Vaikea melkein uskoa että on jo kesäkuu, mutta niin kalenteri kertoo. Aika menee kuin siivillä kun hauskaa, niinhän ne väittää :-D Meillä syy on kyllä raksailu, ollaan siellä kaikki arki-illat ja viikonloput ja jotenkin aika kuplassa tässä ollaan. Ehkä vielä joskus pääsee taas kiinni normaaliin elämään? Toivottavasti ainakin..!
Toukokuun loppuminen toi mukanaan muutoksen blogissa. Nyt blogi on taas itsenäinen, eikä kuulu enää Kotilieden blogiverkostoon. Talostakoti oli Deko-lehden blogina useamman vuoden, mutta nyt koko blogiverkosto lakkautettiin. Harmi, mutta toisaalta täällä ei teidän lukijoiden kannalta muuttunut mikään muu, kuin että Kotiliesi-banneri on kadonnut sivun ylälaidasta.
Raksalla tilanne on sellainen, että seinäpinnat on lähes kaikki maalattu, katto on isosta tilasta vihdoin tehty ja mies siirtyy makkareiden kattojen kimppuun. Ison kylpyhuoneen seinien laatoitus on aika hyvällä mallilla, ja pienemmässäkin pääsee pian laatoittamaan. Keittiökalusteiden rungot on lähes kaikki asennettu, ja olohuone on täynnä muiden tilojen kalusteita odottamassa että niiden paikat valmistuu. Perkettinippu odottaa myös jo valmiina asentamistaan. Suurin iso harppaus otettiin pihalla kun kaivinkone kävi tekemässä loput pengerrykset. Eilen levitettiin myös multa nurmialueelle ja kasvimaalle, eli tämä tietää meikäläiselle onnenpäiviä! ♥ Pihatyöt kiinnostaa muutenkin tällä hetkellä noin sata kertaa enemmän kuin sisätyöt, mutta sisällä on pakko vaan vääntää eteenpäin. Meillä on pakko muuttaa kesällä, nykyinen asuntokin on jo irtisanottuna ja aikaa on elokuuhun asti. Mieluiten muuttaisimme jo heinäkuussa, mutta voi olla vaikea saada vaadittavia tarkastuksia pidettyä heinäkuussa. Elokuun alussa siis toivottavasti viimeistään, haluaisin kovasti että kun koulut alkaa, olisi lapsilla jo huoneet jotakuinkin asuttavassa kunnossa.
Asunnon ulkopuolella kasvaa iso syreenipuska, ja parvekkeelta on helppo napsia kukkia maljakkoon. Hauskasti löytyikin ihan samaa liilan sävyä tuosta keväällä maalaamastani taulusta. Kotosalla tulee käytyä vain nukkumassa ja syömässä, mutta tämän yhden lipastonpäällisen nyt raivasin kukkia varten siistiksi. Kuvan ulkopuolella vallitkoon sama kaaos kuin tähänkin asti :-D
Ihanaa kesäkuuta kaikille, toivottavasti ehditte nauttia kesästä paremmin kuin me!
Ei kommentteja
Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!