Kevätmessuilla


Lähdimme tämänvuotisille kevätmessuille tositarkoituksella. Onhan meillä uusi piha laitettavana, sisustus laadittavana, ja raksahommiakin vielä tekemättä. Rakennuspuolelta etsimme lähinnä hanoja, koska ne alkavat olla ainoat mitä ei uuteen kotiin ole vielä valittu. Valitettavasti hanavalmistajia ei ollut paljoakaan paikalla. Mies haastatteli pitkään kodin hälytysjärjestelmiä myyvän firman edustajaa.


Aika pian alkoi kukkapuolen houkutus käydä täysin vastustamattomaksi, ja siirryimmekin sinne. Tuntui, kun olisimme siirtyneet ajassa eteenpäin ja kesä olisikin jo oikeasti vähän lähempänä! Messuhalliin oli rakennettu mallipihoja istutuksineen ja kiveyksineen, ja kesäilluusio oli kyllä onnistunut. Isoja lehdessä olevia puita, paljon kukkia ja iloisia ihmisiä. Olen aiemmillakin messuilla ihmetellyt, että miten kasvit saadaan olemaan messuilla niin pitkällä kasvussaan, mutta nyt opin, että niiden rytmejä siirretään hyvin suunnitelmallisesti jo talven aikana, ihan vain messuja silmälläpitäen. Lisäksi osa kasveista kasvatetaan ulkomailla, Hollannissa, jotta ne saadaan loistoonsa juuri oikeaan aikaan Kevätmessuille.





Värejä oli käytetty ilahduttavan paljon, mutta suuressa suosiossa näyttäisi nyt olevan myös musta.


Pallomaiset Iglusaunat olivat piristävä uutuus. Osasto oli kuin pieni hobittikylä, saunat olivat erittäin sympaattisia! Kaunis puupinta ja luontoon sopiva pyörä muoto tekevät näistä varmasti suosittuja mökkipihojen ihastuttajia. Melkein harmitti ettei meillä ole mökkiä eikä edes sellaiselle tonttia mihin tuollaisen kuulan saisi laitettua :-D




Kiertelimme aika paljon kivifirmojen osastoilla, koska tulevan pihan kiveykset on vielä valitsematta. Samoin tarvitsemme aika ison määrän muurikiveä istutuslaatikoihin joilla tasataan tonttimme korkeuseroa, ja niihin löytyikin joitakin hyviä ehdokkaita. Hieman houkuttelisi, kun messuilla olevat kivet kuulema myydään tänävuonna messujen jälkeen edullisesti.



Kotamaisen saunan muodosta sain inspiraatiota, samalla idealla voisi toteuttaa lapsille leikkimökin. Tämäkin sauna oli todella kaunis, harmi ettei edelleenkään ole sitä paikkaa pihasaunalle!


Merikartta lattiassa oli hauska!



Loppupäivästä pääsin vielä harjoittelemaan kukkakimpun sitomista bloggareiden kukkakouluun, ja spiraalin teko olikin paljon vaikeampaa kuin kuvittelisi! Kukat tuntuivat lipsahtelevan kädestä ja spiraalin muoto ei tuntunut pysyvän kasassa ja ja... No, sain kuitenkin jonkunlaisen kimpun aikaiseksi Ehkä minusta tuleekin joskus vielä floristi, niinkuin nuorempana haaveilin? Eikun kouluun vaan! :-)


En ymmärrä mihin tämä aika menee, huomenna onkin taas jo perjantai! Viikonloppuna vietettävät lasten synttärit lähestyvät, pitäisi kai alkaa niihin jo jotenkin valmistautumaan? Monina vuosina olen jo hyvissä ajoin miettinyt tarjoiluihin teemaa ja värityksiä aina astioista servetteihin. Tänä vuonna onkin sitten vähän eri meininki, koska raksa ja muut tekosyyt. No, eiköhän me kahvia saada keitettyä ja anoppi lupasi leipoa pullaa, niin ei vieraat ihan herkuttomina lähde koteihinsa sentään :-D

8 kommenttia

  1. Oli kyllä kivat messut. Mulle tuli tosta kolmiosaunasta ihan sama idea, leikkimökki lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että se voisi olla aika helppo toteuttaakin! Meillä jää rakentamisesta kuitenkin puuta taas yli, niin voisi tehdä ekoteon, ja tehdä sen jämäpuista :-)

      Poista
  2. Olipas hauska nähdä nämä messut teikäläisen silmin. Näyttivät ihan eri tapahtumalta, kuin se, jossa itse kävin:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että eri ihmiset huomaa ja tarttuu ihan eri juttuihin, messuilla on paljon aina kaikkea, että sieltä tulee poimittua vain sellaiset itseä kiinnostavammat kohdat, ja aika paljon jää näkemättäkin. Muiden kuvia katsoessa minullakin on usein tunne, että en ole edes nähnyt niitä asioita joita he ovat kuvanneet! Mukava siis täydentää omia messukokemuksia aina vielä toisten kuvien kautta :-)

      Poista
  3. Tällaisia kuvia katsoessa tulee mieleen, että oma piha olis ihan kiva juttu. :) Ihana tuo sun kimppu! Ajattele, tästä lähtien sitten sidotaankin kaikki puskamme itse... Yeah, right. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma piha on kyllä tosi kiva juttu, oikeastikin! Ehkä vielä joskus teilläkin? :-) Ja minä olen kyllä kimppuja tehnyt (tosin lähinnä luonnokukista) jo vuosia, mutta vissiin ihan väärin, niin vaikealta se oikeaoppisesti tekeminen tuntui :-D

      Poista
  4. Tuosta sun kimpusta tuli kyllä mun suosikki. Niin kaunis, että ostaisin, jos kaupassa näkisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :-) Yllättävän hyvin se on kestänytkin, vaikka en ole muistanut leikata uusia imupintoja tai mitään. On näitä kotiäidin kiireitä ollut tässä :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!