Lätsä ja uudet merkit


Postipoika toi tänään jo pitkään odottamani ompelumerkit. Tässä kun on nyt näitä ompeluksia alkanut syntymään, teki mieli laittaa niihin jonkinlainen oma puumerkki. Ja tokihan se piti sitten äkkiä jotakin ommella, että pääsee merkkejä testailemaan! Tarkoitus oli tehdä pikkupojille hattu, mutta taas kerran koko meni vähän metsään, ja tuosta tuli aikuisten kokoinen :-D Ohjetta hattuun löytyy täältä.



Pikkuneidin päiväuniaika olisi riittänyt vallan mainiosti tämmöiseen pieneen ompelukseen, mutta kun piti ensin vähän kitkeä kukkapenkkiä, ja syödäkin. Ja roikkua naamakirjassa... Niinettä lopulta kun olin aloittanut, neiti heräsikin kesken homman. Tulipa todettua sekin, että yksivuotias ei ole ehkä paras apulainen noihin ompeluhommiin, vähän liikaa tuli jännistystä mukaan. Typy oli yhtäkkiä kasvattanut älyttömän pitkät käsivarret ja ylettyi ihan kaikkeen mitä pöydällä oli. Siis neulat ja sakset oli kokoajan menossa kitaan. Ja välillä apulainen vähän meni painelemaan kaasupoljinta, ja lopun ajan imeskeli lankarullat limaisiksi. Taidan jatkossa pitäytyä ihan vaan yksinäisissä ompeluissa! :-D 



Tässäpä tuo merkki siis kaikessa komeudessaan, mitäs tykkäätte? Entäs nimi? Itse olen oikein tyytyväinen. Kiitokset vielä tyttöteinille mallina olemisesta :-)


Ja lopuksi vielä katsokaas, kun samettikukat jo melkein kukkivat! :-D

12 kommenttia

  1. Tykkään merkista ja hatusta :) Merkki on lyhyt ja ytimekäs ja kiva toi dymofontti. Mistä muuten tilasit?
    Täällä kylvettiin vasta tänään köynnöskasvien siemeniä... Siellä jo hyvällä mallilla kasvu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin sellaisesta kotimaisesta firmasta kuin SoMine. Samettikukat iti ihan älyttömän nopeasti! :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä itsekin. Ja kun on täällä blogissa tullut käytettyä tuota dymofonttia niin yhdistyy nekin kivasti :-)

      Poista
  3. Tosi kiva merkki, ytimekäs ja kertoo kaiken :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Monillahan on englanniksi, handmade by, tms. Ei istu oikein mulle, siksi halusin ton suomeksi :-D

      Poista
  4. Juu oikein onnistunut merkki, sopivan napakka teksti ja fonttihan on mitä parhain.

    Mä teetin aikoja sitten omia merkkejä, vaan ne katosivat. Nyt kun täällä on tää huushollaaminen käynnissä, ne yllättäen löytyivät. Hetkeksi, en taas millään muista mihin ne varmaan talteen laitoin...tää on niin tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan :-) Ihanaa kuulla että joku muukin osaa säätää välillä :-D Kyllä ne löytyy jos niin on tarkoitettu. Tai sit tilaat uudet ja hienommat!

      Poista
  5. Pätevän näkönen merkki, siitä se ura urkenee! :) Mistä muuten tuo Lyde tulee, jos saa udella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Lyde on mun lapsuuden lempinimi, eli vanhempiani saan syyttää/kiittää :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!