Lokakuun veljesten synttärit










Iloinen juhlapäivä takana. Juhlittiin kolmea päivänsankaria kerralla, kahdella oli tänään oikeastikin syntymäpäivä ja kolmannella ne oli reilu viikko sitten. Pojat täyttivät 2v, 6v ja 19v. Pöytään katettiin suosikkikonditorian kakku, omena-kaneli muffinsseja, juustoa ja keksejä, karjalanpiirakoita munavoin kera, pullaa sekä erilaisia pieniä naposteltavia. Kahvipöydän koristeet kehitin marketista ostetun pienen gerberanipun ympärille lisäämällä siihen oksia, havuja ja kukkia omasta pihasta ja takametsästä. Kynttilät asetin jälkiruokakippoihin, ja pohjalle pieni tilkka vettä tyvelle asetetuille pihan kukille. Erittäin helppoa ja nopeaa, sekä edullista :-) Tarjoilupöydässä oli kynttilät poikien aikanaan ristäislahjaksi saamissa kynttilänjaloissa, heillä on samaa Pentti Sarpanevan suunnittelemaa sarjaa kaikilla (tosin kolmas unohtui hässäkässä pois pöydästä, mutta on sekin olemassa :-D).

Olipas taas mukavaa, mutta nyt väsyttää. Saunan kautta koisimaan, moikka! :-)

Tämä on vuosi nolla


"Tämä on vuosi nolla
Tähän se päättyy ja alkaa
Tämä on lähtölaukaus
Ja maaliintulo samaan aikaan


Aukeaa
Tämäkin vuosi jota kuljetaan
Aukeaa
Tämä se vuosi joka muistetaan
Olkoon niin
Jotakin täytyy aina päättää
Olkoon niin
Jotakin oikeaa ja väärää


Näen enneunia
Jotka vainoavat pitkän aikaa
Niissä tunnen kuvia
Ja aina putoan johonkin paikkaan


Aukeaa
Tämäkin vuosi jota kuljetaan
Aukeaa
Tämä se vuosi joka muistetaan


Olkoon niin
Jotakin täytyy aina päättää
Olkoon niin
Jotakin oikeaa ja väärää
Olkoon niin
Olkoon niin
Jotakin täytyy aina päättää
Olkoon niin
Jotakin oikeaa ja väärää


Tämä on vuosi nolla
Tähän se päättyy ja alkaa"


Tämä Egotripin kappale (klik!) (sanoitus Mikki Kauste)  olkoon tunnari tälle vuodelle, tälle syksylle ja tälle päivälle.

Olkoon niin.

Rauhallista viikonloppua!

Sinne, Oktoberfest ja Edu K.


Viime perjantaina kokoonnuimme Porvoolaisten bloggaajien kanssa istumaan iltaa ja tutustumaan toisiimme ravintola Sinnen pitkään pöytään. Bistro Sinne on Porvoon taidetehtaalla sijaitseva ravintola, ja vanhan teollisuuskiinteistön henkeä on napattu sisustukseen mukaan juuri sopivassa määrin. Sisustus koostuu juuri niistä elementeistä, jotka minua ainakin tällä hetkellä eniten viehättää, eli betonipintoja, mustaa, valkoista ja vaaleaa puuta. Lisäksi vehreät viherseinät tuovat mukaan raikkautta ja persoonalliset valaisemet viimeistelivät sisustuksen. Vaikkei tila ole mitenkään kovin intiimi tai edes hämyisä, on ravintola mielestäni todella viihtyisä. Olen tainut muuten saada tuolta vähän vaikutteita meidän omaan uuteen ruokapöytäänkin, huomasin vasta paikan päällä :-D

Koska omat vahvuuteni ovat muualla kuin keittiössä patojen ääressä ainakaan kokkina, en ole ehkä ruokakriitikkona kovin uskottava, mutta toisaalta osaan kyllä arvostaa hyvää ruokaa aina. Varsinkin silloin, kun sitä ei tarvitse itse tehdä, eikä ruokailun aikana tarvitse pompata kertaakaan ylös luuttuamaan lattialta maitolasin sisältöä (paitsi yksi viinilasi, anteeksi Hanna!), hakemaan uutta haarukkaa vääränlaisen tilalle, tai selvittämään mitään muutakaan kriisiä tai pulmaa jne. No, ymmärrätte varmaan pointin? ;-) 



Olen käynyt tuolla syömässä pari kertaa ennenkin, ja tiedossa olikin jo, että ruoka on hyvää. Tämä meille tarjoiltu Oktoberfest-menu ei tehnyt poikkeusta. Varsinkin alkukeittona ollut tattikeitto oli todella hyvää, olisin voinut santsata sitä hieman ja lähteä jo sen jälkeen tyytyväisenä kotiin. Nyt oli kuitenkin tarjolla vielä muitakin annoksia, ja voihan aah. Erityisesti pidin pääruokana tarjotusta nieriästä jonka kylkiäisenä oli punajuurta ja vuohenjuustoa. Myös jälkiruuat katosivat aika nopsasti lautaselta, mutta eivät olleet ehkä ihan niin iso vau kuin alkukeitto ja pääruoka. Hyviä silti! Oktoberfestistä mieleen tulevia jättikokoisia oluttuoppeja meille ei sentään tuotu, mutta viinillä korvattiin tämäkin "puutos". Viinit olivat erinomaisia ja niitä oli tarjolla runsaasti, onneksi osasin pitäytyä vain maistamisessa, muuten olisi tullut nukkumatti ennen illan seuraavaa ohjelmaa. :-D




Illan lopuksi siirryimme samassa rakennuksessa toiseen päätyyn, ja pääsimme seuraamaan Edu Kettusen klubikonserttia. Keikka oli samalla avaus Acoustic-teemaiselle keikkasarjalle, jossa on seuraavana vuorossa Tommi Kalenius sekä Mirel Wagner. Haastattelujen ja intiimin tilan avulla artisti tuli todella lähelle, ja tuntui kuin olisin käynyt tapaamassa vanhaa ystävää. Kiva huomata, että taidetehtaan salikin sopii noin lämminhenkiseen konserttiin aivan mainiosti!





Kiitokset kaikille osapuolille ihanasta illasta ja kotiäidin tuuletuksesta :-) 


Postaus on toteutettu yhteistyössä illan tarjonneiden ravintola Sinne:n sekä Visit Porvoo:n kanssa.


Vuoden takaa


Täällä viikonloppu hujahti johonkin, kun oli niin kovasti tekemistä. Perjantaina kokoonnuttiin Porvoolaisten bloggaajien kanssa nauttimaan Oktoberfest-menua ravintola Sinneen*, tästä laitan vielä tuonnempana oman juttunsa. Oli kyllä tosi kivaa ja erilaista päästä pitkästä aikaa vähän "ulos" :-) Eilinen päivä meni muuttopuuhissa, ja saimme isoimman poikasen nyt saateltua maailmalle. Sinne tuo jäi omaan pieneen asumukseensa silminnähden innoissaan. Ihanaa kun asiat loksahtivat paikoilleen ja hän sai toivomansa opiskelija-asunnon! Äiti tässä opettelee nyt vähän uudenlaista äitiyttä täältä etäämmältä :-) Tänään koetimme epätoivoisesti saada varastotyömaata hieman etenemään, mutta kovin montaa lautaa ei mennyt paikoilleen. Jostain syystä lasten kanssa homma on aika hitaan puoleista :-D Kuten sanottua, ehkä se ennen eläkeikää vielä...

Naamakirjassa pomppaa aina välillä vanhoja kuvia esille, ja tänään fb tarjoili tuota yllä olevaa kuvaa joka on otettu päivälleen vuosi sitten vanhan kodin pihalla. Minulla oikein kouraisi vatsanpohjasta. Pakko tunnustaa, että sieltä lähteminen ei ollut ihan helppoa, ihan kirjaimellisestikaan, mutta myöskään henkisesti. En ole pystynyt katsomaan edes kuvia sieltä, saatikka että olisin käynyt talon lähellä tms. Ikävöin varsinkin tuon kodin pihaa niin että oikein pahaa tekee! Se ei tarkoita etten pitäisi uudesta kodistamme, älkää ymmärtäkö väärin, mutta kun kaikki oli itse tehtyä ja suunniteltua, niin tuo talo oli niinkuin pala minua. Sitä kun vielä joskus kuvitteli että asun tuolla palvelutaloon tai hautaan saakka... Onko teillä tälläisiä kokemuksia, että kiinnytte kotiinne kuin perheenjäseneen? Miten pitkään ikävä on jatkunut jos olette joutuneet muuttamaan sieltä pois? Varmasti ikävä muuttuu mukavaksi haikeudeksi ajan kanssa, ja toisaalta olen nyt niin iloinen että nyt meillä on enemmän tilaa! Onneksi muistot säilyvät, ja kaikki ne (kymmenet)tuhannet valokuvat sitten kun pystyn niitä taas joskus ihailemaan :-)



Pitäisiköhän minun ottaakin tuo sanomalehti-niksi taas käyttöön, se on kiva ja edullinen tapa kaunistaa esimerkiksi kanervien ruukut :-)

Kivaa alkavaa viikkoa!


*sisältää mainoslinkin

Lokakuu ja muutoksen tunnelma





Vuoden kierrossa ollaan päästy jo lokakuulle asti. Meidän perheessä lokakuu on suurta syntymäpäiväsesonkia, onhan lapsistamme kolme syntyneet lokakuussa. Eilen heti ensimmäisenä päivänä juhlistettiin ensimmäistä sankaria, kun herra N täytti kuusi vuotta. Seuraavana ovat reilun viikon päästä vuorossa esikoinen ja kuopus, joilla sattuu olemaan vielä aivan täsmälleen sama syntymäpäivä. Välissä on vain seitsemäntoista vuotta :-) Kaikkia kolmea poikaa juhlitaan sitten kerralla vähän isommin, kun sukulaiset ja ystävät kokoontuvat kahvipöydän ääreen. Onneksi onkin nyt se isompi pöytä, niin mahtuu väki paremmin! 

Johtuneeko siitä, että olen viettänyt usein aikaa synnytyslaitoksella ruskan aikaan, vai jostakin muusta, mutta kellastuvat lehdet ja lokakuinen aamujen kirpeys on minulle aina kuin sisäisen kellon ajastettu merkki, että jotakin uutta alkaa ja vanhaa päättyy. Syksy tuntuu olevan käytännössäkin muutoksen aikaa. Tänä vuonna perheellä on elämässä useita isoja muutoksia, joista yksi on vanhimman lapsemme muutto omilleen. Muuttoauto on jo pakattu, ja huomenna pitäisi saatella esikoinen, pieni untuvapalleroiseni tuonne suuren maailman tuuliin. Toivon, että olen antanut oikeanlaiset eväät elämälle, ja että poikasen siivet kantaa. Ruska toi hänet aikoinaan luokseni, ja nyt taas vie vähän kauemmas. Rakkaus ei silti katso osoitetta, tämä luopuminenhan se on äitien tehtävä tässä maailmassa! Poika on aivan innoissaan, ja äitikin luottavaisin mielin, kaikki menee varmasti ihan hienosti. Toki myös haikeus puristaa kurkkua, mutta se taitaa kuulua asiaan. Elämä kuitenkin kantaa.

Tänään on tiedossa kivaa ohjelmaa iltasella, ja valmista, toisten tekemää ruokaa. Aah. :-D Mukavaa perjantaita kaikille teillekin!