lokakuu ja alkava ruska ikkunan takana


Kotimme seinistä aika iso osa on ikkunaa. Vuodenajat näkyvät siis voimakkaasti myös sisustuksessa, koska seinät ikäänkuin vaihtavat väriä ja tunnelmaa sään ja vuoden kierron mukaan. Tämä on asia, jota rakastan eniten talossamme ♥



Lokakuun ensimmäinen päivä valkeni jo melko värikkäänä. Keittiön takana oleva pikkuinen metsikkö muuttuu vielä täysin keltaiseksi lehdiltään syksyn edetessä, mutta pidän myös tästä välivaiheestakin kovasti. 

Ruska-aika on minulle ollut aina läheinen ja rakas. Lapsistamme peräti kolme on syntyneet lokakuussa kauneimman ruskan aikana. Tänäänkin on itseasiassa yhden pojan syntymäpäivä, täysi kymmenen vuotta tulee hänellä täyteen :-) Syksy on ollut siis uusia alkuja, aivan kirjaimellisesti näiden lasten myötä, mutta myös muilla elämän osa-alueilla. Huomaan usein syksyisin kaipaavani uutta, vaikka aina ei ole helppoa edes nimetä mitä se sitten olisi. Nytkin olen katsellut netista tontteja, taloja, autoja, pohtinut hiustyylin muutosta ja vaikka mitä muutakin :-D Lopputulos voi olla kuitenkin se, että mikään ei muuttunutkaan ja se on oikein hyvä. Silti tämä syksyinen uudistushalu on mukavan inspiroivaa aikaa, ja koetan muuttaa sen voimavaraksi. 

Ihanaa ja inspiroivaa lokakuuta kaikille!


8 kommenttia

  1. On kyllä mieletön maisema ikkunan takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nuo ikkunat ja maisema on kyllä parasta meidän talossa :-)

      Poista
  2. Oi, teillä on niin kaunis ja valoisa koti, ja mikäs tuolla on ruskaa katsellessa <3 Syksy on niin kaunis <3
    Kiitos postauksesta ja mukavaa viikkoa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ida, ja kiva kun jätit kommenttia! Ruska on tosiaan kaunis ikkunan takana, ja toisaalta jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä. Pidän kovasti myös talven valkoisuudesta, ja kevään heleästä vihreydestä. :-)
      Sinulla oli kivan oloinen blogi, ja upeita kulttuurielämyksiä siellä!

      Poista
  3. Minä tykkään myös syksystä. Itse olen syntynyt syyskuussa ja esikoiseni lokakuussa. Syksyn värit ja se "luvan kanssa" sisälle käpertyminen on ihanaa❤️

    Minulla myös haaveita: talo maalta, ehkä jopa neljäs lapsi.. Nämä epärealistisia ja jälkimmäisestä ollaan sovittu miehen kanssa että perhe koossa. Ja ikäkin jo tulee vastaan kohta.
    "oikeita haaveita" on myös, ikuisuushaaveena kesämökki. Jospa joskus.. :)
    Toisesta koirasta olen myös alkanut haaveilla. Sekä kotimaan matkailusta.
    Ihania haaveita, toteutuvat jos ovat toteutuakseen. Iän myötä olen oppinut ettei kaikkea tarvitse saada heti. Haaveilussakin on oma viehätyksensä.

    Sinulla on ihana blogi, olen lukenut sen läpi parikin kertaa.
    Neljän pienen lapsen kanssa elosta on ollut mukava lukea. Meillä tytöt 11v ja 14v ja poika 3v.

    Myös pihastasi on kiva lukea, minä en ole vielä viherpeukaloani löytänyt.. Mutta pikkuhiljaa alkanut kiinnostaa.
    Olisi kiva lukea koirastanne. Minkälaista elo hänen kanssa on nyt, kun hän on aikuinen. Meillä 9v englanninspringerspanieli uros. Hälle pienesti sitä kaveria haaveilen..

    Iloa loppuviikkoosi!

    T. Sanniska/äiti kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilu on kyllä ihanaa, ja jossain määrin elämän suola. Osa saattaa joskus toteutuakin, mikä on tietysty huippua, mutta ei välttämättä se tärkein osa!
      Kuulostaa ällistyttävältä että olet lukenut blogini läpi, iso kiitos siitä! Tänne on ehtinyt lähes yhdeksän vuoden aikana kertyä yhtä sun toista :-D Varmasti osa toistoakin, mutta toisaalta pääasiassa elettyä aitoa elämää. Mahtavaa että olet kulkenut mukana!
      Otan kiitollisena myös postausideat vastaan. Pihasta kerron mielelläni, se on itselleni tärkeä henkireikä ja lataamo. Koirasta en ole pitkään aikaa tainut kirjoitellakaan, laitan siis aiheen korva taakse!

      Ihanaa syksyä sinulle ja perheellesi!

      Poista
  4. Niin mielettömän kaunis tuo teidän taideteoksenne. <3 Nyt syksy on kyllä kauneimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, että luonto ja sen värit ovat kuin taidetta, johon ei koskaan kyllästy :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!