Pääsiäisruohopuuhia


Perheessä kun on usemapi pikkupoika, niin piha, kuistit ja eteiset pursuaa usein milloin minkäkinlaista kepukkaa ja metsän ihmettä. Nyt pihalla oli ollut jo pari päivää kasa puun kuoria, ja tänään päätin että askarrellaan niistä rairuohoasetelma. Lisäksi viherhuoneeseeni oli ilmestynyt jo aiemmin nippu sammalia mistä lie, ja otin niitä mukaan tuomaan vähän vihreyttä ennenkuin kuin tuo ruoho itää.






Varsinkin kolmevuotiaan mielestä tuosta meidän asetelmasta tuli hauska, kun tiput leikkii siellä ja se yksi syö niitä siemeniä. Nuorimmaista kiinnosti eniten lähinnä sammaleen viskominen ympäriinsä :-D

Huomenna alkaa Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessut, minutkin voi siellä bongata esimerkiksi bloggareiden kukkakoulusta. Tulkaahan nykimään hihasta jos näette!

4 kommenttia

  1. Susta vois tulla isona kukkakaupantätikin! Siis oikeasti. Meillä on lunta vielä niin paljon, että tuo ihanuus jää matkimatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä olen joskus haaveillut, mutta koulutus ei ihan täsmää :-D

      Poista
  2. Me tehtiin joitakin vuosia sitten päiväkodissa tuollaiset kaarnanpalaistutukset. Olin jo ihan unohtanut, vaan nämä kuvat palautti mieleen :)

    Kivalta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kiva idea, varsinkin kun ei tarvinut lähteä ensin metsästä etsimään kuorta, vaan sitä oli valmiina :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!