logo

Toukokuu!










Kovin kauan en sittenkään malttanut olla poissa blogin parista. Heti, kun on saanut rästihommia vähemmäksi, huomaa että stressikin pikkuhiljaa kevenee, ja mieleen vapautuu taas tilaa positiivisemmillekin asioille. Stressaantuneena ei näe arjen pieniä kauniita paloja, vaan kulkee jotenkin aivan laput silmillä. Viimekertaisen marmatukseni jälkeen sain lastenhoitoapua anopilta, ja nyt on jo muutama koulutehtävä pikkuisen paremmalla mallilla. On niitä toki vielä pitkä lista tekemättöminä, mutta edes vähän paremmin kulkee taas henki ja maailmaan alkaa palata värit! 

Vappu tuntui pieneltä lomalta, vaikka olikin tavallisen viikonlopun mittainen. Parissa päivässä ehdittiin puuhata yhtä sun toista! Syötiin paljon ja hyvin, grilliherkkuja ja kaupan tädin tekemiä munkkeja ja simaa. Tuli muuten testattua useampikin merkki, ja tuo Hommanäsin kotisima oli tosi hyvää. Se maistui ihan oikeasti siltä kuin omatekoinenkin, oli rusinatkin ja kaikki! Vinkkinä siis jos muitakin yhtä kehnoja emäntiä löytyy, ja jää ne omatekoiset laittamatta ensi vuonnakin :-D Kuvien perusteella ollaan herkuteltu ja käyty kaupungilla kävelyllä, mutta kuvien ulkopuolella ollaan todellisuudessa ollaan oltu raksapuuhissa varaston kimpussa melkein koko ajan. Ja siellä koettiin tänään yhdenlainen pieni ihme, kun sain maalattua seiniin ja kattoon pohjamaalit! Tila tuntuu heti paljon valmiimmalta, ja usko mökin valmistumiseen vahvistui hieman :-) Raksablogista voitte käydä kurkkaamassa miltä tilanne näyttää.

Kiitokset kaikille vielä kannustuksesta aiempaan postaukseeni <3 Koetan edelleen ottaa nyt sillä asenteella, että kirjoitan tänne, jos siltä tuntuu, ja jos ei tunnu niin eipä haittaa :-) Kyllä tää kuulkaa tästä! Kivaa uutta viikkoa kaikille!


8 kommenttia

  1. On se aurinko hellinyt teitäkin =) kivaa! Pitääkin painaa simavinkki mieleen. Meillä kävi tuuri, kun ystävperhe tuli kylään ja rouva toi mukanaan omatekoista simaa. Ensi vuonna ei ehkä käy sama tuuri =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään paistoi aurinko niin ihanasti! Tuo sima oli tosiaan ihan omatekoisen makuista, en tiedä miten sitä on saatavana kaupoissa kun on tuollainen paikallinen merkki, mutta jos jostain löydät niin suosittelen :-)

      Poista
  2. Aurinko tekee ihmeitä energiatasolle! Sulla on Lempi-hylly seinällä :) Voi, mistähän löytäisin omalle hyllylleni paikan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin tekee! Ja mulla myös se, että saan asioita tehtyä. Tekemättömät kiristää hermoa tosi paljon. Usein vielä kyse ei ole siitä, ettenkö itse niitä saisi aikaan tehdä tms, vaan että olen muiden "armoilla" lastenhoidon suhteen kun moni esim opiskeluhomma on vaan tosi vaikea tehdä lasten kanssa. No, mutta nyt on taas vähän helpompi olla :-)
      Lempi pääsi seinälle, ja vaikkei siinä ollut kovin montaa liikkuvaa osaa, saatiin se kuitenkin laitettua vähän vinoon :-D On se silti nätti!

      Poista
  3. Aurinko <3 Aivan mielettömät ilmat ja näyttää jatkuvan vielä koko viikon! Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mulla tuntuu ainakin koneisto käyvän osittain auringon voimalla :-) (ja lisäksi se on hyvä että paistaa, niin päästään maalauspuuhiin :-D)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa sinne :-) Hyvät säät maalauspuuhiin ;-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!