Pieni hyvä uutinen


Viestimet ovat olleet viime aikoina täynnä toinen toistaan huonompia uutisia. Siksipä ajattelinkin tehdä oman osuuteni paremman maailman puolesta, ja kertoa yhden pienen hyvän uutisen! Hyvä uutinen on se, että myrskyn runnomista puista molemmat ovat sinnikkäitä selviytyjiä. Syyshortensia pötkötti taannoin lähes vaakatasoon taittuneena, ja olin jo ihan varman että sen tarina päättyi siihen. Sain sen kammettua kuitenkin takaisin pystyyn, ja tukikeppien ja narun avulla pysymään pystyasennossa. Puu kukkii kiitoksena kuin ei olisi koskaan voinut paremmin! 




Myös kirsikkapuun  kanssa koettiin pieni ihme. Kuten kerroin, riensin jo myrskyn aikana lastoittamaan katkennutta oksaa, ja aamulla vielä uudelleen kun lastoitus oli pettänyt. Systeemi on ruma kuin hitto, siinä on narua, ilmastointiteippiä, tukikeppi, ja lastaksi teipattu kepukka, mutta niin vain on oksassa vielä vihreää! Katkennut osa oli alunperin kaksihaarainen, ja toinen haara oli pelastamisen ulkopuolella, mutta vastoin odotuksia tämä toinen selvisi. Aina kannattaa siis yrittää :-)


Olkoon tarinan opetus se, että nostetaan kaatuneet, ja annetaan tarvitseville tukea. Hoidetaan. Ei hylätä.  ♥ 

6 kommenttia

  1. Kauniita kasveja sinulla puutarhassa. Hyvä että selvisivät. :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nyt on kyllä mukava vaihe puutarhan kesästä, kun nämä loppukesän valkoiset kukkijat ovat loistossaan :-) Kiitos samoin, kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Tuo syyshortensia on mielestäni tosi kaunis, toki on muutkin, mutta se ilahduttaa jotenkin niin kovasti.
    Kaunista alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshortensia on tosiaan kaunis, kuin hattarapilvi nyt kukkiessaan :-) Se ilahduttaa minuakin kovasti, varsinkin kun ehdin jo olla ihan varma että se on menetetty kun oli niin pahasti taittunut!

      Poista
  3. Mulla sama elämänfilosofia: kun ympärillä tapahtuu kauheita, keskity hyvään ja vahvista sitä! Kiitos sinulle siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Missään nimessä ei maailmalta ja tapahtumilta pidä ummistaa silmiään, mutta silti niitä pieniäkin hyviä juttuja löytyy aina jos niin haluaa. Vaikka sitten nätit kukat jos ei muuta :-) Kiitos kun jätit kommentin, mukavaa viikon jatkoa!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!