logo

Keväinen maljakko keramiikasta




Keramiikkatöitä ei ole pitkään aikaan valmistunut näytettäviksi asti. Olen koko syksyn ja kevään käyttänyt enemmän tai vähemmän lamppuprojektiini. Tarkoituksena on siis tehdä uuden kodin keittiöön pari kattovalaisinta. Kaksi epäonnistunutta versiota on jo olemassa, ja nyt saunan lattialla mököttää kipsimuotti kuivumassa. Päädyin lopulta siis muotin tekoon, että homma vähän nopeutuisi, vaikka toki muotin tekemiseenkin menee aikaa. Toivottavasti ehdin saada edes jonkunlaisen lampun aikaan ennekuin kurssi taas keväällä loppuu!

Eilen sain kuitenkin tuotua jotakin kotiinkin, siis muutakin kuin sen muotin. Kuppipinoa muistuttava maljakko on keväisen raikas. Ajattelin tuota tehdessäni, että siinä pidettäisi narsisseja, mutta koska nuo upeat naistenpäivän kukatkin vielä sinnittelee, niin olkoot sitten tulppaaneja. Näin vähän vastaavanlaisen maljakon kuvan "jossain netissä", ja päätin tehdä oman versioni. Idea on tosi kiva, mutta ei valitettavasti siis omani :-D Maljakosta tuli vähän vino, mutta eihän ne oikeatkaan kahvikuppipinot ihan pystysuoria aina ole!

Ihanaa aurinkoista kevätpäivää kaikille! Minä meinaan ajella lasten kanssa käymään uudella talolla, ja harkitsen vaihtavani keittiönikkunaan kevätverhot :-)


9 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Niinpä, tykkään tuollaisista esineistä jotka on vähän jotain eri kuin miltä aluksi näyttää :-)

      Poista
  2. Siis voi vaude miten mahtava idea! Suloinen kuin mikä!

    VastaaPoista
  3. Ompas kivan näköinen maljakko! :) Hauska idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska se kyllä on, harmi etten voi tosiaan väittää ideaa omakseni :-) Mutta iloinen olen, että löysin idean ja pääsin vielä toteuttamaankin sen!

      Poista
  4. No onpas kiva, kaikenlaista mukavaa sitä joidenkin päähän pälkähtääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keramiikan teko on kaikinpuolin tosi mukavaa, siellä voi sitten toteuttaa milloin mitäkin päähänpistoja :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!