Pääsiäisruohopuuhia


Perheessä kun on usemapi pikkupoika, niin piha, kuistit ja eteiset pursuaa usein milloin minkäkinlaista kepukkaa ja metsän ihmettä. Nyt pihalla oli ollut jo pari päivää kasa puun kuoria, ja tänään päätin että askarrellaan niistä rairuohoasetelma. Lisäksi viherhuoneeseeni oli ilmestynyt jo aiemmin nippu sammalia mistä lie, ja otin niitä mukaan tuomaan vähän vihreyttä ennenkuin kuin tuo ruoho itää.






Varsinkin kolmevuotiaan mielestä tuosta meidän asetelmasta tuli hauska, kun tiput leikkii siellä ja se yksi syö niitä siemeniä. Nuorimmaista kiinnosti eniten lähinnä sammaleen viskominen ympäriinsä :-D

Huomenna alkaa Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessut, minutkin voi siellä bongata esimerkiksi bloggareiden kukkakoulusta. Tulkaahan nykimään hihasta jos näette!

3v


6kk


1v


2v


3v

Aika kiitää, ja lapset kasvaa :-) Pikkupimukin on jo kolmevuotias pikkuneiti! En jotenkin meinaa pysyä perässä, niin nopsaan tämä aika laukkaa :-) Välillä tekisi mieli painaa paussi-nappulaa, että jäädäänkö hetkeksi tähän vain, nautiskellaan? Mutta kyllähän heidän kasvaa kuuluukin, oppia ja kehittyä. Tämän neidin kanssa on hauskat jutut, hän on osannut puhua tosi pitkään ja onkin aika hilpeä pieni ihminen juttuineen. Varsinkin omien sanojen keksimisessä hän on taitava. Pienempänä, joskus kaksivuotiaana oli sellaisia kuin poppuli (tutti) ja kakkuli (vanukas). Nyt meitä on naurattanut mm. voisilmärasia ja kuumahanska. Kuka keksii mitä ne on? :-D






Palleroiset seinälle




Käytettiin lapsia kuvaamossa jo viime vuoden lopulla. Halusin ottaa kaikista kerrankin yhteispotretin, ja samalla nuorimmaisesta ihan "oikean" 1v-kuvan. Teetätin silloin kuvista joulukortit, ja samalla tilasin muutaman suurennoksen ajatuksella, että laitan kehyksiin ja seinälle. Aluksi meinasin etten edes laita enää tänne kotiin niitä seinälle, mutta laitoinpa kuitenkin, kun oli sopivat kehyksetkin jo olemassa. Mukavahan noita palleroita on katsella myös kuvien muodossa (kuvassa kukaan ei raivoa ja huuda uhmaansa...) :-D Pitäisi kyllä enemmänkin teettää kuvia myös paperille, liian paljon ihania kuvamuistoja on jäänyt lojumaan koneen syövereihin!

Tänään otin myös pikkupimusta kolmevuotiskuvia, kun oltiin nyt sopivasti tässä kotosalla päivänvalon aikaan. Ensi viikolla pidetään juhlat, samoilla kahvituksilla saadaankin juhlittua kaikki kolme kevättalven synttärisankaria eli 3v, 7v ja 15v. Syksyllä on sitten toiset juhlat, kun kolme muuta lasta on syntyneet melkein peräkanaa lokakuussa, aika kätevää! :-)

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Täällä ollaan




Tällä viikolla meillä on ollut mahdollisuus olla raksalla joka päivä. Varasto on edistynyt kivasti, ja samalla olen voinut seurata laattamiehen työskentelyä ilolla. Haaveilemani kalanruotoseinäkin on jo paikoillaan. Aurinkoista päivää kaikille, me tästä hurautetaankin taas raksahommiin!



Keväinen maljakko keramiikasta




Keramiikkatöitä ei ole pitkään aikaan valmistunut näytettäviksi asti. Olen koko syksyn ja kevään käyttänyt enemmän tai vähemmän lamppuprojektiini. Tarkoituksena on siis tehdä uuden kodin keittiöön pari kattovalaisinta. Kaksi epäonnistunutta versiota on jo olemassa, ja nyt saunan lattialla mököttää kipsimuotti kuivumassa. Päädyin lopulta siis muotin tekoon, että homma vähän nopeutuisi, vaikka toki muotin tekemiseenkin menee aikaa. Toivottavasti ehdin saada edes jonkunlaisen lampun aikaan ennekuin kurssi taas keväällä loppuu!

Eilen sain kuitenkin tuotua jotakin kotiinkin, siis muutakin kuin sen muotin. Kuppipinoa muistuttava maljakko on keväisen raikas. Ajattelin tuota tehdessäni, että siinä pidettäisi narsisseja, mutta koska nuo upeat naistenpäivän kukatkin vielä sinnittelee, niin olkoot sitten tulppaaneja. Näin vähän vastaavanlaisen maljakon kuvan "jossain netissä", ja päätin tehdä oman versioni. Idea on tosi kiva, mutta ei valitettavasti siis omani :-D Maljakosta tuli vähän vino, mutta eihän ne oikeatkaan kahvikuppipinot ihan pystysuoria aina ole!

Ihanaa aurinkoista kevätpäivää kaikille! Minä meinaan ajella lasten kanssa käymään uudella talolla, ja harkitsen vaihtavani keittiönikkunaan kevätverhot :-)