Isänpäivä meren rannalla


Ihana ja erilainen isänpäivä alkaa olla illassa. Tämä taisi olla ensimmäinen vuosi ikinä, kun olimme omalla porukalla kotona, emmekä lähteneet käymään kotiseudulla isovanhempia tervehtimässä. Samalla tämä oli ensimmäinen vapaapäivä aikoihin, kun koko lokakuu meni muuttoa tehdessä, ja vielä eilen lauantainakin meillä oli sovittua menoa. Päivän ohjelmassa olikin pitkä aamiainen, ja iltapäivästä päätimme lähteä porukalla ulkoilemaan. Suuntasimme suosikkipaikkaamme Emäsaloon, ja saman idean oli keksineet todella monet muutkin! Onneksi alueelle mahtuu hyvin, ja pääsimme valmiille hiilloksille makkaranpaistoonkin. Kahvi ja eväät maistuvat kyllä erityisen hyvälle ulkona merimaisemia ihaillen ♥


Koetin kuvata kauniita maisemia ja upeaa auringonlaskua, mutta valitettavasti kamerani on mennyt rikki. Vain muutama otos onnistui joten kuten, ja nyt vaikuttaa ilmeiseltä että kamera on pakko lähettää huoltoon. Hitaanpuoleinen postaustahti täällä blogissa jatkunee siis vielä hetken, että saadaan välineet kuntoon. 
 

Valokuvaus tuntuu kiinnostavan myös 7v nuorimmaistamme, hän ottaa tosi oivaltavia ja hienoja valokuvia ensimmäisellä kännykällään! Alimmassa kuvassa poika on ottamassa kuvaa rahtilaivasta, hyvää kuvakulmaa varten piti kivuta ihan rannan kiville asti. Oliskin ihanaa, jos hän innostuisi kuvaamaan enemmänkin, tämä on oikeasti mukava harrastus!

Reippaan ulkoilun jälkeen kotona meille miehen kanssa maittoi vielä ruuan päälle päiväunet. Se on harvinaista, mutta suotakoon näin leppoisan juhlapäivän henkeen ♥

Toivotan teillekin rentoa isänpäivän iltaa!



Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!