Sitruunaperhonen



Meidän lasikuistille lehahti kevään ensimmäinen sitruunaperhonen kuivattelemaan siipiään. Valkoiset hanget vielä hohtaa ulkona, mutta sisällä tarkenee pieni perhonenkin lepatella.




Lähtökohtana oli taas kirpparilta löytynyt vanha pussilakana, jonka värit sykähdyttivät. Kangas oli jo ihanan pehmeäksi kulunutta, ja mietinkin että sitä pitää hieman ryhdistää jollakin napakammalla kankaalla. Eurokankaasta löytyikin yksiväristä puuvillaa jossa sävy oli tismalleen sama kuin lakanan harmaa.

Kaavana oli sama Ob 1/2013 Kerstin josta olen tehnyt yhden mekon aiemminkin. Tähän mekkoon lisäsin vain tuon harmaan suikaleen tuonne miehustaan sekä helmaan. Molempia mekkoja tehdessäni taistelin noiden hihansuiden ja kauluksen viimeistelyyn tarkoitettujen vinokaitaleiden kanssa ja nyt tulin siihen tulokseen että joko kaavassa on virhe, tai sitten en vaan kertakaikkiaan osaa. Kaitaleet on merkitty niin lyhyiksi että vaikka kuinka kiskoin ja venytin niitä, en silti saanut niitä kauniisti vaan päällikangas jäi väkisinkin rypylle. Jos (ehkä) vielä teen tällä kaavalla, muutan kyllä nuo kanttaukset jotenkin toisenlaisiksi! Muuten kaava on oikein kiva :-)




Perhoskuvien myötä toivotan iloista alkanutta viikkoa!


15 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Hih, katsotaan :-) Mietin muuten ommellessani että onneksi tämä tulee ihan omaan käyttöön kun en jaksanut enää tuon kauluksen kanssa taistella. Siitä tuli nimittäin oikeasti aika kamala...

      Poista
  2. Meidän mökillä onkin tuollaiset pussilakanat edelleen, mutta muistaakseni vaalean violetit. Noin valmiina mekkona ei kyllä arvaisi, mikä kangas on alunperin ollut. Kaunis mekko on ja kanttaukset piristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Uskon että ihmisten mökeillä on vielä suuret määrät näitä aarteita odottelemassa innokkaita uusiokäyttäjiä :-) Jos joskus päätätte niistä luopua, niin mulle saa lähettää ;-)

      Poista
  3. Kaunis on mekko!
    Mehän olisimme typyn kanssa oiva pari, hän mekossaan ja minä viimeisimmässä kässässäni ;)

    Ihanat sääret, tuollaiset pikkulikan täydelliset muodot neidillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan sitten helmat hulmuamaan! Ja pussilakanamekkojengiä perustamaan :-) Mun pitää varmaan tehä ittellenikin joku pussis, niin pääsen teidän kerhoon mukaan :-D

      Poista
  4. Voi miten kaunis mekko!! Mä sitten tykkään näistä vanhoista lakanoista ommelluista lasten mekoista. Sitä tyttölasta odotellessa vaan =) Blogisi olikin uusi minulle ja liitynkin lukijaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä olen näihin ihan "hurahtanut", pitää nyt hyödyntää kun on tuommoinen pikkutyttö talossa :-) Ja tervetuloa!

      Poista
  5. Mekko ja malli ovat molemmat kyllä niin ihanan aurinkoisia (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän nuo yhdessä kesää tuo tänne talven keskelle :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!