logo

Sinne, Oktoberfest ja Edu K.


Viime perjantaina kokoonnuimme Porvoolaisten bloggaajien kanssa istumaan iltaa ja tutustumaan toisiimme ravintola Sinnen pitkään pöytään. Bistro Sinne on Porvoon taidetehtaalla sijaitseva ravintola, ja vanhan teollisuuskiinteistön henkeä on napattu sisustukseen mukaan juuri sopivassa määrin. Sisustus koostuu juuri niistä elementeistä, jotka minua ainakin tällä hetkellä eniten viehättää, eli betonipintoja, mustaa, valkoista ja vaaleaa puuta. Lisäksi vehreät viherseinät tuovat mukaan raikkautta ja persoonalliset valaisemet viimeistelivät sisustuksen. Vaikkei tila ole mitenkään kovin intiimi tai edes hämyisä, on ravintola mielestäni todella viihtyisä. Olen tainut muuten saada tuolta vähän vaikutteita meidän omaan uuteen ruokapöytäänkin, huomasin vasta paikan päällä :-D

Koska omat vahvuuteni ovat muualla kuin keittiössä patojen ääressä ainakaan kokkina, en ole ehkä ruokakriitikkona kovin uskottava, mutta toisaalta osaan kyllä arvostaa hyvää ruokaa aina. Varsinkin silloin, kun sitä ei tarvitse itse tehdä, eikä ruokailun aikana tarvitse pompata kertaakaan ylös luuttuamaan lattialta maitolasin sisältöä (paitsi yksi viinilasi, anteeksi Hanna!), hakemaan uutta haarukkaa vääränlaisen tilalle, tai selvittämään mitään muutakaan kriisiä tai pulmaa jne. No, ymmärrätte varmaan pointin? ;-) 



Olen käynyt tuolla syömässä pari kertaa ennenkin, ja tiedossa olikin jo, että ruoka on hyvää. Tämä meille tarjoiltu Oktoberfest-menu ei tehnyt poikkeusta. Varsinkin alkukeittona ollut tattikeitto oli todella hyvää, olisin voinut santsata sitä hieman ja lähteä jo sen jälkeen tyytyväisenä kotiin. Nyt oli kuitenkin tarjolla vielä muitakin annoksia, ja voihan aah. Erityisesti pidin pääruokana tarjotusta nieriästä jonka kylkiäisenä oli punajuurta ja vuohenjuustoa. Myös jälkiruuat katosivat aika nopsasti lautaselta, mutta eivät olleet ehkä ihan niin iso vau kuin alkukeitto ja pääruoka. Hyviä silti! Oktoberfestistä mieleen tulevia jättikokoisia oluttuoppeja meille ei sentään tuotu, mutta viinillä korvattiin tämäkin "puutos". Viinit olivat erinomaisia ja niitä oli tarjolla runsaasti, onneksi osasin pitäytyä vain maistamisessa, muuten olisi tullut nukkumatti ennen illan seuraavaa ohjelmaa. :-D




Illan lopuksi siirryimme samassa rakennuksessa toiseen päätyyn, ja pääsimme seuraamaan Edu Kettusen klubikonserttia. Keikka oli samalla avaus Acoustic-teemaiselle keikkasarjalle, jossa on seuraavana vuorossa Tommi Kalenius sekä Mirel Wagner. Haastattelujen ja intiimin tilan avulla artisti tuli todella lähelle, ja tuntui kuin olisin käynyt tapaamassa vanhaa ystävää. Kiva huomata, että taidetehtaan salikin sopii noin lämminhenkiseen konserttiin aivan mainiosti!





Kiitokset kaikille osapuolille ihanasta illasta ja kotiäidin tuuletuksesta :-) 


Postaus on toteutettu yhteistyössä illan tarjonneiden ravintola Sinne:n sekä Visit Porvoo:n kanssa.


6 kommenttia

  1. Kiva oli tavata, vaikka ei paljon ehditty jutella, mutta oli kiva saada "kasvot" tällekin blogille, jossa säännöllisesti vierailen, vaikken aina kommentoikaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva tavata! Harmillisen vähän tuli juteltua siellä pöydän toisessa päässä istuneiden kanssa, olisi ehkä pitänyt joka ruokalajin välissä ottaa sellainen paikkojen vaihto-operaatio? :-D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kieltämättä musiikki on ajatonta ja varsinkin sanoitukset tosi osuvia ja nokkelia :-)

      Poista
  3. Kuulostipa ihanalta illalta. Sinne on <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin sitä! Sinne on tosi hyvä, pitäisi joskus käydä testaamassa se Helsingin pistekin, että onko yhtä hyvä :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!