Kymmenen vuotta ekasta talosta!

Joskus vuosipäivät on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin, jotta muistaa mistä on tullut. Noin yleisesti ottaen tykkään katsella mielummin eteenpäin, mutta ei muistelot silloin tällöin pahaa tee :-) Tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun muutimme ensimmäiseen omarakentamaan taloomme. Muuttopäivänä talo oli sisältä vielä osittain kesken, höyrynsulkumuovit repsotti osassa ikkunanpieniä, ja yläkerrasta puuttui vielä pintojakin. Pääsimme silti muuttamaan sisään, ja se oli upea juttu!  

Aloitin blogin seuraavan vuoden alussa, eli myös blogin ensimmäinen vuosikymmen tulee kohta täyteen. Osa teistä lukijoista on olleet matkassa ihan alusta saakka, terveisiä vaan äidille ja isille sekä isovanhemmille :-D Moni myöhemminkin mukaan tullut saattaa silti muistaa vielä edellisen talomme? Talossa on nykyisin eri asukkaat, ja pihapiiri on muuttunut, mutta tässä pari kuvaa siitä millaisena itse talon muistan. Se oli kiva koti, ja pikkuruiseen pihaan olin erityisen kiintynyt.




Ensimmäinen talomme oli alkujaankin jo perheellemme vähän pieni, mutta asuimme siellä silti viisi vuotta. Noiden viiden vuoden aikana perhe kasvoi vielä kahdella lapsella, ja lopulta tuli aika jolloin aloimme kaipaamaan kipeästi lisää tilaa. Kahdeksan henkeä ja vain reilu 120m2 talo ei enää vain toiminut. Vuonna 2014 hankimme tämän nykyisen kodin tontin, ja tänne muutimme vuonna 2015. Nyt, kun ensimmäinen vuosikymmen talollisena tulee täyteen, pakkaamme omaisuutta taas laatikoihin, koska ensi viikolla aloitamme muuttamisen väliaikaiseen kotiin. Näin tämä elämä kulkee eteenpäin, tarpeet muuttuu, ja asuminen saa ja pitääkin mielestäni sopeuttaa kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Nyt kaipasimme lisää tilaa talon ympärille, vaikka itse talo tuleekin olemaan itseasiassa hieman pienempi kuin tämä nykyinen. Isoimmat lapset ovat muuttaneet maailmalle, ja porukka on nyt taas vähän pienempi, mutta puutarhaa soisi olevan enemmänkin.  

Tässä vielä muutama kuvamuisto tuolta kodista:















Hauska aikamatka selata näitä vanhoja kuvia! Siihen aikaan tuli kuvattua paljon enemmän lapsia, ja vähemmän varsinaisia sisustuskuvia. Lapset on niin pieniä vielä näissä! ♥ Tuo koti oli paljon värikkäämpi, mutta toisaalta monet huonekaluista ja esineistä on edelleen käytössä täällä nykyisessäkin kodissa. Mukavia muistoja, samalla tavalla jää tästä nykyisestäkin onneksi valtava määrä valokuvia muistoksi. Ja sitten taas pakkaamaan! :-D 

Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia

  1. Hei, minä muistan tämän talon :) olen seurannut sinua pitkään: "tapasimme" kun oli toukokuussa syntyvien lasten ryhmä jossakin keskustelupalstalla vuonna XX.
    Meillekin on sen jälkeen rakennettu talo. Eiköhän me tässä olla paikoillaan pidempään, kun ei vaan jakseta aloittaa uutta projektia. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla että olet jaksanut juttujani jo niin kauan! ♥
      Luulen ettei mekään tämän uuden projektin jälkeen enää jakseta mutta eihän sitä koskaan tiedä :-D Toisaalta tykkään että on joku projekti aina menossa, ilmeisesti sitä on vähän tottunutkin sellaiseen, niin ei osaa olla ilmankaan :-D
      Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!