kotiliesi

Pari sanasta talon myynnistä ja uuden suunnittelusta


Aurinko tuntuu näyttäytyessään jo kumman lämpimältä. Kun sade lakkasi, tuli käytyä myös pihalla pitkästä aikaa katselemassa kevään merkkejä. Tulppaaneissa on jo 10cm pitkät varret! Aikamoista, helmikuussa jo. Vaan onhan tämä ollut tosi poikkeuksellinen talvi kokonaisuudessaankin. Nähdessäni tulppaanit, kävi myös mielessä ja mahassa pieni muljahdus. Olimme puhuneet jo aikaa sitten, että laitamme talomme myyntiin "sitten keväällä" kun kukkapenkeistä alkaa nousta jo jotakin. Ja siis se olisi nyt jo! Ehkä pakko pikkuisen pakittaa, ihan myyntikunnossa täällä ei vielä paikat ole. Varaston raivaus on sentään jo aloitettu, olen lahjoittanut tavaraa kirppareille, myynyt jotain isompia juttuja, ja ylipäätään koettanut siivota sitä. Täällä sisällä ei ole niinkään muuta, kuin toki perusteellisempi siivous ja lasten huoneiden isompi järkkääminen, eli suurin este myynnille on vielä tuo varasto. 

Meillä oli myös ajatus, että laitamme talon sitten vasta myyntiin, kun olemme saaneet uudesta talosta tarjoukset, ja on selvillä onnistuuko uusi talo ylipäätään edes budjetin kannalta ja muutenkin. Tuo vaihe on vienyt paljon enemmän aikaa kuin arvasinkaan. Ihan kaikkia tarjouksia emme ole vielä edes saaneet, osa talofirmoista ei vastannut ollenkaan, ja muutaman kanssa tuli tapaamisissa selväksi, ettei tarjouskierrosta kannata jatkaa enää heidän kanssaan. Käteen jäi hirveästi käytettyä aikaa, mutta kovin vähän järkeviä tarjouksia ainakaan tähän mennessä. Toivon kovasti, että löytyisi talofirma jonka kanssa saisimme toimitussisällön sovittua joustavasti sopivaksi, ja että hinta sekä palvelukin vielä kohtaisivat omat toiveemme. Huh, onhan siinä toki vaatimuksia kerrakseen :-D


Vilautanpa teillekin muuten äsken piirtämääni 3d-luonnosta uudesta talosta. Tämän näköistä siis haetaan, talossa on vähän samaa henkeä kuin tässä nykyisessäkin, mutta kuitenkin ihan omanlaisensa. Uusi koti tulee näillänäkymin yhteen tasoon, ja se onkin suurin muutos nykyiseen verrattuna. Ja toki se iso piha on uutta myös :-)  Mitäs tykkäätte? Itse olen ihan tyytyväinen, ehkä tuon suunnitteluun tosiaan kannatti käyttää ne lukemattomat illat ja puoliksi valvotut yöt :-D Varmasti jotain muutoksia  ja tarkennuksia malliin vielä tulee, mutta yleisilme on toivottavasti tuon henkinen.


Mukavaa viikon jatkoa!


2 kommenttia

  1. Onpas jännät ajat teillä. Itse saatiin juuri rakennustyöt valmiiksi ja talo käyttöön. Olisi vaikea kuvitella myyvänsä tätä pois. Tsemppiä prosessiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tämä tuleva on meillä jo kolmas rakennusprojekti, eli ollaan saatu jo omarakentaman talon myymistäkin harjoitella, mutta eihän se helppoa ole. Kun on nähnyt paljon vaivaa talon ja pihan laittamisessa, niin kiintyyhän niihin väkisinkin. Meillä uuteen ajaa kuitenkin pihan pienuus, uudella tontilla saadaan rutkasti isompi piha. Kohtapuoleen pitäisi siis laittaa tämä nykyinen myyntiin, ja aloittaa todenteolla uuden projektin kanssa. Hieman vaan tämä korona nyt hämmentää pakkaa... :-P

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!