Sunnuntain pihajumpat ja arvontavinkki


Sunnuntaita, ystäväiset!

Meillä on meneillään operaatio pihan raivaus ja peltikopin tyhjennys. Yksi peräkärryllinen saatiin jo pois vietävää pakattua, ja tuntuu ettei se näkynyt vielä missään. Useampi kuorma siis lienee tiedossa. Toivoa kuitenkin on, että vielä joskus myös talon etupuoli näyttäisi siltä, että täällä todella jo asutaan, eikä talo ole pelkkä työmaa :-D Varaston seinustalle olen saanut jo istutettua pensaat ja pari puutakin, ja viikonlopun aikana jumppasin myös isoista kivistä muuria kadun puoleisten istutuspenkkien laitaan. Tietää kyllä tehneensä, kun kivet oli niin isoja että niitä sai liikuteltua vain vierittämällä. Käsivarret on ihan muussina :-D Pihahommista en vielä tohdi kuvia laittaa, sen verran monta kuormaa tuolla vielä tosiaan odottelee. Kuvassa on sen sijaan keittiöön tupsahtanut kaunis Sessakin Laaka-lamppu, ja sellaisen voi voittaa itselleen arvonnasta joka on meneillään parhaillaan instagramissani. Sinne siis menkäähän, hopotihopi!

Iloa alkavaan viikkoon kaikille!

2 kommenttia

  1. Muistan tuon vaiheen, kun pihaa yritettiin saada kuntoon. Silloin kyllä ei tarvinnut ajatella salille lähtöä. Tsemppiä urakkaan ja pikkuhiljaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Onneksi meillä suurimmat jumpat oli pihalla jo viime kesänä, silloin mm levitin 36 tonnia multaa jne :-D Nyt on enää tuota kadun vartta laiteltavana, ja tietysti sitten se pihakiveys, mutta sitä ei vielä tiedä koska pystyy...

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!