Pitäähän sitä hienolla neidillä olla uusi mekko melkein joka päivälle? Usein tulee tehtyä muutama samanlainen, ikäänkuin kertauksen vuoksi. Jää oppi paremmin päähän. Ompelutahdin tiuhenemisesta saattaisi joku nokkela päätellä jotakin myös emännän päänsisäsestä elämästä, ja saattaisi olla jopa oikeassa. Haluan silti uskoa, että kun vanhana muistelen tätä aikaa, on muisti jo sen verran hatara että selitän suu vaahdossa jälkeläisille kuinka minullakin oli aina niin ihanaa ja mukavaa kun olin kotona lasten kanssa, ja aurinkokin paistoi aina :-D No, ei siitä sen enempää, mutta aikansa kutakin? Josko se aurinkokin taas pian paistaisi oikeastikin... Onneksi on narsissit!
Tuon mekon kanssa ei mennyt kaikki ihan putkeen, mutta kyllä se käyttöön pääsee silti. Tein samoilla asetuksilla kuin edellisenkin, mutta tuo oli ohuempaa ja venyvämpää kangasta ja siksi jotenkin haastavampi ommeltava. Lisäksi nuo kanttaukset samalla kankaalla eikä resorilla menivät aikalailla sinnepäin. Eipä haittaa, tälläkin kertaa itse tekeminen oli tärkeämpää kuin lopputulos ;-) Ainkin sen opin että kaksoisneulalla ommellessa alalankaa olisi pitänyt ohuessa kankaassa löysätä enemmän kun sauma meni "palloksi". Ei mennyt ihan hukkaan siis nuokaan mokat!
Hauskoja nostalgisia rakennuspalikoita löytyi säkillinen kirpulta muutamalla eurolla. Ne on olleet miniväen joukossa tosi hitti! Minulla on noista joku muistikuva lapsuudesta, vaikka meillä kotona noita ei tainut ollakaan. Olisikohan jollakin kaverilla ollut?
Kaipa tämä tästä vielä kesäksi muuttuu, jaksoi aina hymyillä tai ei. Ja kun muuttuu, on neidillä ainakin mekkosia :-)
Keväinen mekko! Hyvälle näyttää.
VastaaPoistaJa niinhän se taitaa olla, että muisti onneksi tekee tepposia. Aurinkoiset päivät jää mieleen. Tosin on miullakin paljon aukkoja K:n lapsuudesta. Eikä ollu kuin yks lapsi kotona. Hmm. Mutta kiva, että ehdit sentään terapioimaan ompelukoneen kanssa :)
Kiitos, kyllähän tuo ainakin vähän kauempaa katsottuna menettelee :-D Mä toivon kyllä todella että nää fiilikset tästä nousisi kun tuo mollukka alkaa enemmän lämmittämään, kurjaa itsellekin tälläinen siipi maassa laahaaminen... Kyllä se siitä. Pakko uskoa.
PoistaOmpeleminen on kyllä ihanaa ja rentouttavaa silloin kun sitä saa tehdä rauhassa, yksin. Vois vaikka sanoa ihan ompeluterapiaksi! (: Ihania mekkoja olet tehnyt. Mullakin haluttas taas kaivaa kone esiin. Meinaa vaan olla turhan vähän aikaa just nyt ku vauva on pieni. Ja tosiaan, kyllä se siitä!
VastaaPoistaJuu, terapiaa on ja vielä parhaasta päästä! Olen tosi iloinen että tulin aloittaneeksi tuon puuhan, minähän olen siis opetellut tätä vasta aika vähän aikaa, aloittaen lähes nollasta. Puukässätyttö kun olen ;-) Parasta mitä mun ompelulle tapahtui, oli tuo oma pieni ompelunurkkaus mikä saatiin järjestettyä vaatehuoneen nurkkaan, niin ei tarvitse enää erikseen aina kaivaa konetta esiin. Suosittelen!
PoistaKyllä se aika kultaa, onneksi! Välillä riittää ihan sekin vaan että selviydytään, ja sit jonkun vuoden päästä voi ihailla senhetkistä tilannetta: lapset ovat tyytyväisiä ja terveitä ja mami jaksaa taas panostaa itseensäkin = tulevaisuus on toivoa täynnä. Hyvä että pikkulapsilla ei muistikuvat ole niin kovin kirkkaita, voi aivan hyvin suu vaahdossa muistella heille ja vähän muillekin vain ja ainoastaan niitä hyviä hetkiä. Aika patinoi myös ne huonot ja niillekin oppii hymyilemään tyyliin "kuuluvat asiaan" :) Jaksamista!
VastaaPoistaTämäpä lohdullista, kiitos. Ja toisaalta, olenhan sen itsekin todennut jo noiden isojen lasten kanssa, vaikkei niistä ajoista moniakymmeniä vuosia olekaan. Riittävästi kuitenkin, että tuntuu kuin niiden pieniä ollessa "kaikki olisi ollut helpompaa". Tai ehkä se olikin, kun oli itse nuorempi ja jaksoi paremmin ;-)
Poista