Kesäilta ja hiljaisuus





mustavalkoinen perhonen

terassi, betonimuuri, kukkia

puutarha, kukkia, betoninen istutusallas

Kesäillassa piha ja koti hiljenee. Hiljaisuus on hyvä. Blogissakin ollut hiljaista, vaikea löytää sanoja. Elämä on illoissa, sekin pieni hetki. Ei tule kuvattua, ei uutta sisustuksessa, ei nikkarointeja, tuunauksia, tai oikein mitään muutakaan. Ainoa asia joka muuttuu, on pihan kukat ja kesän edistyminen. Niitä koetan iltaisin ehtiä vilkaisemaan, etten ihan unohda miksi ne istutin. 

Hiljaisuus odottaa myös saunan lauteilla, hoitava ja hyvä hiljaisuus. Koetan saada myös mielen hiljaiseksi, edes sen hetken kun lauteilla hikoilen. Ruuhkavuodet, vuorotyö, kiire, riittämättömyys, väsymys ja stressi. Ne kaikki koetan jättää löylyhuoneen ulkopuolelle, ja ottaa niistä pienen löylynmittaisen tauon. Haen pehmeistä löylyistä tilalle positiivisuuden, itsensä kehittämisen, uudet haasteet, onnistumisen tunteet, tyynen mielen ja hyvän fiiliksen. Sitten taas jaksaa. Kohta voisi tehdä vihdankin, juhannushan on jo melkein ovella. Aika rientää.

Rauhallista kesäiltaa.


6 kommenttia

  1. Jotenkin aivan ihana postaus <3 Tsemppiä kaiken kiireen keskelle, muista jatkossakin hengähtää edes sen saunan verran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ajoittain vähän vetää tiukille, mutta onneksi on sauna ♥

      Poista
  2. Hei. Oletteko laittaneet teidän istutusaltaisiin stryroksit sisäseinien pintaan? Minulle sanoi juuri yhdessä puutarhassa myyjä, että kasvit todennäköisesti kuolevat, jos ei laita. Meillä jo mullat paikallaan, niin mietin, että aletaanko vielä tyhjäämään altaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! On styroksit siellä juu! Me tehtiin virhe siinä, että laitettiin pohjallekin. Kuulema olis ollut parempi että pohjan olisi jättänyt ilman, että kasvien juuret pääsisi mahdollisesti ihan pohjamaahan asti hakemaan kosteutta. Toisaalta tuossa on multaa noin 80cm, eli on siinä vähän matkaa ainakin vielä juurille tilaa :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!