Keittiön "spanielipenkki" alkaa olla valmis




Keittiömme on ollut onneksi täysin käyttökunnossa jo muutostamme lähtien, eli puoli vuotta. Ajatella, että muutosta on jo niin kauan! Rakennusaikana "spanielipenkiksi" nimeämäni nurkkaus oli kuitenkin jäänyt silloin kesken, eikä hommaan tullut ryhdyttyä. Nurkka veti puoleensa rojua, työkaluja, kaikenlaista mitä ei muuallekaan keksi laittaa jne. Osaatte varmaan kuvitella. Aina kun keittiössä jotakin puuhasi, eli usein, oli tuo ryönäkasa siinä silmien alla. Voitte siis ehkä kuvitella riemuni, kun nurkkaus on nyt vihdoin tehty! Ihan valmis se ei otsikoinnista huolimatta ole, mutta puutteet on todella pieniä verrattuna aiempaan. Penkkien päälliset pitää vahata, kattolistat puuttuu, samoin parketin ja laatan välinen sauma. Ei siis ollenkaan mahdoton homma, toki pieniinkin tarttuminen on ollut melko tahmeaa tässä raksanjälkeiskoomassa... :-D Nurkkaan kasvin taakse tulee vielä pistorasia upotettuna penkin pintaan, jos nurkkaan tekee mieli laittaa vaikkapa joulukynttelikkö tai pöytävalaisin.

Myös hylly saatiin pari päivää sitten seinälle, taas yksi tekemätön asia tehtynä!

Penkki eteisen suunnasta, heti ulko-ovelta kuvattuna.



Penkkien takia ikkunat otettiin tähän kohtaan alkamaan vasta ylempää, eli koko keittiö penkkeineen suunniteltiin jo tosi aikaisessa vaiheessa koko talon suunnitelmia. Penkin laatikoissa on säilytystilaa, ja niissä oli alunperinkin ajatus säilöä kierrätykseen meneviä asioita. Toki meillä on kahden roskislaatikon ämpäreissä jo hyvät tilat lajittelulle, mutta palautuspullot ja muut vähän isommat menee näihin laatikoihin. Penkin päällä on hyvä istahtaa vetämään kenkiä jalkaan, ovathan ne samalla eteisenkin penkit. Olen tähän ratkaisuun oikein tyytyväinen!

Spanieli on löytänyt penkin lintubongaukseen kuten ennakkoon ajattelimmekin, mutta vielä koiraakin enemmän maisemia penkeiltä tähyilee kissa ja sen emäntä :-)

Mukavaa maaliskuuta!

Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!