Laskiaisena hiihtokisoissa


Liu lau laskiaista! Aamu alkoi meillä ulkoilun merkeissä, kun lähdimme nuorimpien kanssa hiihtokisoihin. Varsinkin nuorempi tytär on kovasti innoissaan hiihdosta, ja haluaa omien sanojensa mukaan hiihtää isona telkkarissa olevissa kisoissa. Sehän on hieno tavoite! Alkuvuodesta pienimmät kävivätkin paikallisen urheiluseuran järjestämän hiihtokoulun, joka oli tosi kivasti järjestetty, ja kaikenlisäksi maksuton. Nykyään kun lasten harrastukset imevät uskomattoman paljon rahaa, ei varsinkaan isossa perheessä ole ollenkaan pahitteeksi että välillä on tarjolla ohjattua liikuntaa ilmaiseksi. Toki on hienoa, jos samalla löytää mieluisan harrastuksen jota jatkaa myöhemminkin.


Lähtöpaikalla vähän taisi jännittää. Nämä oli tytön toiset hiihtokisat ikinä, ja ensimmäiset joissa lähdettiin ajanottoa varten yksi kerrallaan. Edelliset kisat olivat Hippo-hiihdot viikko sitten, eli vähän on päästy jo sen kilpahiihtämisen makuun jota tyttö itse niin kovasti toivoo :-D 


Maaliin tuli iloinen ja punaposkinen tyttö, sijoituksella ei tosiaankaan ollut niin väliä. Myös nuorimmaisemme osallistui hiihtoihin, ja pääsi hienosti maaliin asti!


Kaikille hiihtäjille tarjottu makkara ja kuuma mehu maistui, ja tämä osuus ilahdutti myös vanhempia. Päästiin kotiin saakka ilman nälkäraivareita!


Lopuksi kaikki hiihtäjät saivat mitalin, ja aplodit. Lapsilla oli ainakin tosi kivaa! Tyttö tosin tuumasi, että pitää päästä hiihtämään vielä vähän lisää, kun oli niin lyhyt se lenkki. Kävimme kotona tankkaamassa myös vanhemmille vähän välipalaa, ja painelimme vielä koko porukalla pellolle hiihtämään ja pulkkamäkeen. Sen jälkeen maistuikin laskiaispullat ja kahvit oikein erityisen hyvälle!

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille, toivottavasti teilläkin oli reipas ja punaposkinen laskiainen ♥



4 kommenttia

  1. Söpöt hiihtäjät! <3 Tänään on ollut kyllä niin kaunis kevätpäivä, aurinko kutsunut ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sää oli, just täydellinen tälläiselle ulkoilupäivälle! Ja nuo pikkuhiihtäjät oli kyllä niin symppiksiä, kiva että innostuvat tälläisestä kivasta liikuntalajista :-)

      Poista
  2. Hiihtokisat ovat mukavia kun niitä järjestetään lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tämä oli tosi kiva päivä, ja kuuma mehu ja makkara kruunasivat reissun :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!