Sisustaja koirantarvikekaupoilla

Kaupallinen yhteistyö: Musti ja Mirri


Koiranpentu on ollut meillä nyt vajaan kaksi viikkoa. Ihanaa ja kamalaa! :-D Vaikka minulla on ollut koiria nuorempana ennenkin, oli ehkä kuitenkin päässyt vähän unohtumaan kuinka työlästä ja intensiivistä tämä alun pentuaika onkaan. Toisaalta pennusta on valtavasti iloa, ja sen toilailuja on enemmän kuin hauska seurailla! Mitäpä siitä, että ulkona saa rampata parikymmentä kertaa päivässä, ja siitä huolimatta pissaa on lattioilla päivittäin. Sanomalehdillä vuorattua lattia pitää pyyhkiä usein, jos ei muuten niin lehdistä irtoavan painomusteen takia. Joopajoo, valkoinen lattia on edelleen mielestäni ihana, mutta... Pienet piraijan hampaat iskeytyy jatkuvasti jonkun pahaa-aavistamattoman nilkaan, ja toisaalta pentu on maailman ihanin ja pehmoisin paijattava. Koiranpennun koulutus on myös yllättävän palkitsevaa, niin helposti pentu tuntuu oppivan asioita, ainakin kun makupalat on sopivan herkullisia.

Toinen asia, joka tuli osittain yllätyksenä oli se, kuinka paljon tavaraa ja muutoksia sisustukseen koira "tuo tullessaan". Onhan se tietysti niin ihmislastenkin kanssa, että yhtäkkiä koti täyttyy erilaista uusista huonekaluista ja tarvikkeista joita pienen hoito kaipaa. Meillä kun ei ole koiraa ollut aikoihin, voi olla että koko koiriin liittyvä lifestyle on sinä aikana vähän muuttunut kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Lemmikkeihin halutaan nykyään panostaa ja on hyvä että valikoimaakin silloin on. Ei silloin edellisten koirien pentuaikoina edes ollut tarjolla niin paljon kaikenlaista kuin nykyään! Toisaalta siitä on kyllä aikaakin niin kauan, lähes parikymmentä vuotta, että onko tuo nyt ihmekkään että muutoksia on ehtinyt tulla.



Koiranpennun tarvikkeet 


Pentua varten hankittiin etukäteen vain aivan välttämättömät, nekin vain ensimmäiset mitkä satuin löytämään. Ajatus oli, että hankitaan sitten sitä mukaa, kun huomataan mitä kaivataan. Vaan aika paljon pitääkin olla heti alkuun kaikenlaista tarviketta! Koiran peti on näkyvimmin esillä sisustuksessa, ja siinä kehitimme väliaikaiseksi ratkaisuksi esikoisemme äitiyspakkauslaatikon. Pahvilaatikosta tehty peti on toiminut hommassaan periaatteessa hyvin, vaikkei se puoliksi revittynä kovin kaunis enää olekaan. Sen uusiminen pian oli alusta asti selvää. Aika nopeastikin tämä ja moni muu tilapäisratkaisu alkoi kivistämään esteetikon silmiä, ja nyt olen vakaasti päättänyt palauttaa kodin normaalimmaksi (lue: viihtyisämmäksi), ainakin niiltä osin kuin se on mahdollista. Alun sekalaisia mattoja kaikkialla- tyylistä on nyt siirrytty lähes matottomaan tyyliin. Totesin, että pentu pysyy kyllä pystyssä, ja lattiaa on huomattavasti helpompi siivota kuin mattoja. Silmäsärkykin väheni puoleen, kun kaikenkirjavat matot viikattiin pesun kautta takaisin varastoon. Ehkä vielä joskus pääsen jatkamaan normaalia sisustusbloggaamistakin? :-D

Koiran pahvipedin tilalle tarjoutui kaivattua helpotusta, kun saimme Emma-koirallemme ikäänkuin kummeiksi Musti ja Mirri-ketjun, ja sovimme yhteistyöstä. Kävimme tämän yhteistyön tiimoilta yhdessä koiran kanssa ostoksilla, ja pääsin valitsemaan heidän valikoimastaan sisustukseen sopivia vaihtoehtoja pedistä ja muistakin tarpeellisista tarvikkeista. Valitsin koiranpennulle omaksi paikaksi heidän valikoimastaan tyylikkään neliön mallisen nahkakahvallisen pedin. Tykkään erityisesti siitä, ettei se näytä niin alleviivaavasti koiranpediltä. Vastaavia lattiatyynyjä voisi olla meillä muutenkin, esimerkiksi poikien pelailuja varten. Muitakin nättejä ja moneen sisustukseen sopivia vaihtoehtoja oli kivasti esillä myymälässä. Näissäkin mielikuvani oli selkeästi vanhentunut, kun muistelin koiranpetien olevan aina sellaisia kirjavin koira- ja luukuvioin kuvitetusta kankaasta tehtyjä, ja vähintäänkin rumia. Nyt pedit olikin tyylikkäitä, ja moneen makuun sopivia! Nyt toivon kovasti, että peti säilyisi mahdollisimman pitkään ehjänä tuholaisen käsittelyssä...   




Lelujakin hankimme pari uutta, iso luun muotoinen tuntuu olevan mukava retuutettava, mutta koiran selkeäksi suosikiksi nousi kuitenkin jalkapallo. Yksinkertaisuus kunniaan! Lisäksi ulkoiluun löytyi värillisiä tennispalloja, se on hyvä että erottuvat heinikosta ja naapureiden tavallisista tennispalloista. Koiran kuppi on keittiössä aina esillä, ja siihenkin löytyi kivasti sisustukseemme sopiva vaihtoehto; mattamusta kumialunen kupin alla suojaa lattiaa, ja itse vesikuppikin on ulkopinnaltaan musta. Ruokailupuolellekin saatiin täydennystä, koska Musti ja Mirri myy ruokaa jota pennun kasvattaja suositteli käytettäväksi. Samaa Golden Eagle-ruokaa oli tarjoiltu pennuille jo ennen meille tuloa, eli se oli koiralle tuttua ja turvallista, vaikka kaikki muu melkein ympärillä muuttuikin. Koulutuksessa on tällä meidän hurjan pitkällä viikon kokemuksella havaittu hyviksi Natures Menu merkin makupalat, ja niitä kuluukin aika vaudilla. Täydennys tuli siis tarpeeseen.




Ulkoilutarvikkeet päivitimme myös paremmiksi, niiden ensimmäisten kunhanonvaanjoku-hihnan ja pannan tilalle. Aiemmassa pannassamme oli sellainen vyönsolki-systeemi, ja kiireessä ja kovassa pissahädässä meinasi aina mennä hermo niin koiralta kuin omistajaltakin. Nyt hihnaan on liitetty pikalukollinen säädettävä panta. Lisäksi otimme testiin noutajahihnan, ja se onkin nyt ollut tosi näppärä näissä pikalähdöissä, kun erillistä pantaa ei tarvita. Koira sujahtaa hihnaan kuin ajatuksen voimalla. Kaulaosassa on onneksi myös säädettävä stoppari, eli hihna ei pääse kiristymään liikaa, sellaisia muistan nähneeni silloin ennenvanhaan. Panta ja hihna on merkiltään Rukka, ja olin yllättynyt että löysin lemmikkikaupasta tutun merkin. Meillä Rukat on olleet tähän saakka kuravaatteita lapsille :-D Vielä kun saisi päivitettyä omat ulkoilukamppeensa ajan tasalle, niin kylläpä meidän kelpaa tallustella pellon laitaa!

Näiden uusien hankintojen lisäksi ennestään koiralla on ollut toki kynsisakset, harja, kakkapusseja, aitaus rajamaan minun viherkasvit, autoboksi ja paljon muuta. Pennun ensimmäisistä hankinnoista on muuten Mustin ja Mirrin sivuilla ihan näppärä lista, ja saman listan saimme vielä myymälästäkin paperisena käteen muistilapuksi. Valitsemieni tuotteiden lisätietoja löytyy aina nimen alle upotetun linkin takaa, Mustin ja Mirrin sivuilta. Jos lemmikkitarvikkeiden hankinta on ajankohtaista, kannattaa liittyä mukaan myös Mustin ja Mirrin Kaveriksi myymälässä, liittymisetuna saa -10% ensimmäisestä ostoksesta, ja jatkossakin monenlaista kivaa ja hyödyllistä etua!

Kunhan pentu vähän kasvaa, menemme vielä uudelleen vierailemaan paikallisessa Musti ja Mirri-myymälässä, ja tutustumme siellä tarjottaviin palveluihin lähemmin. Tiesitkö, että myymälöissä on myös trimmausta, pesuja, pentutreffejä ja vaikka mitä muutakin? Minä en tiennyt!



Oikein mukavaa ja keväistä viikonloppua kaikille! 



3 kommenttia

  1. Meidän Vihtorilla on sisällä ollessaan tuo sama nahkakahvainen peti :) Minäkin tykkään siitä juuri sen vuoksi, että ei näytä heti koiranpediltä. Tosin se yhdessä kulmassa oleva nahkamerkki sai heti hammaskäsittelyn, onneksi nahkakahva on sen verran tyynynmyötäinen, että sitä ei ole vanhan herran tarvinut "muotoilla" :D Ja voi miten pieneltä teidän pentu näyttää tuossa isolla tyynyllä! Meidän Vihtori kun mahtuu siihen juuri ja juuri kerälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jossu, kiitos kommentistasi! Peti on tosiaan kivan näköinen, onko se miten hyvin kestänyt teillä käyttöä? Meillä pentu tietysti tuhoaa kaiken mitä ei erikseen kielletä, ja tuo petikin on saanut jo aika kovaa kyytiä. Myös se kahva :-D Lisäksi Emma on keksinyt, että noita nappikuoppia on tosi kiva kaivaa. Toivon silti pedille pitkää ikää! Pedin koko on sellainen, että arvelisin koiran mahtuvan siihen vielä aikuisenakin, mikäli peti on siis on sinne asti kunnossa. Nythän tuo pentu tosiaan humpsahtaa petiin aika hyvin ja jää vielä tilaakin!
      Ihanaa viikonloppua, ja terveisiä Vihtorillekin :-)

      Poista
    2. Pitkää käyttökokemusta ei meilläkään vielä ole, joululahjaksi se herralle ostettiin. Vihtorilla on tapana kuopsuttaa tyynyä ja painella sitä pesäksi sopivaan muotoon, joten jonkin verran on materiaali jo käytössä nyppääntynyt. Toivon kyllä tuon hintaisen pedin kestävän käytössä, joten jospa se ei heti hajoaisi :D Ja kyllä teidän pienokainen siihen varmasti aikuisenakin mahtuu, meillä kun tuo karvakuono on säkäkorkeudeltaan yli 60cm ja painoakin on yli 30 kiloa. Ja silti hän mahtuu pedissä kerällä köllimään :)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!