Viherkasvini erilaisen talven jälkeen


Muutto vanhasta kodista rakennusaikaiseen pieneen asuntoon oli iso muutos koko perheelle, monella eri tasolla. Lasten koulunvaihto, tavaroiden karsinta, muutto itsessään fyysisenä urakkana, ja moni muu asia vaativat huomiota. Arjen pyörimään saaminen uusissa ympyröissä oli alkuun tärkein tehtävä, ja nyt muutaman kuukauden jälkeen tuntuisi että siinä ollaan onnistuttu. 

Etukäteen jännitin myös sitä, että miten viherkasveilleni mahtaa käydä. Asunnossa on entiseen verrattuna todella paljon vähemmän valoa, aiemman runsaan hajavalon jälkeen onkin vain yhdeltä sivulta tulevaa valoa, sitäkin aika niukasti. Maaliskuu on alkanut, ja myös viherkasveillani on alkanut kasvukausi. Ilokseni voin todeta, että yllättävän vähin vaurioin ja uhrein selvittiin kasvien kanssa tästä talvesta! Isot kasvit on sitkeimpiä, muutama pieni on menetetty mutta niiden kanssa olisi voinut käydä samoin vanhassakin kodissa. Isoista kasveista lyyraviikuna on yllättänyt, se on tehnyt ensimmäiset haaransa täällä, homma johon se ei ryhtynyt vanhassa kodissa kertaakaan! Latvassa on haara, ja äskettäin huomasin myös varren alaosaan kasvaneen uuden pienen oksan. Kuinka iloiseksi siitä tulinkaan! ♥



Kasvien keväthuollon aika


Olen jo muutaman viikon aikana vaihdellut multia kasveihin sen mukaan, miten kunkin kohdalla se on näyttänyt tarpeelliselta. Kaikkiin kasveihin en vaihda joka vuosi multaa, joillekin riittää pieni kerros tuoretta multaa ruukun pinnalle, ja jotkut vaativat vain isomman ruukun. Pistokkaita istutan usein myös keväällä, nytkin minulla oli koko talven maljakossa juurtumassa köynnöksistä napsittuja pätkiä, ne pääsivät multiin.  Kasvien lehdiltä kannattaa pyyhkiä pölyt, ja samalla käydä kasvit läpi ötököiden varalta. Itse löysin muutamasta kasvista hentoa seittiä, joka kertoo vihannespunkeista. Äkkiä putsausta ja torjuntapuikkoja multaan! 

Lannoitusta voi alkaa myös antamaan kun kasvit selkeästi aloittavat kasvun, itse lisään tällä hetkellä lannoitetta kerran viikossa kasteluveteen. Annan kaikille samaa lannoitetta, nestemäisenä tippoina aine liukenee nopeasti veteen joka on näppärää, kastelukierros kun vie kannutolkulla vettä :-) 



Olen kirjoittanut viherkasvien keväthuollosta jokunen vuosi sitten tarkemminkin, vanhan postauksen pääset lukemaan täältä linkin takaa: https://talostakoti.blogspot.com/2017/02/viherkasvien-kevathuolto.html


Mukavaa viikon jatkoa!


Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!