kotiliesi

Työn alla tavallinen talo

 


Tavallinen talo. 

Sellaista lähdettiin rakentamaan, ja siinä on ilmeisesti onnistuttukin. Mies on keikkunut pitkin loppusyksyä ja alkutalvea rakennustelineillä ulkorakennuksen katon kimpussa, ja on sieltä saanut kuulla jos jonkunlaista kommenttia ohikulkevilta kävelijöiltä, mutta enimmäkseen talon tavallisuudesta. Alue, jonne rakennamme tuntuu olevan todella suosittu lenkkireitti, ja sinne rakennetaan tällä hetkellä muutamaa muutakin taloa. Muut työmaat ovat kaikki kivitaloja, ja lisäksi on yksi veistoksellinen hirsitalo jossa on selkeästi arkkitehtoninen ote. Ja sitten on tämä meidän tavallinen talo, perustalo. Ohikulkijat ovat kommentoineet myös, että onpa se pieni. Niin, miten sen nyt ottaa, minustakin talo on vähän pienehkö, onhan se pienempi kuin edellinen talomme. En silti sanoisi että viiden makuuhuoneen talo, kerrosalaltaan 182m2 yhdessä tasossa olisi ihan pienimmästä päästä nykymittapuulla. Mutta toki riippuu taas siitä mihin verrataan. Alueella ennestään olevat talot on monet todella suuria, ja osa myös melko näyttäviä. Siinä joukossa on helposti pieni. :-D 

Olen monesti yrittänyt pukea sanoiksi että miksi halusimme tavallisen talon, onnistumatta siinä täysin. Samalla rahalla mitä tämä tulee maksamaan, olisi varmasti saanut myös hienompaakin arkkitehtonista kikkailua aikaan. Tietoisesti kuitenkin halusin, että talo ei huuda nimeään, eikä erotu. Valitsin jopa talon värin sen mukaan, että se sulautuu taustaansa mahdollisimman hyvin. Varmasti osana on muutoksen kaipuu. Edellinen talomme oli aika paljon esillä, ja arjessa sen eteen pysähteli autoja ottamaan kuvia, tai ajeltiin muuten vaan eestaas moneen kertaan sormella osoitellen. Tätä siis vuosikaudet. Vasta aivan loppuvaiheessa pahin kiinnostus laantui, kunnes talo laitettiin myyntiin ja uteliaiden määrä taas räjähti. Ehkä sen talon ulkomuoto ja väritys olivatkin hieman erikoiset, ainakin rakennusaikana 2015, sittemminhän uudet talot ovat monetkin aika samantyylisiä. 

Nyt halusin tavallista. Minusta tavallinen ei ole mitenkään negatiivinen ilmaus, ja arvostan upeaa arkkitehtuuria myös todella paljon. Tällä kertaa päätimme kuitenkin panostaa enemmän mm. tontin kokoon,  maalämpöön, eristeisiin sekä sisätilojen toiminnallisuuteen. Asioihin jotka eivät näy talosta suoraan ulospäin hienoutena. Olisin itseasiassa halunnut tähänkin projektiin arkkitehdin mukaan, mutta kukaan kysymistäni ei ehtinyt silloin aikataulumme puitteissa mukaan. Arkkitehdiltä olisimme silti toivoneet aikalailla samoja asioita mitä nyt suunnittelimme taloon ja pohjaan itse. Hän olisi luultavasti tehnyt sen vain todella paljon nopeammin!

Toivoimme talolta myös hieman perinnetalon henkeä, olematta kuitenkaan uusvanha. Sitä on haettu talon ja katon muodolla, sekä kahden rakennuksen sijoittelulla. Sisälle tulee pönttöuuni, lautalattian oloinen parketti, pyöreät valokatkaijat ja muitakin pieniä vivahteita asumisen ja sisustamisen historiasta. Ulkorakennus tulee olemaan punamullan värinen ja perinteisen mallinen harjakattoineen, vaikka sisään kätkeytyykin varasto, autokatos ja pieni vierashuone/työhuone kylppäreineen sekä parvineen. Odotan tuota tilaa jotenkin erityisesti!

Uskon, että talomme tulee olemaan oikein nätti kunhan kaikki on valmista, ja olen oikein tyytyväinen tähän astisiin valintoihimme. Sisustuksesta tulee lämmin ja kodikas. Talosta tulee koti, meille juuri sopiva, ja toivottavasti jo ensi kesänä ♥ 

7 kommenttia

  1. No onpas vähän tökeröitä ohikulkijoita! Kaunis, ajattoman näköinen talo teille rakentuu! Sitä paitsi minusta on aina mukavampi että talo näyttää ulospäin pieneltä ja sisätilat yllättää positiivisesti, kuin että ulkoa "linna" ja sisällä pettymys. Tsemppiä rakentamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla uusilla alueilla missä ollaan rakennettu ja asuttu, on ollut aina paljon kiinnostuneita jotka vaan tykkää katsella kun talot rakentuu. Lisäksi kun tiemme on mukava lenkkireitti, niin ymmärtäähän sen! En usko että tarkoittavat pahalla, vaan ennemminkin havainnoivat vaan mitä näkevät. Siellä on tosiaan niitä todella hienoja taloja myös, niin vertailukohteeseen nähden tämä on aika vaatimattoman näköinen. Mies on ollut siellä "kärpäsenä katossa", kun telineillä on häärinyt niin korkealla ettei kulkijat ole kai hoksanneet että hän on siinä ihan vieressä :-D

      Poista
    2. Tuttua kyllä tuo "ihmettely" .. meillä riitti niitä, kun rakennettiin autokatosta. Kuinka ison teette? Puuttuuko lattiakaivo vai eikö olekaan talli? 😄 Sama jatkui terassia tehdessä.. mut siis varmaan suurin osa juurikin ihan hyvällä. Uteliaana vain. Mutta silti sitä tietty on aina hyvä miettiä, että mitä suustaan päästää, kun pohtii toisten isoa ja tärkeää projektia.
      Itsekin rakastan "kytätä" muiden taloja ja projekteja, mutta koitan olla arvostelematta - lenkillä ja somessa 😊

      Poista
  2. Voin niin samaistua suhun! Mekin haluttiin tavallinen talo, ei ökyhienoa ja näyttävää, vaan vaatimaton ja hillitty - joka henkii enemmänkin "hiljaista lukssta" joka on mun lempitermi. Itse en ole ikinä syttynytkään millekkään näyttävyydelle, en talon arkkitehtuurissa kuin sisustuksessakaan. Ihailen toisilla sellaista, mutta itselle haluan ns. aidon ja maanläheisen tyylistä. Ne ymmärtää ketkä ymmärtää heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Hiljainen luksus on kyllä hyvä termi. Meillä edellinen talo oli enemmän näyttävä, ja tykkäsin siitä paljon. Aikansa kutakin, emme halunneet toistaa sitä taloa, ja tällä kertaa se näyttävyys tulee ehkä enemmän siitä, että ympärillä on isohko tontti kallioineen ♥

      Poista
  3. Kivan näköinen talo teille nousi. Itselläkin on haaveissa joku kaunis päivä rakentaa oma koti. Mutta projekti on vasta ajatustasolla. Millä perusteella muuten valitsitte eri työmaapalvelut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taloa suunniteltiin pitkään, ja tykkään itsekin lopputuloksesta :-) Rakentaminen on omalla tavallaan ihan kivaakin, toivottavasti pääset joskus myös toteuttamaan haaveesi!
      En ihan ymmärrä kysymystäsi, tarkoitatko että miten kilpailutimme talotoimittajan? Meillä oli omat luonnokseni pohjakuvasta ja talon ulkonäöstä, ja niiden kanssa olin yhteydessä eri talotoimittajiin. Osa ei koskaan edes antanut tarjoustaan, ja muiden kanssa sitten kävin läpi tarjouksen sisällön ja tarvittavia muutoksia. Aivan loppusuoralla meillä oli kaksi talotehdasta, joista valitsimme sitten osittain "fiiliksen" pohjalta ja osittain toimitussisällön perusteella mieluisimman. Meillä talon rakentaa siis Jukkatalot levypintoihin asti, eli siitä eteenpäin teemme pinnat itse.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!