Tulossa Mansen blogikirppikselle


Aina on hyvä aika tarkastella omia tavaroitaan sillä silmällä, josko jotain voisi laittaa kirtoon. Hommaan ryhtyminen tuntuu olevan vain niin kovin haastavaa (ainakin minulle). Ensi viikonloppuna järjestetään taas perinteinen Mansen blogikirppis, ja koska tällä kertaa pääsen taas osallistumaan, on komeroiden putsailu ollut pakko vain aloittaa. Ja löytyyhän sitä kiertoon laitettavaa, vaikka millä mitalla :-D

Tuon mukanani ainakin kodin pientavaraa, joitain astioita ja pieniä värikkäitä lastenvaatteita Metsolaa, Marimekkoa ym. Muutamia omia tekeleitäni lähtee mukaan myös, mm. nuo ylemmässä kuvassa näkyvät kierrätysmateriaalista tehdyt nahkaiset hiirimatot. 






Nostin ihan vain muutaman esineen tuohon, mutta totesin aika pian ettei koko tavaramäärää kannata levittää esiin. Kuvausassistenttini oli sen verran kiinnostunut "kaikesta", että laitoin tavarat äkkiä takaisin kassiin odottamaan hinnoittelua yön tunteina :-D Onneksi koiranpentu menee illalla nukkumaan aika samoihin aikoihin lasten kanssa, niin saan sentään silloin puuhattua omiani. 


 Myymässä on huikea määrä ihania naisia blogien takaa, tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja tekemään löytöjä! Kannattaa tulla ajoissa, ainakin aikaisemmalla kerralla porukkaa oli aika moinen määrä. Lisäksi mukaan käteistä ja pikkurahaa, ja iloinen mieli! 

Mansen Blogikirppis
22.4.2018 klo 11-14
Vooninki-sali, (Finlaysonin alue)
Väinö Linnan Aukio 13, Tampere


2 kommenttia

  1. Jee, ihanaa kun saan vihdoin tavata sinutkin <3 Ihana tuo sinun avustajasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei totta, me ei ollakaan tavattu livenä vielä, vaikka vuosia ollaan someteltu puolin ja toisin :-) Kivaa, odotan jo innolla viikonloppua!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!