Kolmikko







Päätin kohdata jälleen haasteen nimeltä trikoovaatteet. Tai emminätiiä onko tuo edes trikoota, mutta sellaista joustavaa kangasta kuitenkin. Marimekon palalaarista tarttui nimittäin mukaan noin metrin pala mustaa kangasta ja sain idean että se näyttäisi kivalta värillisillä resoreilla tehostettuna.

Saumurittomana tein nämä ihan perusompelukoneella. Muutamien kokeilujen jälkeen löysin ompeleen joka sopi saumojen ompeluun ja huolitteluun kerralla, ja resorikanttaukset tein taas kerran Tosimummon loistavia ohjeita hyödyntäen. Lapset saivat itse päättää omat tunnusvärinsä, ja tuttuja lempivärejähän sinne valikoitui. Koska niskassa ei ole lappuja, piti paitoihin saada jokin merkki että omatoimiset piltit tietävät miten päin paita kuuluu pukea päälle. Nyt tulee kirjain eteen :-) Käyttäjät tuntuivat olevan tyytyväisiä, ja paidat menivätkin heti käyttöön.

Kaavana oli ottobre 1/2013 On the Road, koska siitä löytyi kaikille pienille sopiva koko ja paita on tarpeeksi simppeli näihin minun trikooharjoituksiini. Koot olivat 80, 98 ja 110cm. Loppulos oli ihan jees, tosin vaivaan nähden en tiedä onko noita ainakaan rahansäästön kannalta järkevää tehdä itse... Toisaalta harjoituksena tämä oli erittäin opettavainen, nuo kaksoisneulakanttaukset menivät ensimmäisessä paidassa vielä ihan miten sattuu, mutta kolmannen kohdalla alkoi jo vähän sujua ;-)

4 kommenttia

  1. Hyvä siee :D
    Täällä kans sana trikoo tai joustava kankaan kohdalla aiheuttaa paniikkia. Edelleen ajatuksen asteella paitakokeilu - tai jos sais edes sen kaksoisneulan vaihdettua...
    Hauskat paidat - musta sopii pikkusillekin just noin värikkäiden yksityiskohtien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä vähän tossa taputtelinkin itseäni olalle, sen verran uroteko tuo oli! :-D

      Poista
  2. No kelpaa kyllä taputella, hyvä sä!!1

    Mulle toi resorilla kanttaus on aikalailla nounou, harvoin tulee tehtyä. Ostin just marimekon tehtiksestä kasa resoreja, että pitäis siis enempi ruveta resorikanttailemaan...

    Niinhän se menee ompelussa, ei säästön vaan ihan muiden syiden takia. Säästöä tulee kyllä silloin kun käyttää kirppukankaita, muuten alkaa kankaat kyllä olla hinnoissaan.

    Mutta tosiaan, oikein kivat paidat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan :-) Kyllä mä uskon että nyt kun tuossa hommassa on se aloittamisen kynnys ylitetty, saatan ryhtyä hommaan uudestaankin. Ja minulla on myös kaapit pullollaan niitä Mm-resoreita kun jostain syystä niitä tulee napattua melkein joka reissulla yksi pussi mukaan... Toki olen saanut niitä käytettyäkin jo takkeihin ja haalareihin :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!