Kevään ja koiran odottelua, sekä Kevätmessujen lippuja arvonnassa

Yhteistyössä: Messukeskus


Paluu arkeen koitti pääsiäisen jälkeen, ja viikko onkin lähtenyt vaudilla käyntiin. Tajusin vasta eilen, että tosiaan, meillä on enää pari päivää aikaa hankkia välttämättömyydet tulevaa pentua varten. Sain kuin sainkin ostettua jonkunlaisen remmin ja hihnankin. Seuraavaksi aletaankin kai rullaamaan mattoja varastoon :-D Pikkuisen jopa jännittää, miten sitä taas kaikkien vuosien jälkeen osaakaan koiraa kasvattaa? Vaan onhan se ihanaa, ja varmasti palkitsevaakin, jahka alun piraija-vaiheesta päästään yli.



Ulkosalla ei näytä kovinkaan keväiseltä, tai edes siltä että kevät vielä olisi lähimainkaan. Silti päivällä aurinko onneksi jo lämmittää hyvin, ja terassilta on lumet jo melkein sulaneet. Hetkeksi meinasi kyllä usko loppua, kun maanantaina satoi tosi paljon lunta lisää niiden edellisten paljojen päälle... Vaan kyllä se sieltä. Tänään jo pilkahti aurinkokin taas.


Kevättä on tarjolla onneksi pieni annos etukäteen, kun ensi viikolla on taas odotetut Kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa. Olen ollut messujen vakiokävijä jo vuosia, ja aion mennä tänäkin vuonna sekoamaan hetkeksi :-D Saan myös arpoa teille Messukeskuksen tarjoaman kahden lipun paketin messuille, ja arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttilaatikkoon jotain keväisiä terveisiä, kehitysehdotuksia tai mitä nyt tuleekaan mieleen :-) Liput toimitetaan sähköpostiin, eli jätäthän jonkun yhteystiedon jos voitto osuu kohdallesi! Arvontaan voi osallistua sunnuntai-iltaan klo 21.00 saakka, ja ilmoitan voittajan maanantaina 9.4.

Kevätmessut 12.-15.4.2018
Messukeskus, Messuaukio 1, 00520 Helsinki

26 kommenttia

  1. Mukana arvonnassa. Kovasti tekee jo mieli pihalle touhuamaan mutta lunta taitaa olla vielä yli 30 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Lipuille olisi käyttöä. Keväisiä vinkkejä odotellen! maarit.h.heikkinen@gmail.com

      Poista
    2. Kiva arvonta! Keväisiä inspiraatioita odotellen. maarit.h.heikkinen@gmail.com

      Poista
  2. Wau tuota lyyraviikunaa! Onko se sulla altakasteluruukussa? Millaisessa mullassa? Täällä kerään rohkeutta ryhtyä omani kanssa mullanvaihtohommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! On altakasteluruukussa juu, ja kasvaa niin paljon että en enää yllä ylimpiä lehtiä putsaamaan tai sumuttamaan :-D Multa on kestomultaa, eli noihin altakasteluihin tarkoitettua multaa. Tuollaisen mullavaihto menee aika näppärästi kesällä pihalla, itse ainakin kippasin tuon aikoinaan nurmikolle ja kiskoin siinä ruukun pois sillai kyljellään. Mulla on toinen vielä isompi kasvi, josta en ole saanut multia vaihdettua, kun sitä ei oikein pysty enää siirtelemään ja kaatamaan jne. Olkoot vanhoissa :-D

      Poista
  3. Viime vuonna osui työt messujen päälle, pitää mennä ottamaan vahinko takaisin tänä vuonna. Ilmankos ei poha hirveesti edistynyt viime vuonna. 😉

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa :). Aurinkoista kevään odotusta! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa.
    Takapihalle pitäisi keksiä jotakin se on ihan villi :D ideoita lähtisin messuilta etsimään :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  6. Täällä myös odotetaan kuumeisesti, että loputkin jäät/lumet lähtisivät. Viime yön sade sai kyllä ihmeitä aikaan. Nyt vaan aurinkoa ja kevyttä tuulta niin luonto kuivahtaa hiukan. :)

    VastaaPoista
  7. Toivotaan että keväästä tulee lämmin ja valoisa :) ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihanan isot ikkunat sinulla.
    Tuovat kevään sisälle 😊

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa! sassikamu@gmail.com Oma koira nyt 5 kuukautta ja saa vieläkin varoa ettei jotain tuhoa :D

    VastaaPoista
  10. Messuille pitäisi päästä, joten mukana arvonnassa. Teidän hieno kotinne on ollut lähtökohtana meidänkin rakenteilla olevalle talolle, taisi olla alunperin sama piirtäjäkin. :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia, niihin aluaa upota. Fiilisteleään ja shoppailemaan pitäs päästä messuillekin :-)

    VastaaPoista
  12. Ihanaa kun kevät tulee kohisten!

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa!
    ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kevätmessuilta se intoilu viimeistään alkaa, että kohta pääsee puutarhahommiin.
    Mukana arvonnassa : jaana_pesonen(at)msn.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa kiitos :) Viime vuonna kävin ekaa kertaa ja tänäkin vuonna piipahtaisin mielelläni messuilla.

    Nyt kun katson ulos ikkunasta on kovin harmaata ja lumi vielä peittää maata, toivotan siitä huolimatta kaikille lämpimiä ja aurinkoisia kevätpäiviä :)

    Hilppa.tuomola (ät) mail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana. Lumien sulamista odotellaan :)
    Ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa. Ihanaa, kevät tulee! outimarja @yahoo.com

    VastaaPoista
  18. Messuille olisi tarkoitus mennä siskoni kanssa :)

    suvi.vikholm(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Pariin yöhön ei ole ollut pakkasta, sipulikukat on voinut jättää ulos, se on jo hyvä merkki!
    Ihana kasvi tuossa harmaassa ruukussa, onko se saniainen.
    Mukana lippuarvonnassa!

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa. Nyt alkaa olla jo kunnolla kevättä ilmassa! 😊 Löysin blogisi pari viikkoa sitten kun googlasin kokemuksia Porvoossa asumisesta. Lisäsin blogisi Bloglovin'iin ja olen saanut siitä jo paljon inspistä, kiitos siitä! Ja Porvoossa olevaa kiinnostuksen kohdetta varten messut olisivat ihana lisä! 😊
    Ihanaa kevään jatkoa! 😊

    VastaaPoista
  21. Odottelen jo innolla messuja! Tekisi mieli keksiä jotain uutta pihalle, mutta en oikein vielä tiedä mitä. Pitäisiköhän laajentaa terasssia, rakentaa pieni patio vai tehdä pieni laatikkoviljelmä kasvihuoneen ympärille. Ideointi on ihanaa! Ja messuille menen mielelläni hakemaan lisää inspiraatiota. :)

    Katriina

    VastaaPoista
  22. Voi miten ihania kuvia! Näitä messuja olen odottanut kuukausikaupalla, toivottavasti onni osuu kohdalle! minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan arvontaan, messut kiinnostavat kovastikin ja antaisivat vähän keväisempää fiilistä nyt kun säät ovat olleet näin vaihtelevia. Hyvää kevättä sullekin! :)
    3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!