logo

Talon uusi väri ja tilannetta keskeneräisellä pihalla


Viimeaikoina on tullut huhkittua pihahommissa. Ensin maalasin talon. Ihan ite. Niinkuin ennenvanhaan kun pidettiin maalaustalkoot, mutta osallistujia oli vain yksi :-D Olen todella tyytyväinen uuteen väriin, koska saimme harmaat osat nyt paremmin keltaisiin sopiviksi eivätkä ne ole enää niin sinertävät. Samalla kun valkoiset, vasta pohjamaalatut osat meni piiloon, muuttui talo kerralla paljon valmiimman näköiseksi. Samoin ruskeat levypinnat katosivat ja tilalle tuli tyylikästä mustaa.

Pikkuisen maalauspuuhia jäi vielä tekemättä, takaparvekkeelta on maalaamatta katto ja seinät toiseen kertaan, samoin ruokailutilan kohdalla on vähän seinää ja ikkunanpieliä maalaamatta, mutta nyt on multahommat vieneet voiton. Palaan maalaukseen tuonnempana, tuli nimittäin ihan totaalisesti stoppi siihen hommaan. Olkapää ja ranne ei kestäneet enää, mieheltä loppui loma (lapset...) ja muutenkin ihan rehellisesti sanottuna kyllästyin. Toivottavasti ne eivät jää vuosikausiksi roikkumaan, tiedän kyllä että olisi ollut parempi tehdä kerralla vaan mutta minkäs teet.









Etupihalla on jo aika hyvin mullat levitettyinä. Kasvimaan laatikot odottelevat niihin sopivaa multaa. Terassin etureuna odottaa edelleen istustusaltaita, niiden olisi tarkoitus tulla tällä viikolla. Keinun paikka odottaa jotakin hiekkaa tms tuonne suodatinkankaan päälle, ja sitten päästään kasaamaan keinua. Nyt keinun osat nojailevat tuolla seiniin vähän siellä sun täällä. Kadun puoleiseen päätyyn saimme tänään ison pojan kanssa tehtyä uuden istutusalueen pohjat, eli ensin kaivettiin hillitön määrä soraa pois, ja laitettiin multaa tilalle. Tuohon olen ajatellut jotakin hieman japanilaistyylistä, uskaltaisikohan sitä kokeilla ihan magnoliaa? Ainakin japaninvaahtera on ostoslistalla, se voisi näyttää kivalta tummaa seinää vasten.


Pikkupätkän olen saanut jo istutettua kasvejakin. Ja ihan yhtä pienen pätkän saimme eilen illalla laitettua tuota rajauslautaa paikoilleen, että sai multaa levitettyä siihenkin. Muualla sama homma on vielä tekemättä. 



Pihalla on siis edistytty, sisällä ei niinkään. Tai no, tänään haki kuivausfirma puhaltimensa pois, eli se osuus on vihdoin ohi, mutta lattioiden ja seinien teko uudestaan on vielä vaiheessa. Muutaman päivän päästä meillä vietetään rippijuhlia, olisi siis kai syytä emännän vähän jo alkaa siivoilemaan sisälläkin? :-D 

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

8 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää! Tsemppiä rippijuhlien järjestelyyn!! :)

    VastaaPoista
  2. Ootte työ ahkeria! Ihanalta näyttää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä on tehty tosi kovasti hommia. Ja silti on vielä hirrrveä määrä tekemättäkin... Eli ei lopu puuhat kesken :-D

      Poista
  3. Luulen että tuolleen ylös-alas pystylautaa on vielä raskaampaa maalailla kuin vetelisi vaakavetoja? Ja onhan se. Onnittelut urakasta, ei varmasti mukavimmasta päästä. Meilläkin on vielä sellaisia ärsyttäviä roikkuhommia maalauksessa, itseäni ei nappaa enää pätkääkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räystään aluset oli kaikkein pahin, sitä meillä on aika paljon kun talo (varsinkin katto) on yli 16 metriä pitkä ja leveyttäkin on. Ja kun seinäpanelia on vaakaan ja pystyyn, niin kyllä tuo pysty oli hankalampi maalata, siinä tuo lautojen rako on teräväreunainen ja sinne oli paljon työläämpi saada maali ihan nurkkia myöten. Toisaalta seinien alaosissa sitä sai maalattua jatkovarren kanssa paremmin. Keltaisen ja harmaan raja oli aina vähän nysväämistä, eli niissä tuhraantui taas enemmän aikaa vaikkei niin iso pinta olekaan. Oli siinä joka tapauksessa aika kova homma! Ja ymmärrän tuon ettei nappaa, mullekin se puolitoista viikkoa kaiket päivät riitti, ja sitten tuli raja vastaan :-D

      Poista
  4. Ei voi kuin ihailla teidän taloa, niin upea! :) Muistatko tuota teidän keltaisen maalin väriä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt maalauksen jälkeen se vasta pääsi oikeuksiinsa, ja näyttää nyt siltä kuin pitääkin :-) Keltainen on S 2040-Y20R

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!