Pakkaamista ja puutarhaa

 


Loppukesän puutarha hurmaa hieman ränsistyvällä charmillaan. Vaikka viikko on ollut tosi kiireinen, olen yrittänyt ehtiä ottamaan hetkiä puutarhassa, nauttimassa viimeisistä kukista ja kesäisistä päivistä. Kiire on koostunut työasioista, mutta myös muuttoon ja uuden talon asioihin liittyvistä hoidettavista jutuista, joiden lista tuntuu vain pitenevän vaikka miten ahkerasti sieltä rastisi tehtyjä pois.

Suurin uutinen on se, että meillä on nyt tiedossa vuokrakoti! Lisäksi meillä on myös rakennuslupa! Wow ♥ Muuttoa koetetaan aloittaa lokakuun alusta, ja jos hyvin käy, siirtyisimme sinne jo lokakuun puolivälissä. Lapsilla vaihtuu koulu, niin vaihdos yritetään ajoittaa koulun syysloman ajalle.



Lastenhuoneessa ei ole tullut käytyä kameran kanssa aikoihin, eikä nytkään olisi ollut asiaa. Yksi kohta tiukalla rajauksella näytti siedettävältä... 


...mutta heti kun käänsin kameraa hieman sivuttain, totuus paljastuu :-D Lapsillamme on todella paljon kirjoja, enkä ole oikein koskaan raaskinut niitä karsiakaan kovalla kädellä. Niinpä kaikki Uppo-nallet, Tatut ja Patut, Herra Hakkaraiset ja kumppanit on sullottuna laatikoihin, ja laatikoita tuli aika monta :-D Toinen mitä on paljon on legot, ja varsinkin Duplot. En oikein tiedä miten niihin suhtautuisin, vaikka Duplot on tavallaan aika pienille, meillä lapset rakentelee niitä ihan useinkin. Laatikkoon nekin pakataan, en vielä aio niistä luopuakaan. 




Päärynäpuu on taipunut aivan mutkalle hedelmien painosta. Ne ei silti ole vielä ihan kypsiä, joten puupolo saa vielä hetken olla kumarassa. Ihmeellinen pieni puu, joka tekee paljon hedelmiä koostaan huolimatta! Omena sen sijaan on kasvanut aika isoksi, mutta ei tee montaakaan omenaa. Koetan heittää puutarhalle pikkuhiljaa hyvästejäni. Vaikeaa on.


Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Vielä viimeiset päivät aikaa käydä Asuntomessuilla Tuusulassa, itsekin mietin että josko kävisi vielä kerran piipahtamassa myös suunnittelukohteessani, ennenkuin se muuttuu asiakkaani ihanaksi kodiksi. Muuttopuuhat alkavat sielläkin alueella pian :-)

Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!