Poroelämys Espoossa


Joulu sujui rauhallisesti oman perheen kesken. Ruoka oli hyvää ja sitä oli jälleen riittävästi, vaikka tänä vuonna oikein tietoisesti vähensin ruuan määrää :-D Lasten paketeista kuoriutui monta toivottua lahjaa ja ne tuntuivat olevan oikein mieluisia. Tyttären kirje joulupukille nostatti kuitenkin ennen joulua hieman hikikarpaloita otsalleni. Hän ei toivonut kuin yhtä asiaa. Rakas joulupukki, haluaisin nähdä poroja ja silittää niitä ja päästä rekiajelulle ♥ Apua!
Rekiajelu ei täällä etelässä ole oikein mahdollinen nykyään, mutta sain vinkin että porojen näkeminen sentään voisi onnistua. Ja päästiinpä lopulta silittämäänkin. Ah, kiitos vinkkaajille!


Tyttären ihana toive toteutui tänään, kun vierailimme Espoon Nuuksiossa olevassa poropuistossa, Nuuksio Reindeer Parkissa. Siellä asustaa kuusi lempeää ja kesyä poroa, ja vierailijat saivat syöttää niille jäkälää. Porot tuntuivat olevan oikein mielissään välipalastaan :-)



Kuin ihmeen kaupalla sattui tänään myös olemaan talven tähän asti lumisin päivä, joten tältä tunnin ajomatkan päässä olevalta reissulta palasimme fiiliksellä, että olisimme käyneet kauempanakin pohjoisessa!



Porojen sarvet olivat huikean hienot, ja välillä niitä käytettiin myös pieniin keskinäisiin "keskusteluihin". Yleisesti ottaen porot olivat todella lempeitä ja eläinten hoitaja kertoili kivasti erilaista tietoa poroihin liittyen. Tässäkin porukassa oli osa hoitanut sarvensa huolellisemmin kuin toiset, yhdeltä sarvet eivät olleet tippuneet välillä lainkaan mikä oli erikoista. Saimme myös kuulla poron turkin olevan toiseksi tihein kaikista eläimistä, vain jääkarhuilla on kuulema tiheämpi! Sitäkään en tiennyt että kesällä porojen sarvet kasvavat jopa 1-2,5 senttiä päivässä! Oho.




Portilta löytyi myös oikea joulupukin reki, joka oli tuotu sinne parkkiin ensi joulua odottamaan. Ajatella! Yksi lapsista uskaltautui istumaankin rekeen. :-) 



Kiva hyvän mielen päiväretki, ja tosi kivat porot! Itse olen kyllä poroja nähnyt monestikin, mutta nämä nuoremmat lapsemme eivät olleet nähneet koskaan poroa kuin kuvista. Tyttö kertoi luulleensa niitä paljon isommiksi. Kiva että saatiin toteutettua tämäkin joulun lahjatoive. Miinusta tuli oikeastaan vain siitä, että liput olivat melko hintavat meidän isohkolle porukalle (meiltä yhteensä 80e), ja siitä että parkkipaikkoja ei ollut puiston luona kuin ihan muutama (luonnollisesti täynnä niinkuin missä vaan minne pääkaupunkiseudulla menee), ja mies sai patikoida kahteen kertaan toista kilometriä suuntaansa autolle. Pieniä lapsia en olisi uskaltanut laittaa kulkemaan kapeaa tien laitaa jossa läheltä ajavat autot heitti vielä loskat kintuille, joten mies jätti meidät ensin portille ja vei sitten auton sinne lähimmälle parkkikselle eli aika kauas. Tämä ei toki haittaa jos on muutenkin menossa esim patikoimaan, ja jälkeenpäin vasta hoksasin että myös metsän kautta olisi kai ollut kivempi patikkareitti (n.1,5km) Luontokeskus Haltian parkkipaikalta poropuistolle. No, seuraavalla kerralla sitten sieltä yhdessä.

Ihanaa paluuta arkeen kaikille jotka aloittavat huomenna taas työt! Meillä lasten lomailu jatkuu, samoin itse yritän pitää ainakin osittain lomaa ensi viikon. Miehellä sen sijaan onkin jo työpäivä taas huomenna. Pitää keksiä lisää aktiviteetteja lasten lomapäiviin, laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin vinkkejänne jos teillä on joku kiva paikka tiedossa? Sijainti lähellä Porvoota olisi toki plussaa :-)

Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!