logo

Juhannusta ja kukkia

orvokki

vanha puutarha

mölkky


juhannuskokko

juhannuspoika

arboretum mustila

alppiruusu

alppiruusu

Vietimme juhannusta perinteisin menoin mammalassa. Paljon ruokaa ja herkkuja, pari erää mölkkyä ja pihasulkkista, paikkakunnan kokko ja illalla saunaan. Kotikonnuilla kun oltiin, piti lapsia käyttää myös paikallisessa satumetsässä, eli Arboretum Mustilassa. Isot lähes puun kokoiset alppiruusut, värikkäät atsaleat ja monet eksoottiset puulajit ovat jääneet itsellenikin mieleen jo aivan lapsuudesta hienona kokemuksena, ja olemme koettaneet käyttää omiakin lapsia tuolla ainakin kerran kesässä. Toki samalla voi myös harrastaa vähän puutarhahaaveilua, ja yhden pikkuisen taimen ostinkin. Pikkuisesta kasvaa isona Mantsurianlikusterisyreeni, uusi tulokas puutarhaani. Hieman tuotti vaikeutta keksiä isoksi puuksi kasvavalle taimelle enää paikkaa postikorttipihastamme, mutta kyllä se onneksi lopulta löytyi. Muutoinkin jonkinlaista pihan laittelun innostusta on taas havaittavissa, jospa sieltä saisi taas muutaman keskeneräisen jutun tehtyä :-) 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, itselläni onkin kesän ainoa lomaviikko käynnissä, pitää ottaa siitä kaikki irti!

P.S. Pikkumiehellä on kuvassa isommille veljille aikoinaan tekemäni vihreä takki, joka alkaa olla jo aivan repaleina. Ainakin se on hyvin palvellut! Ilmeisesti alkaisi olla siis aika kaivaa myös ompelukone esiin, kun edelliset tekeleet on käytetty puhki? :-D


2 kommenttia

  1. Ihana juhannus teillä ollut. Meillä myös pihapelit olivat kovassa käytössä.
    Ja, oikein mukavaa lomaviikkoa, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihapelit on kyllä niin kivoja, saatiin samalla harjoitella lasten kanssa sitä, että aina joku on se joka voittaa ja toiset häviää... ;-) Onneksi niistäkin harmituksista selvittiin!
      Kiitos, nautin kyllä! Onneksi ensi kesänä on sitten jo kunnollisen mittaiset lomat :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!