Lasten huoneen uudet

Koko yläkertaa on ravistellut raivauspuuska, ja kalustevalssia on harrastettu monessakin suunnassa. Nyt lastenhuonekin on vihdoin asettunut sen verran kohdilleen, että päästiin jo viimeistelyyn ja ruuvattiin jopa hyllyt paikalleen. Ei sillai mitään kiirettä, johan tässä on kaksi vuotta asuttu... ;-) Lisäksi huoneeseen löytyi Clas Ohlsonilta minun makuuni riittävän soma kello, jossa on vielä kaikki numerotkin näkyvillä kelloa opetteleville lapsille.



Suurin muutos oli tuo uusi kaapisto, joka kätkee nyt sisäänsä kirjoja ja leluja, yläkaapeissa niitä joihin lasten ei itse tarvitsekkaan ylettyä. Lisäksi saatiin paikka pienten henkarivaatteille, joka aiemmin meiltä puuttuikin. Kauniita pikkutavaroita saa esille seinähyllyyn.



Kaapit ovat meidän makkarissa toteutetun kaapin tavoin Ikean keittiökaappeja. Tässä niitä laitettiin vain kahteen riviin. Lisäksi valitsimme kaikki kaapit eri levyisinä, jolloin ovet tekevät muuten pelkistettyyn pintaan vähän rytmiä. Ovet ovat mallia "halvin mahdollinen". Vetimiä ei ole, vaan ovissa on pomppusalvat. Paketillinen vetimiä tosin tuli ostettua, ja niistä saikin leveimpään oveen hauskan ja edullisen naulakon, paketti maksoi nimittäin euron. Muitakin värivaihtoehtoja olisi ollut mutta päätin pysytellä pelkistetyssä valkoisessa. Lastenhuone pursuaa muutoin väriä, ja lisäksi on jo tuo värillinen tapetti.



Nyt pieneen huoneeseen mahtuu oikein hyvin kolme lasta sänkyineen ja leluineen, ja jää vielä tilaa leikkiäkin!

Lopuksi haluan kiittää sponsoreita, kaapit ostettiin nimittäin isovanhempieni antamilla joululahjarahoilla. Terveisiä vaan sinne! :-)

7 kommenttia

  1. Ihana huone, passaa lasten leikkiä! (: Hieno tapetti, tosi hauska idea tuo naulakko kaapin ovessa. Ja tuo hengarikaappi on kätsy! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kyllä tuo nyt onkin jo mukava. Harmittaa vaan ettei tullut laitteua kuntoon jo aiemmin! Mikähän siinä onkin, että näin keväällä saa aikaan enemmän kuin koko muuna vuotena? :-D Viime kevät meni vaan "ohi" näiden remppapuuhien osalta, sattuneesta syystä, niin nyt pitää sitten kiriä parin vuoden edestä :-D

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä! Ihana kaappi-idea!

    VastaaPoista
  3. Mulla on ajatuksissa jo pidempään ollu laittaa makkariini kaapit juuri ikealaisista keittökaapeista. Saisi siistimpää ilmettä kun jemmaisi kamat ovien taakse, nyt avohyllykkö pursuaa tavaraa.

    Ah mikä henkari!! Lapsuudessa vaatteet roikutettiin noissa, harmiksi äitee on ne kaikki jossain välissä hävittänyt. Kirpuillakin on vain kaksi sattunut eteen. Elämä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo siistiä ilmettä toi, suosittelen! Mulla on noita lasten henkareita useampia, aikuisten kokoa vissiin vain yksi. Mun äidin vanha vihreä mulla oli ennen, mutta et usko mitä sille tapahtui... Mies heitti sen muutossa roskiin!! No, tästä on kyllä "keskusteltu", ja en usko että samaa virhettä tapahtuisi uudelleen ;-D

      Poista
    2. Muutot on kyllä pahoja!

      Vähän reilu parikymppisenä muuttaessani tyhjensin kämppääni oikein kunnolla. Roskiin tietysti kaikenlaista ylimääräistä. Muunmuassa lasimaljakko jonka pohjassa oli signeeraus...suomalaista muotoilua...K.F. kyseisen tyypin nimikirjaimet...

      Voit uskoa että muutama vähän pahempi ärräpää pääsi suusta, kun joitakin vuosia myöhemmin luin avotakkaa ja siellä se maljakko oli antiikkipalstalla arvioitavana. En edes viitsi kertoa paljonko oli "romulla" arvoa. Huh huh !!!!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!