Lohjan Asuntomessut 2021

Lohjan Asuntomessut aukeavat tänään yleisölle!

Vierailin alueella eilen mediapäivässä, ja lähdin reissuun avoimin mielin. En ollut lukenut yhtäkään messujuttua lehdistä enkä tutustunut kohteisiin etukäteen, koska noh, aika ja raksa jne :-D Muutamaa kohdetta olin seurannut Instagramin kautta joten sen verran tiesin mutta ei muuta. Ensimmäinen yllätys oli se, että alue olikin aika kompakti! Viime vuonna Tuusulassa taloja oli niin paljon ettei millään meinannut ehtiä kaikkiin vaikka vietin alueella työn puolesta paljonkin aikaa. Nyt kaikki omakotitalot tuli kierrettyä muutamassa tunnnissa. Tämä sopi minulle hyvin, koska nyt jäi enemmän aikaa katsella yksityiskohtia, ja tietysti mikä parasta, jutella tuttujen kanssa joita näki pitkästä aika! Päivän jälkeen olin aivan hämmentynyt siitä kannustuksen määrästä mitä sain, kun lähes jokainen vastaan tullut tuttu toivotti tsemppiä raksailuun ♥ Olenkohan siis vähän liikaakin jo valittanut meidän raksan kuormittavuudesta... :-D

Kuviin tarttui erityisesti sisustuksista kiinnostavia värimaailmoja ja tiloja, sekä saunoja. Saunan teko on meillä vielä edessä joten niihin kiinnitin huomiota. Yleisellä tasolla talot olivat harmonisia ja kotoisia, ja tykkäsin monesta kohteesta mutta mitään aivan vautsivau-fiilistä ei tullut montaakaan kertaa. Syytän tästäkin raksaväsymystä ja sen myötä pientä raksaähkyäkin. 

Tässä poimittuna omia suosikkejani, eli messutärpit 2021:


Kohde 3 Kannustalon Suomi





Kaunis sisustus ja kalusteet, Helena Karihtalan käden jälki on aina taattua laatua. Pihalla pidin erityisesti portista jolla terassialue oli erotettu etupihasta ja paikoituksesta. Rimoitus jätti näkymän kuitenkin avoimeksi.

Kohde 4 Kastelli Veistos








Kastellin Veistos oli kaunis ja pehmeän kodikas. Sanna Siik-Keskisarja sisustaa varmalla otteella, ja hänelläkin on aika tunnistettava ja omanlaisensa tyyli. Pidin erityisesti Marianne Huotarin keramiikkatöistä!

Kohde 5 Lohjan Saarenta








Tässä kohteessa jäin eniten suustani kiinni :-D Lammi-Kivitalojen väki tuli tutuksi viime vuoden Asuntomessuprojektin myötä jossa olin mukana suunnittelemassa sisustusta, ja muutoinkin paikalla sattui olemaan paljon tuttuja. Pidin erityisesti kohteen saunaosastosta sekä puutarhasta. Terassilla oli upea iso viiniköynnös jonka asukas oli saanut siirrettyä vanhasta pihastaan. 

Kohde 7 Pyörre





Pyörre oli yksi niitä harvoja taloja jotka tiesin ennalta Lohjan messukohteista. Talo oli pyöreän muotonsa takia tottakai kiinnostava käydä katsomassa. Sisustuksessa oli omaperäinen ote kuten koko kohteessa, ja uskon että tulevat asukkaat viihtyvät kodissaan erityisen hyvin! Terassin järvimaisema oli huikea. Myös täällä oli vanhasta pihasta siirretty kasvi, talon keskellä kasvava omenapuu. Puu oli tuotu tontille ihan ensimmäisenä, ja talo rakennettu sitten sen ympärille. Kun puu tuosta kasvaa, on näky varmasti mykistävä keväisin kukinnan aikaan!

Kohde 8 Talo Sensu











Sensussa pidin erityisesti kylpytiloista ja niiden materiaaleista. Meille on tulossa omaan uuteen taloon samoja elementtejä, kuten lämpöpuinen kattopanelointi sekä kuparin sävyiset hanat ja suihkut. Oli kiva nähdä että ne toimivat noin hyvin yhdessä kuten olin ajatelutkin! Talon arkkitehtuuri oli myös kiinnostavaa ja puutarhassa mukavia elementtejä. 

Kohde 9 Villa Nordic Stories













Villa Nordic Strories oli kertakaikkiaan upea! Jos pitäisi nimetä vain muutama suosikki niin tämä kohde pääsisi sille listalle ainakin korkealle. Ehkä syynä oli se muutoin aika vähäiseksi jäänyt vau-fiilis, jonka täällä kyllä sai huokaista moneen kertaan. Myös sisustuksessa oli tyylikäs ote, ja talo oli täynnä arjen luksusta. Tässä talossa oli ehdottomasti alueen upeimmat terassimaisemat, ja eipä uima-altaaltakaan pöllömpi olisi katsella järvelle :-D 
Julkisivuissa oli käytetty kauniisti osittain kiveä, ja jos oikein tulkitsin se oli Oriveden liuskekiveä. Vau!

Kohde 10 Joutsela








Joutselassa oli lohjalainen luksus viety uudelle levelille. Talossa oli 172m2 ja vain yksi makuuhuone, koska koti oli suunniteltu pariskunnalle jolla lapset on jo aikuisia ja omillaan. Pukeutumistila oli jo yksinään melkein pienen kaupunkiasunnon kokoinen, ja huikean tyylikäs! Säilytyskalusteiden yksityiskohdat oli upeita, samoin keittiö kevyine saarekkeineen. Saunan tummat paneelit ja jättimäisestä lankusta tehty penkki viehättivät myös kovasti. Sisustuksen oli suunnitellut Harri Koskinen, ja kiinnostavan talon oli piirtänyt arkkitehti Pet Michael. 

Kohde 13 Jukkatalo Jalava







Jukkatalon kohteessa oli tosi kaunis sisustus. Pienesti häiritsi että sinne oli kerätty lähestulkoon kaikki mikä vain on nyt muodissa, mutta kokonaisuus oli silti tosi kaunis. Rimaseiniä ei ihme kyllä näkynyt monessakaan kohteessa, vaikka somen rakentajille niitä tuntuu tulevan jokaiselle. Tässä kohteessa rimaseinä oli erittäin perusteltu ja jakoi tilaa tosi kauniisti. Itsehän olen piirtänyt omaankin taloomme pari rimaseinää :-D 

Kohde 15 Ainoa Fiksu









Ainoakodin kohde oli yksi suosikeistani. Kohteen stailauksen takana on tuttuja nimiä eli Anna Biström ja Kaisa Kartela, ja jälki oli todella upeaa! Tuolla olisi pitänyt olla pidempäänkin, kun aina silmä löysi jonkun uuden ihanan yksityiskohdan tai kalusteen. Kaisan maalaama taulu oli myös olohuoneessa kaunis.

Kohteet 25 ja 26, Villa Kokkokallio ja Villa Hopeapuu 









Alueen vieressä tien toisella puolella sijaitsee vielä kaksi kohdetta, korjausrakentamisen kohde Villa Kokkokallio sekä uusi puutalo Villa Hopeapuu. Vanhassa hirsitalossa on aina sitä jotakin joka sykähdyttää, ja mekin etsittiin pitkään vanhaa noin 1920-luvun hirsitaloa rempattavaksi ennen kuin lopulta päädyimme vielä kerran rakentamaan. Villa Kokkokallioon tulee kahvila, ja näkymät on niin upeat että pitääpä mennä joskus käymään tuolla kahvilla! Samat upeat näkymät oli hyödynnetty tehokkaasti myös Villa Hopeapuussa, ja oma uimaranta takapihalla on jotakin josta tänä kesänä on varmasti haaveillut joka ikinen suomalainen! Lasikattoinen tila terassilla oli myös ihanan viihtyisä, voisin kuvitella itseni tuonne oikein helposti viihtymään ja polskimaan altaaseen ♥

Messuista jäi mukava fiilis, ja kannatti lähteä ja irtaantua vähän omasta kiireen ja raksan kehästä hetkeksi. Järvimaisema oli rauhoittava, ja alue melko tiiviistä kaavoituksesta huolimatta viihtyisä. Yhteenvetona voisi sanoa että tänä vuonna näyttäisi muodissa olevan hiekan sävyiset keittiöt (meilläkin, heh), isot terrazo-laatat kylppärissä (tässä me siis poiketaan valtavirrasta) ja puun sävyinen parketti (juu) ja luonnonsävyt- sekä materiaalit sisustuksessa. Tietynlainen pehmeys on minusta tervetullut tyyli, joka kestää varmasti aikaa hyvin. 


Asuntomessut ovat avoinna 9.7-8.8. Liput ostetaan netin kautta ennakkoon jolloin valitaan päivä ja aika messuvierailulle. Näin saadaan pidettyä asiakasmäärät tasaisempina ja vältetään ruuhkia.


4 kommenttia

  1. Kiitos kivasta messukatsauksesta kuvineen! Tuli hinku mennä itse käymään, vaikka puoliksi vanha, puoliksi uusi hirsi/puutaloni kaipaa lähinnä raivaajaa 🙊. (PS kuvat eivät tahtoneet latautua mobiililla, mutta sitkeästi katsoin jokaisen;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilta saa kyllä kivaa inspistä vaikkei rakentaminen oliskaan se ajankohtaisin juttu! Kiitos muuten että mainitsit kuvista, äitini laittoi myös viestiä ettei hänellä auenneet kännykällä kuvat. Tätä pitää tutkia että mikä on muuttunut, koska aiemmin homma on toiminut hyvin. Harmillista, mutta kiva että jaksoit sinnikkäästi selata postauksen silti! :-)

      Poista
  2. Kiitos kuvista. Täytyykin itse myös käydä katsomassa näitä kohteita ja kuinka paljon lähellä oleva ranta tuo lisää alueen taloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne ja jätit kommenttia! Alueella oli tosiaan monessakin talossa aika huikeasti järvimaisemat läsnä :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!