Luovuudesta ja käsillä tekemisestä

 

Olen ollut aina, tai ainakin niin kauan kuin muistan, henkilö jota ajaa pieni tekemisen pakko. Olen aina halunnut myös tehdä jotakin konkreettista käsilläni. Lapsena kolusin kuvataidekoulut ja leirit, ja lukiossakin tartuin mahdollisuuteen käydä kursseja myös Käsi- ja taideteollisessa koulussa. Lukion jälkeen päädyin opiskelemaan Ammattikorkeakouluun muotoilua, ja pienen mutkan (äitiysloman) kautta linja vaihtui entisöintiin ja erikoistekniikoihin. Opiskeluaika sisälsi todella kattavasti erilaisia käsityön aloja, joista pääpaino oli puutöissä ja koristemaalauksessa (kuvan pähkinäviiluinen kaappikin on muuten koulutyö). Keramiikkaa olen tehnyt myös jo nuorena, kansalaisopistossa ja opiskeluaikana myös siellä koulussa. Tällä taustalla ymmärrätte varmaan, että aihe kiinnostaa :-D 

No, mitä sitten tapahtui? Tuli lisää lapsia, vuorotyötä, raksaa, muuttoja, arki. Kun jäin pienempien lasten kanssa aikoinaan kotiäidiksi, tekemisen pakko alkoi olla jo todella äänekäs päässäni. Vastapainoksi vauva-taapero-arjelle päätin opetella uusia käsityötaitoja. Nimesin projektin "naistentaidoiksi". Olin ollut jo pienenä koululaisena vain puutöissä, joten aivan ne ensimmäisetkin perusteet oli monesta pehmeän puolen tekniikasta hukassa. Toki opiskeluaikana oli ommeltu verhoilukankaita teollisuuskoneella, mutta se ei ole ihan sama :-D Niinpä sain kolmekymppisenä ensimmäisen ompelukoneeni, ja aloin vain tekemään. Pikkuhiljaa taidot karttui, ja pystyin siirtymään patalapuista vauvojen vaatteisiin, takkeihin ja jopa haalareihin. Yöt kului surrutellessa, ja nautin niin paljon! Jatkoa seurasi huovutuksella, pehmoeläinten virkkaamisella ja vaikka millä. Myös valokuvaus ja tämä blogi ovat osa tätä jatkumoa, itsensä ilmaisua kuvin ja sanoin.

Mutta. Taas tapahtui arki, paluu työelämään ja vuorotyöhön ja lopulta yrittäjäksi, ja käsityöt karsiutui elämästä kuin itsestään. Jonkun aikaa pärjään ja teen ja menen kuin juna eteenpäin, mutta levottomuus kasvaa koko ajan. Olen huomannut, että jonkunlainen luova harrastus on minulle kuin henkireikä, jossa pää nollautuu ja mieli pysyy levollisempana. Tarvitsen sitä. Vaikka nykyinen työni yrittäjänä onkin omalla tavallaan vapaampaa ja luovaa, ei se osu siihen kohtaan sielusta jossa saa itse tekemisen riemun. Se vaatiin nimenomaan kätten jäljen näkemisen, "kädet savessa", ei tietokoneella istumista (toisille toki sitäkin kautta löytyy luovuuden kanavia, itse en vain ole tätä porukkaa! Paitsi blogi, heh). Oman hyvinvoinnin kannalta tuli taas aika ottaa edes jotakin pientä luovaa arkeen, vaikkei aikaa tunnu olevan sille yhtään. Viime syksynää päätin mennä taas kansalaisopistoon jollekin kurssille, ja koska keramiikkaan en nyt mahtunut, otin vain jonkun mikä oli sopivaan aikaan viikosta. Kurssi on kokeileva akryylimaalaus, ja tämä on ollutkin tosi hyvä juttu! Koska kurssilla annetaan tehtävät, on ollut pakko haastaa itseään ja mennä vähän epämukavuusaluellekin. Aivan mahtavaa, ja samalla oppii uutta värien käytöstä, omasta käsialasta, sekä myös omasta ideointiprosessista. Olen huomannut olevani hidas ideoimaan, mutta kun pääsen vauhtiin voisi mennä taas yöt kaudet. Kurssi on vain yhtenä iltana viikossa Teamsin välityksellä, ja usein käy niin että en ole ehtinyt edes miettiä aihetta jolloin puolet kerrasta koetan päästä vauhtiin. Se on silti juuri sitä mitä kaipaankin, hetken huomio on vain siinä mitä teen, sävyissä ja maalauksessa.

Eilisen tehtävänä oli maalata muotokuva jostakin julkisuuden henkilöstä. Väreinä sai käyttää vain kahta eri sävyä, ja lisäksi valkoista. Pientä haastetta siis! En nyt kerro ketä yritin maalata, koska lopulta kuva ei näytä tältä henkilöltä mielestäni tarpeeksi :-D Olen silti ihan tyytyväinen työhön, koska en ole varsinaisia muotokuvia maalannut ennen. Opin taas jotakin uutta, ja tiedän jo mihin kiinnittää enemmän huomiota, jos uudelleen lähden maalaamaan muotokuvaa. Lisäksi kuva muistuttaa yllättävän paljon puolisoani, eli ehkä väitänkin vain maalanneeni hänet :-D

Onko teillä luovia harrastuksia? Tunnistatteko tuon "sisäisen pakon" päästä välillä tekemään jotakin käsillään? Itse olen ajatellut nyt pitää pienen ajan luovuudelle viikottain jatkossakin, vaikka arki onkin aivan järkyttävän kiireistä. Ehkä näiden hengähdystaukojen avulla jaksan paremmin sen muun arjenkin? 

Mukavaa loppuviikkkoa!

Blogi täyttää 10v

 

Blogin ensimmäiset kymmenen vuotta tiivistettynä muutamalla kuvalla.

Talostakoti-blogini täyttää tänään pyöreät kymmen vuotta! Vaikka blogin ihka ensimmäinen julkaisu oli Vuodatus-sivuston puolella, ja täällä bloggerissa vasta maaliskuussa 2011, pidän tätä päivää kuitenkin virallisesti synttäripäivänä. Silloin tämä harrastus alkoi. 

Maailmassa on ehtinyt tapahtua aika paljon vuoden 2011 jälkeen, samoin omassa perheessämme. Olen kirjannut blogiin itselleni asioita muistiin, sekä samalla antanut kauempana asuville läheisille mahdollisuuden kurkata kuulumisiamme blogin kuvien kautta. Vuosien kuluessa aiheet ovat siirtyneet enemmän sisustukseen alun arkikuvista. Olen itse kehittynyt valokuvaajana, ja ehkä hieman myös ihmisenä. Ainakin olen kymmemen vuotta vanhempi kuin aloittaessani bloggaamisen :-D Alkuun blogi olikin vain kanava valokuvilleni, mutta toki tekstien osuus on tullut isommaksi myös. Kotiäitivuosina blogi oli tärkeä henkireikä, yhteys "aikuisten maailmaan" kodin ulkopuolelle. Vaikka alkuvuosien postauksista on aika iso osa jo laitettu piiloon, on ne silti itselleni mukava arkisto ja päiväkirja. Koko elämäämme en ole blogissa koskaan jakanut, mutta niitä arjen kauniita palasia, ja kivoja ideoita. Blogin vuosien aikana on syntynyt muutama lapsi lisää, rakennettu taloja ja muutettu pariinkin kertaan, tehty käsitöitä, perustettu alusta alkaen puutarhoja, perheeseen on tullut lemmikkejä, ja kotiäitiys vaihtui vuorotyön kautta yrittäjyyteen. Huh. Onhan siinä jo sisältöä kerrakseen :-D Itselleni yksi tärkeimmistä asioita mitä blogi on tuonut mukanaan, on ihmiset, uudet ystävät ♥

Vuonna 2011 blogit olivat suurimmalle osalle ihmisistä aivan tuntematon käsite. Itse jopa vähän nolostelin harrastustani, ja monien asenne olikin se, että kuka hullu laittaa kuvia kodistaan nettiin?! Ajat ovat todellakin muuttuneet. Blogin rinnalle on tullut vuosien aikana myös Instagram, joka on nykyään vähintään yhtä tärkeä kanava kuin blogi. En silti usko, että aika olisi ajamassa blogeista ohi. Kirjoittaminen on edelleen tärkeä ilmaisun keino, ja blogissa on paljon paremmat mahdollisuudet kertoa tekstin ja kuvien yhdistelmällä tarinoita. 

Talostakoti on vuonna 2021 edelleen rakas harrastukseni, joka tosin on elänyt viimeiset kuukaudet hieman hiljaisempaa vaihetta. Uusi talo valmistuu taustalla pikkuhiljaa, ja kevään kuluessa pääsemme siellä tekemään lopullisia pintoja. Näin aiheet siirtyvät taas pian uuden kodin laittamiseen ja sisustamiseen, eli sinne mistä blogin tarina kymmenen vuotta sitten alkoikin. Kuinka tehdään talosta koti. Olen todella kiitollinen jokaiselle teistä, jotka jaksatte käydä täällä lukemassa ja kommentoimassa sekä tykkäämässä somen puolella julkaisuistani. Kannustuksenne on tärkeää, ja näin tiedän että "linjoilla on joku". 

Ajattelin viettää juhlapäivää sen verran, että käyn raksalla katsastamassa tilanteen. Kuinkahan monta kertaa elämässäni olen käynytkään raksalla, talot on vaan vaihtuneet? :-D Samalla voisin koukkasta luottoleipomosta kakun, kyllähän pyöreiden vuosien kunniaksi voi juoda vaikka kakkukahvit! Järjestän juhlavuoden kunniaksi teille lukijoille muutaman spesiaalimman jutun tässä kevään mittaan, mm. muutama upea arvonta on ainakin tiedossa. Toivottavasti viihdytte jatkossakin blogin ja arkemme parissa!

Ihanaa uutta viikkoa, ja blogille hyvää uutta vuosikymmentä!

Ompelua; rukkaset lumitöihin

 Pitkästä aikaa! Kahtakin asiaa, nimittäin kunnon lumitöitä, ja ompeluinspis! 

Jostain se iski täysin varoittamatta toissapäivänä myöhään illalla. Keksin, että nyt pitää päästä ompelukoneen ääreen. Olen kyllä mieleni sopikoissa jo pitkään haikeillut, että olisi niin kiva tehdä taas jotakin käsitöitä. Ihan tuumasta toimeen asti se ei ole kuitenkaan kantanut ennenkuin nyt. 

Koska inpiraatio iski myöhään illalla, oli toteutus jätettävä suosiolla seuraavalle päivälle. Eilen sitten kaivelin varastoa, ja löysinkin teddykarvaa vuoreksi. Päälliskankaaksi nappasin eteisen lattialla tekstiilikeräykseen lähdössä olevasta pussista miehen risat farkut. Enää puuttui kaava, ja piirsin sen yhdistämällä googlailun jälkeen muutamaa erilaista rukkasten ohjetta. Koska mitoitus oli aikalailla hatusta heitettyä, kävi juuri niinkuin arvata saattaa, eli ei ihan onnistunut. Varresta tuli aivan liian kapea. Hetken pelkäsin myös ettei sisävuori mahdu päällishanskan sisään, mutta se olikin väärä hälytys. Varren ahtauteen en keksinyt muuta pelastusta kuin ratkoa toisesta sivusaumasta vähän auki ja tein siihen halkion. Onneksi aina voi kokeilla uudestaan, materiaalia tuntuu ainakin riittävän! Nyt kun olemme muuton jälkeen koettanut karsia tavaroita, olen huomannut että minulla on aivan älyttömästi vieläkin kankaita, vaikka aktiivisita ompeluajoista on jo vuosia. 

Näistä rukkasista piti tulla apu koiran ulkoilutukseen ja lumitöihin, minulla kun ei ole oikein muita hanskoja kuin lapasia. Jälkeenpäin tajusin, että tuo päällisosa käy sellaisenaan myös niiden lapasten päälle, joten jos teen näitä vielä lisääkin, ei vuoria ole ehkä pakko aina ommellakaan! Käyttää vain niitä lapasia alla. Näissäkin on vuoriosa ja pinta erilliset, en kiinnittänyt niitä toisiinsa mitenkään. Vuorin jätin varresta vähän pidemmäksi, tarkoitus oli alkuun kääntää karvareunut tuohon rukkasen päälle, mutta ompelinkin sen vain kaksinkerroin ja jätin hanskat irti toisistaan.

Kunhan saan kaavan kuntoon, voisin tehdä parin myös nahasta, yhdestä perintönahkatakista on vielä osa jäljellä, vaikka teinkin siitä jo aiemmin sohvatyynyn:
https://talostakoti.blogspot.com/2018/07/diy-konjakkinahkaiset-tyynyt.html

  

Koska lapset olisivat kaikki halunneet nämä ( ja se oli osittain taka-ajatuksena myös siinä että aloin rukkasia tekemään, tein vain ensimmäiset koekappaleet itselleni), pitänee ommella muutamat lisää. Meillä menee arkiaamuisin ihan liikaa aikaa siihen, että jokainen etsii hanskojaan ahtaassa eteisessä. Jos saisi aikaan isomman kasan rukkasia, voisi sieltä sitten napata varahanskat jos omia ei löydykään. Voi olla että tässä kohdassa yliarvioin käytettävissä olevan aikani, mutta kyllä nyt ainakin toiset vielä kuitenkin teen että saan kaavan paremmaksi :-D

Seuraavaksi voisin kokeilla näitä Tehtaamon ohjeita, täältä löytyisi ihan valmiit kaavatkin vähän erimalliseen rukkaseen: http://tehtaamo.blogspot.com/2016/01/t-e-h-t-a-m-o-n-hanskat.html

Mukavaa lumista viikkoa!

Työn alla tavallinen talo

 

Tavallinen talo. 

Sellaista lähdettiin rakentamaan, ja siinä on ilmeisesti onnistuttukin. Mies on keikkunut pitkin loppusyksyä ja alkutalvea rakennustelineillä ulkorakennuksen katon kimpussa, ja on sieltä saanut kuulla jos jonkunlaista kommenttia ohikulkevilta kävelijöiltä, mutta enimmäkseen talon tavallisuudesta. Alue, jonne rakennamme tuntuu olevan todella suosittu lenkkireitti, ja sinne rakennetaan tällä hetkellä muutamaa muutakin taloa. Muut työmaat ovat kaikki kivitaloja, ja lisäksi on yksi veistoksellinen hirsitalo jossa on selkeästi arkkitehtoninen ote. Ja sitten on tämä meidän tavallinen talo, perustalo. Ohikulkijat ovat kommentoineet myös, että onpa se pieni. Niin, miten sen nyt ottaa, minustakin talo on vähän pienehkö, onhan se pienempi kuin edellinen talomme. En silti sanoisi että viiden makuuhuoneen talo, kerrosalaltaan 182m2 yhdessä tasossa olisi ihan pienimmästä päästä nykymittapuulla. Mutta toki riippuu taas siitä mihin verrataan. Alueella ennestään olevat talot on monet todella suuria, ja osa myös melko näyttäviä. Siinä joukossa on helposti pieni. :-D 

Olen monesti yrittänyt pukea sanoiksi että miksi halusimme tavallisen talon, onnistumatta siinä täysin. Samalla rahalla mitä tämä tulee maksamaan, olisi varmasti saanut myös hienompaakin arkkitehtonista kikkailua aikaan. Tietoisesti kuitenkin halusin, että talo ei huuda nimeään, eikä erotu. Valitsin jopa talon värin sen mukaan, että se sulautuu taustaansa mahdollisimman hyvin. Varmasti osana on muutoksen kaipuu. Edellinen talomme oli aika paljon esillä, ja arjessa sen eteen pysähteli autoja ottamaan kuvia, tai ajeltiin muuten vaan eestaas moneen kertaan sormella osoitellen. Tätä siis vuosikaudet. Vasta aivan loppuvaiheessa pahin kiinnostus laantui, kunnes talo laitettiin myyntiin ja uteliaiden määrä taas räjähti. Ehkä sen talon ulkomuoto ja väritys olivatkin hieman erikoiset, ainakin rakennusaikana 2015, sittemminhän uudet talot ovat monetkin aika samantyylisiä. 

Nyt halusin tavallista. Minusta tavallinen ei ole mitenkään negatiivinen ilmaus, ja arvostan upeaa arkkitehtuuria myös todella paljon. Tällä kertaa päätimme kuitenkin panostaa enemmän mm. tontin kokoon,  maalämpöön, eristeisiin sekä sisätilojen toiminnallisuuteen. Asioihin jotka eivät näy talosta suoraan ulospäin hienoutena. Olisin itseasiassa halunnut tähänkin projektiin arkkitehdin mukaan, mutta kukaan kysymistäni ei ehtinyt silloin aikataulumme puitteissa mukaan. Arkkitehdiltä olisimme silti toivoneet aikalailla samoja asioita mitä nyt suunnittelimme taloon ja pohjaan itse. Hän olisi luultavasti tehnyt sen vain todella paljon nopeammin!

Toivoimme talolta myös hieman perinnetalon henkeä, olematta kuitenkaan uusvanha. Sitä on haettu talon ja katon muodolla, sekä kahden rakennuksen sijoittelulla. Sisälle tulee pönttöuuni, lautalattian oloinen parketti, pyöreät valokatkaijat ja muitakin pieniä vivahteita asumisen ja sisustamisen historiasta. Ulkorakennus tulee olemaan punamullan värinen ja perinteisen mallinen harjakattoineen, vaikka sisään kätkeytyykin varasto, autokatos ja pieni vierashuone/työhuone kylppäreineen sekä parvineen. Odotan tuota tilaa jotenkin erityisesti!

Uskon, että talomme tulee olemaan oikein nätti kunhan kaikki on valmista, ja olen oikein tyytyväinen tähän astisiin valintoihimme. Sisustuksesta tulee lämmin ja kodikas. Talosta tulee koti, meille juuri sopiva, ja toivottavasti jo ensi kesänä ♥