Parketin valintaa ja muuta pientä

 Viimeiset pari kuukautta olen piirrellyt pohjakuvia lähes yötä päivää. Siinä löytyi vihdoin omalta ja sopivalta tuntuva ratkaisu, ja pystyin siirtymään muihinkin ajatuksen aiheisiin. Toki pohjakuvan kanssa jännittää vielä se, riittääkö budjetti, ja onnistuuko tontille edes tasamaan talon rakentaminen. Murehdin niitä kuitenkin vasta, jos aihetta ilmenee :-D 


Piirtämiseltä vapautunutta aikaa on ollut hyvä käyttää tulevan kodin sisustuksen pohtimiseen, ja siinäpä onkin sitten työsarkaa! Monelle suunnittelijalle on varmaan tuttu tunne, että itselleen on paljon haastavampi suunnitella kuin muille. Mistä lie sekin johtuu, mutta näin tuntuu olevan. Jostain on aina aloitettava, ja itse päätin ottaa heti ensimmäisenä työn alle sisustuksen isoimman suunnannäyttäjän eli lattian. Parkettimalleja kulkee lattioilla vähän siellä täällä, ja tutkailen niiden sävyjä eri valaistuksissa ja vuorokauden aikoina. Päätöksiä ei vielä ole syntynyt, mutta sen tiedän että tuleva lattia on enemmän puun sävyinen kuin tämä nykyinen valkoinen. Kunhan lattiasta alkaa olla selvä visio, muutkin osat on helpompi loksautella kohdilleen.


Muita raksakuulumisia on tilattu maaperätutkimus, joka toteutetaan luultavasti ensi viikolla, ja tänään tontilla pyörähti metsuri jotta voi antaa tarjouksen puiden kaatamisesta ja poisviennistä. Olemme raivanneet pienempää risukkoa jo monta viikonloppua, mutta varsinaisia puita on vielä kaadettavaksi aika paljon. Vaikka rakennamme kolmatta kertaa, on tämä osuus meille ihan uutta ja outoa. Kaksi edellistä taloa ovat nousseet puuttomille pellonlaidan tonteille, ja tosiaan vasta näin kolmannella kerralla pääsimme ensimmäistä kertaa tarttumaan itse leikkureihin ja jututtamaan metsuria. Luultavasti ensimmäinen budjetin ylityskin tullaan näkemään heti tässä lähtökuopissa, kun metsurin osuuteen on varattu (hatusta heitetty) liian pieni summa. 



Olen harkinnut erillisen raksapäiväkirjan/blogin pitämistä näille raksakuulumisille tälläkin kerralla, mutta sen perustamista on hidastanut nimen puute. En kertakaikkiaan meinaa keksiä, mikä olisi hyvä ja kuvaava projektinimi tälle uudelle talolle? Ensimmäisen talon aikoihin perustin tämän blogin, eli Talostakoti. Nykyisen talon vaiheita seurattiin raksablogissa, joka oli nimeltään Seuraavatalo, ja nyt sitten on käsillä tämä uusi. Sitäseuraavatalo? Talostakoti, vol3? Koti saareen? 



Leppoisaa viikonloppua kaikille, meillä onkin ohjelmassa Raksamessut Vantaalla, teemaan sopien :-D

7 kommenttia

  1. Seuraava bloginimi: Kolmas kerta toden sanoo? :-) Ihana olisi seurata senkin talon nousemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläistäkin vaihtoehtoa olen pyöritellyt, kiitos vinkistä :-D Päädyin nyt ainakin alkuun pitämään raksapäiväkirjaa Instagramin puolella, sieltä uusi projekti löytyy nimellä @kotisaareen
      Jos siis käytät Instagramia, tervetuloa sinne seuraamaan! Voi olla että kunhan hommat vähän etenee ja on enemmän kerrottavaa, päädyn vielä perustamaan bloginkin :-)

      Poista
  2. Tsemppiä pohjan viimeistelyyn ja muutenkin projektiin! Täällä ollaan samoissa mietteissä ja kiinnostaisi kovasti tämän teidän nykyisen pohja. En löytänyt blogista, mutta oletko jakanut sen? Meillä tulevassa talossa ilmansuunnat ja koko aika samoin ja inspiraatio vähän hukassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ulpu!
      En ole tämän talon pohjaa jakanut ollenkaan, otin sen linjan silloin alkuun kun arkkitehdillä tää piirrätettiin, niin en halunnut sitten sitä jakaa ilmaiseksi muille :-D Toivottavasti saatte muokattua pohjan mieleiseksi, siihen osaan kannattaa tosiaan panostaa! Itse olen piirrellyt nyt uuden talon pohjaa, ja siitä on oikeasti kymmeniä eri versioita. Tuo tapa oli itselleni sopiva, siinä ideat jaloistui pikkuhiljaa, ja yhdistelemällä eri versioiden hyviä puolia, saatiin mielestämme nyt aikalailla kaikki toiveet mahtumaan samaan taloon. Paitsi neliömäärä, siitä tuli sitten kuitenkin vähän liian iso vielä, saapa nähdä riittääkö budjetti :-D

      Poista
    2. Kiitos! Näin arvelinkin ja ymmärrän hyvin, vaikka nykyään moni jakaakin paljon. Tuo pohjan piirtely uusiksi ja uusiksi vaikuttaa kyllä itsellekin toimivalle. Lähinnä tukea tuntuu kaipaavan valon liikkeeseen talossa. Haluatko vielä vinkata kuka teillä oli arkkitehtina vai tekeekö vielä vastaavia hommia?

      Poista
    3. Moneen kertaan piirtäminen kyllä jalostaa pohjakuvaa, ja kun pyrkii löytämään aina jonkun uuden tavan tehdä samat jutut pohjaan, voi näistä yhdistelemällä tulla tosi helmi :-)
      Meillä talon arkkitehtina oli Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä, ja siellä silloin työskennellyt Joonas Koskela. Nykyisin Joonaksella on oma KOLU Arkkitehdit-toimistonsa. Anttia ja Joonasta voin kyllä suositella kumpaakin lämpimästi!

      Poista
  3. Olen kuullut tuon myös, että itselleen on paljon haastavampi suunnitella kuin muille. Mietimme mieheni kanssa ensimmäisen talon rakentamista. Vielä ei ole sopivaa tonttia löytynyt. https://www.northdrill.fi/northdrill/kairaustyot

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!