Perheenlisäystä tulossa



Kevät on ihanaa vauvojen aikaa. En voinut siis vastustaa kiusausta otsikon kanssa :-D Vaan ei, kyse on kuitenkin muusta kuin ihmisvauvasta.

Lepytän teidät juksauksen jälkeen koiranpentukuvilla. Ai että. Nyt on jo kerrottava täällä blogissakin, kun viikonloppuna kävimme taas pieniä katsomassa. Meille on tulossa oma koira ♥ Muutama viikko pitää vielä malttaa odottaa, mutta huhtikuussa pallero tulee kotiin. Edellisistä koirista on yli vuosikymmen aikaa, joten hieman tässä on pitänyt kerrata, mitenkäs tämä nyt sitten meneekään. Nuorimmat lapset ovat aivan intoa täynnä, heille tämä on ensimmäinen koira perheessä. Yksi on melkein opetellut jo koirakirjat ulkoa, ja tietää ties mitä nippelitietoa pentutestauksesta ynnä muusta. Muut ovat keskittyneet nimen miettimiseen, ja siihen, minne koiran peti laitetaan, mihin tulee ruokakuppi jne. Eniten innoissaan taitaa olla kuitenkin allekirjoittanut itse. Jännittäviä aikoja, nämä vauvavalmistelut!



Emme vielä tiedä mikä pentueen pennuista meille tulee, mutta oma suosikki meillä on jo. Se on ensimmäisen kuvan huolestuneen näköinen pikkutyyppi. Narttupentu on tulossa joka tapauksessa. Rodultaan uusi perheenjäsen on Walesinspringerspanieli, ja veikkaanpa, että tiedossa on vauhtia ja vaaratilanteita. No ainakin vauhtia! Toinen, mitä veikkaan on se, että sisustuksemme tulee menemään ainakin hetkeksi aika uusiksi, mutta toivon mukaan jossain vaiheessa voi matotkin palauttaa taas lattioille. Pitänee viritellä huumorintaju jo valmiiksi sopivalle taajuudelle , ja ottaa muutama kuva kodista vielä muistoksi :-D


Ihanaa alkanutta keväistä viikkoa!

22 kommenttia

  1. Hän on vähänkö suloinen, apua mun vauva siis se karvainen täytti viimeviikolla jo 3-v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä niin suloisia kaikki! Äkkiä kyllä menee se pentuvaihe, vaikka nyt etukäteen vähän hirvittääkin :-D
      Onnea sinne synttärisankarille!

      Poista
  2. Onnea uudesta tulevasta perheenjäsenestä :) On ne niin suloisia, mutta pentu vaihe ei kestä kauaa. Meilläkin pentu tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, ja onnea sinne teillekin! Eihän se tosiaan kestä kauan, tavallaan hyvä ja toki myös haikeaakin :-)

      Poista
  3. Oi että, ihanaa, en malta odottaa pentukuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Pitää nyt koettaa sitten pitää joku roti, ettei blogi mene ihan tukkoon pelkästä koirasta :-D Vaan onhan ne suloisia, ei siitä mihinkään pääse!

      Poista
  4. En ehkä kestä, hän on niin suloinen <3 Minua on jo pitkään vaivannut hirmuinen koirakuume. Meidän vanhin kissa vaan vihaa koiria, joten ei taida tulla koiran hankkiminen kuulonkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aika samat fiilikset, en kestä! :-D Meillä koirakuume on noussut aika tasaisesti muutaman vuoden välein, mutta tällä kertaa en enää keksinyt mitään syytä miksemme vain ottaisi koiraa. Lapset alkaa olla ohi vauvaiän, ja teen töitä kotona nykyään. Niin nyt sitten! Kissahan meilläkin on, mutta haluan uskoa, että nuo tottuvat toisiinsa.

      Poista
  5. Uuiiii ♥ kuinka söpöjä pikkutyyppejä!!
    Onnea odotukseen! ;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, en ehkä kestä miten ihania nämä on! Ja kiitos, aika raskasta on tämä odotuksen loppusuora :-D

      Poista
  6. Voi kun on suloisen näköinen. Pennusta on työtä, mutta on ne niin suloisia. Onneksi kasvavat pian sisäsiisteiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun on varmasti aika työlästä, mutta onneksi työskentelen nyt tässä kotona, niin on hyvin aikaa opettaa pentua sisäsiistiksi :-)

      Poista
  7. Onneksi olkoon ! Kivaa siis tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koirat on kyllä mukavia, ja olen ihan innoissani kun pitkästä aikaa saadaan taas koira perheeseen :-)

      Poista
  8. Onpas söpöjä pentuja! Ihastuin myös tuohon narsissikuvaan, koska metallipurkki sopii kukan kanssa täydellisesti! -N-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä pennut oli jotenkin ihan erityisen söpöjä, vai olenko vaan puolueellinen? :-D Kiva kuulla että narsissi oli sinusta kiva, on kyllä niin samaa keltaista molemmissa!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. No just näin, voihan vauva. Oikein vauvalauma :-D Ihania on kyllä! Saapa nähdä millainen riiviö tuosta vielä tuleekaan:-D

      Poista
  10. Uijui, miten ihanaa! Tutut on värit ja korvakiehkurat meidän spanielista. :) Koiravauvat on ihania sekä ihanan rasittavia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ihan superihanaa :-) Jotain samaa näissä spanieleissa varmasti on, varsinkin pentuina. Tästä tulee kuitenkin isompi koira kuin teidän spanieli, mikäli oikein muistan? Toivon itselleni pitkää pinnaa ja hyvää tuuria pennun suhteen, että päästään pentuajoista kunnialla läpi :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!