vielä kerran, asuntomessut 2012

Kaikki jotka blogeja ja sisustuslehtiä lukevat, ovat jo varmaan saaneet aimo annokset tämänvuotisia asuntomessuja. Saatte vielä pienen palan lisää! Me käytiin siellä nyt ihan loppupäivinä vähän sillai extempore, kun saatiin ihanalta naapuriltamme ilmaisliput. Perillä ei ollut aikaa kuin muutama tunti, ja lasten jaksaminenkin asetti vähän haastetta, joten me ei kierretty kuin pieni osa taloista. Kyllä tuollakin otannalla sai silti ihan kivan kuvan siitä mikä on "in". Ei mitään tosi erikoista tai uutta, vaan aikalailla tuttua ja turvallista tarjosivat nämä messut. Ilahduttavaa oli huomata että useampi talo oli toteutettu ilman höyrynsulkuja, eli hengittävinä rakenteina. Sellaista itsekin aikanaan harkittiin mutta talotehtaan valinta poissulki sitten sen rakenteen. No, ehkä sitten siinä seuraavassa talossa..? ;-)

En koettanutkaan saada mitään lentikuvien kaltaisia sisustuskuvia aikaan, vaan nappasin vaan pikaisesti aina kuvan jos joku kiva juttu osui silmään. Ukkokulta odotti aina talon pihalla kolmen kiljukaulan kanssa koska vaunuilla ja rattailla ei päässyt mihinkään sisään, niin sekin pisti minulle hiukan vipinää kinttuihin... Mutta siis, tässäpä siis muutamia minun kameraan tarttuneita juttuja:


Makuuhuoneessa riittää ainakin valoa. Yksityisyyden kanssa on vähän niin ja näin... Ehkä laittaisin tuohon verhot?



Iso liukuovin keittiöstä terassille, ihan kiva!


Lokkilamput ja tapettitalon tapetti <3


Ihanasti väriä! Tämä oli muistaakseni erityislapsen huone, väreillä ja pinnoilla on haettu erilaisia elämyksiä.
 

Kunnollinen ikkuna eteisessä, tämä idea tulee varppina siihen meidän kuuluisaan "seuraavaan taloon"! Lisäksi tuo seinäpanelin jatkuminen ulkoa sisään näyttää kivalta, varsinkin kun siinä ei ole edes ikkunan karmia välissä. Ihanaihana. Tämä oli ehkä mun lempparijuttu koko messuilla.


Pihalla polku ja silta, aika hiano on.


Tämmöisen voisi laittaa nytkin, säiliö johon sadevedet valuu, säiliön alaosassa hana josta saa otettua kasteluvedeksi.


Kiva mökki!

Tässä kuvassa kiteytyy kyllä näiden messujen suurin yhdistävä tekijä, joka huoneeseen tungetut isot ikkunat. Jotain rajaa. Kivahan se on tuossa istua pytyllä ja vilkutella naapurin marjatalle että mitäs kuuluu, se on ilmoja pidelly ja sillee... Tämä on siis naapurin pihalta otettu kuva, talot oli tosi lähekkäin toisiaan!



Ihania värejä, kiva että rakentamisessa ja sisustuksessa uskalletaan joskus vähän irroitellakin.


Ängbeöötsitkin löytyi.


Keittiössä iso ikkuna olisi kyllä ihana.


Tämä talo oli kokonaisuudessaan aivan ihana. Tämä oli kohdenumerolla 27, Aeroc-kivitalo Louhi. Funkkishenkinen ulkonäkö, paljon tilaa, kivoja uusia ratkaisuja.


Betonilauteet..?


Todella kaunis portaikko.


Lasinen kävelysilta! Huih.



Kyllä kelpais. Vielä kun tuohon saisi järvimaiseman, eikä naapurin autotallia...

 
Rypistyneen paperin näköinen tapetti :-)


Tuulikaappina viherhuone, *muistiin* ;-)


Tässä talossa oli kaikissa makkareissa ranskalainen parveke. Lisäksi naapuritalossa näkyvä sadevesien ohjaus pihalla olevaan altaaseen viehätti.


Kivan raikas lapsen huone.

Yhteenvetona voisin sanoa, että paljon kauniita taloja ja pihoja. Ikkunat alkoi lattiasta, eikä oltu paljoakaan mietitty mitä siinä ikkunan takana on. Useimmiten naapuritalon iso ikkuna. Minulle tuli ahtauden tunne, vaikka oma talommekin on pienellä tontilla ja naapurit lähellä. Meillä ei kuitenkaan ole toisen talon seinä heti vastassa, vaan näkymät on metsäiset. Tuolla näkyi aina yhdellä silmäyksellä viisi taloa joka ikkunasta. Ikäänkuin tuolla olisi suunniteltu talot ihan irrallaan ympäristöstä, ja läntätty vain siihen tontille miten päin on saatu parhaiten mahtumaan. Yhteenkään alueen taloista en haluaisi muuttaa, mutta mukava noita oli katsella :-)

4 kommenttia

  1. ahtaalle oli ahdettu.. itse oisin voinut muuttaa jämeräloftkakkoseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä juu. Jotenkin isotkin tontit oli saatu tuntumaan ahtailta ja pieniltä. Meiltä jäin ne jämerän loftit käymättä, mutta ulospäin oli ainakin komeita!

      Poista
  2. Hui kuinka modernia! =D Ulkoa sisään jatkuva panelointi suuressa ikkuna-aukossa ei todellakaan sopisi mulle, kävelisin siitä tuhat kertaa päin vahingossa ennenkuin menisi jakeluun että siitä ei pääse XD Ja ikkunat pitää olla tavallisia yhden ruudun ikkunoita joihin saa tavalliset verhot nätisti, ei seinänkokoisia eikä epämääräisen muotoisia =D Mutta kivoja tunnelmia silti ja innovaatiota =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen huomannut itsessäni yllättäen sellaisia oireita, että jos meille joskus se "seuraavatalo" tulee, siitä saattaa tullakin paljon modernimpi kuin tästä mummolasta :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!