kotiliesi

Puutarhasta syyskuinen kukkakimppu sekä lehtijuttu

 


Lähdin pihalta hakemaan muutamaa maa-artisokan kukkaa maljakkoon, mutta sainkin kokonaisen kimpun! Yleisilme puutarhassa on nyt jo hyvin syksyinen, melkein kaikki kasvit ovat kukintansa päättäneet. Silti kimppuun löytyi monenlaista kukkaa, ja huomasin etteivät asterit ole vielä edes aloittaneet kukintaansa. Vielä riittää siis kukkakimppukautta :-)


Maa-artisokat kurottelevat kohti aurinkoa. Näissä ei ole tänä vuonna ihan niin komea kukinta kuin joskus on ollut, mutta isoiksi nuo on kasvaneet silti taas. Kohta saa taas herkullista keittoa näistä ♥


                                                


Tilasin miehen tuomaan kauppareissultaan uusimman Kotipuutarha-lehden. Sieltäpä löytyy nimittäin tuttu naama ja puutarha! Puutarhastamme on juttua, ja samalla annan muutaman vinkkini uusien pihojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Pian pääsemme taas toteuttamaan samoja vinkkejä itsekin, sillä huomenna aamulla aloittaa kaivinkone työnsä tontilla, ja siitä se seuraava pihakin lähtee taas muodostumaan :-)



Mukavaa uutta viikkoa!

4 kommenttia

  1. Lehtijutun olenkin jo lukenut ja tunnistin sinut siitä heti. Odotin että siinä olisi mainittu talonne myyntikin, mutta se taitaa sitten tulla seuraavassa jutussa :)
    Ihanaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit jutun! Juttu on itseasiassa tehty jo aika kauan sitten, eikä taloa ollut silloin vielä myytykään. Kuvatkin oli suurin osa jo kahden vuoden takaa, kun moni kasvi oli vielä aika pikkuinen :-) Jää kuitenkin kiva muisto pihasta omien kuvien lisäksi ♥

      Poista
  2. Luin lehtijutun, kiva juttu ja kauniita kuvia pihaltanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit! Kuvat olivat moni aika lähikuvia, ja laajemmissa kuvissa itse ainakin huomaan että ne on kuvattu aika kauan sitten. Piha nykyisessä asussaan ei ihan vastaa juttua, nyt kaikki on suurempaa ja rehevämpää (myös pihan emäntä :-D). Ihana muisto tuosta silti jää tästä pihasta ♥

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!