Val-mis!


Pakko se on uskoa, talomme on vihdoin lopputarkastettu! Olemme asuneet talossa jo yli neljä vuotta, mutta koska viimeisiä viimeistelyjä on tehty pikkuhiljaa, on valmistuminen venynyt pitkäksi. Ja nyt. En olisi uskonut, miten vapauttava fiilis lopputarkastuksesta tuleekaan. Olin ehkä stressannut asiaa mielessäni enemmän kuin olin tajunnutkaan? 



Lopputarkastuksesta tekee entistäkin juhlavamman hetken se, että tämä on nyt ensimmäinen kerta kun pääsemme todella nauttimaan tästä fiiliksestä, eli että talo on valmis ja raksaelämä ohi (ainakin tältäerää). Edellisen talon kanssa kävi nimittäin niin, että talo ehdittiin myydä ennen lopputarkastusta. Hoidimme tarkastuksen toki, mutta siinä vaiheessa talo ei ollut enää meidän, ja uusi tontti eli tämä oli jo odottamassa. Ja toisinpäin sanottuna; olemme eläneet viimeiset kymmenen vuotta raksalla. Huhhahhei. Edellistä taloa alettiin rakentamaan vuonna 2009, eli tosiaan kymmenen vuotta tässä on vierähtänyt!



Tältä näyttää siis ns. "valmis" talo. Omakotitalohan ei ole koskaan valmis, aina on jotakin pientä laitettavaa joko puutarhassa tai sisällä. Mutta virallisesti valmis, ja se riittää nyt tänään aiheeksi pieneen juhlaan. Mies vitsaili kun otin näitä kuvia, että onko nämä nyt sitten ne myyntikuvat? :-D Sitähän ei voi tietää, jos joku oikein ihana tontti tai remppakohde vielä osuisi kohdalle..!


Ihanaa viikon jatkoa kaikille, meillä on tiedossa lasit skumppaa ja ehkä myös puusaunan löylyt iltasella juhlan kunniaksi ♥

5 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää, sisältä ja ulkoa ! Blogiasi pitkään seuranneena muistan vielä edellisen talonne kuvia, sinäkin taidat tykätä hillityn keltaisesta väristä, ainakin tehosteena. Nauttikaa olostanne kauniissa kodissanne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Toini! Mahtavaa että olet ollut blogin mukana jo niin kauan! Olen joskus pohtinutkin, että mahtaako lukijoissa olla vielä niitä, jotka muistavat vanhankin kotimme :-) Edellinen talo oli tosiaan keltainen ulkoa, ja sisustuksessakin käytin keltaista jonkun verran. Siitä ajasta on muistona vielä ainakin kirkkaan keltainen kahvinkeitin, jonka hankimme sinne kotiin. Ihan niin värikästä ja retroa meillä ei enää ole muuten, kuin vanhan kodin aikoihin, mutta tykkään kyllä edelleen väreistä ja haluan että niitä löytyy kodista ja puutarhastakin. Tähän aikaan vuodesta puutarha ei enää niin kuki värikkäänä, mutta aiemmin kesällä kyllä.
      Tosi mukava että jätit kommenttia, mukavaa syksyn jatkoa ♥

      Poista
  2. On teillä tosi upee talo ja kaunis. Ihailen usein sinun sisäkukkiasi, nyt ihailen kaunista pihaanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! Sisäkukat näkyykin kyllä useammin kuvissa. Puutarhasta laittelen välillä, tosin tähän aikaan vuodesta siellä ei ole enää oikein kuvauksellista kun kaikki on jo melkein kukkineet ja muutenkin alkaa olla jo aika syksyistä. Puutarhan laitto on kyllä ihanaa puuhaa!

      Poista
  3. Kiitos oikein paljon Suvi! Ihanaa ja inspiroivaa syksyä sinulle ♥

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!