Arki se on blogikodissakin


Maanantai, ja arkiviikko taas edessä. Suurin osa elämästämme on arkea, minusta sana on sisällöltään lähes synonyymi elämälle jota elämme. Sitähän me kaikki. Myös bloggarit kodeissaan! Sisustusblogien kuvat ovat useimmiten tehty tarkoituksella inspiraatioksi muille, sisustusideoita, kaunista katsottavaa. Jos kuvaan blogiin, otan kuvan siitä sopukasta kodistamme, joka sattuu olemaan sillä hetkellä siistinä, tai sitten siivoan paikan vartavasten. Useimmiten se kuvan kohta onkin sitten se ainoa siisti kohta, heh. Oletan, ja toivon että teillä lukijoilla on tieto siitä, ettei blogien kuvat ole koskaan koko totuus? Ettehän vain kuvittele, että meillä tai jollakulla muulla sisustusbloggaajalla olisi kotonaan aina sen näköistä kuin blogin kuvissa? Jos joku kuitenkin vielä näin ajattelee, niin olen pahoillani, nyt seuraa arkirealismia :-D Haastettuna  jälleen kuukauden teemalla, laitan nyt muutaman hyvin hyvin arkisen ja sensuroimattoman stailaamattoman kuvan kodistamme. Maaliskuun lopulla Char & the City-blogista löytyy kooste muidenkin sisustusblogien arkikuvista. 

Oletteko valmiit? Tässäpä tätä:


Eteinen. Tämä kuva on vielä lievä versio, koska on otettu päivällä koululaisten ja päiväkotilaisten ollessa poissa kotoa. Iltapäivällä tähän rojahtaa vielä jokunen reppu, ja lattia peittyy hanskoihin, kaulureihin ja haalareihin. On meillä toki naulakotkin, mutta mutta. 
Jos kuva olisi normaali blogikuva: Siivoaisin pois suurimman osan kengistä, imuroisin lattian ja veisin kangaskassin sivummalle.


Portaikko. Rappusilla on aina jotakin tavaraa joka on matkalla yläkertaan. Tälläkertaa lakanoita ja pari lelua. Usein siinä on myös lasten vaatteita pinoissa, ja pinoja riittää monelle askelmalle. Olisipa vaatehuone alakerrassa.
Jos kuva olisi normaali blogikuva: Veisin lakanat kaappiin, tai rajaisin kuvan niin ettei pino näy.


Poikien huone. Aika siisti versio, nyt vain legoja lattialla. Normaalisti myös vaatemyttyjä, Aku Ankkoja ja kaikenlaista nöyhtää jota poikalapset erittävät.
Jos kuva olisi normaali blogikuva: Saattasin jättää muutaman legon lattialle sen näköisesti että siinä on joku leikkinyt. Petaisin sängyn ja piilottaisin sängyn alta tursuavat tavarat.


Meidän makuuhuone. Lisää legoja, niitä on kaikkialla. Oikeasti meillä on kyllä sänky aina pedattuna, mutta nyt tuli sen osalta vielä vähän arkisempi kuva.
Jos olisi blogikuva: Petaisin sängyn, pyyhkisin pöydältä pölyt ja veisin legot pois. 


Keittiö. Alakerrassa oikeastaan kaikkien tilojen perusvarustukseen kuuluu lattialla lojuva imuri. Keskuspölynimuri on todella hyvä muuten, mutta letkun kaappiin sullominen ei maksa vaivaa koska valkoinen lattia :-D Saarekkeen päälle kertyy aina kaikenlaista, postia, kännykän latureita, niitä kuuluisia tärkeitä papereita, leluja, ja yleensä myös legoja.
Jos olisi blogikuva: Imuri pois, työntäisin paperiniput ehkä kauemmas että saisin rajattua ne kuvasta. Tyhjäksi pöytää ei kyllä saa kuin juhliin! 


Mattamustat kaapinovet. Uuh! Onneksi ne ei ole ihan noin pahan näköiset usein. Nyt sattuivat olemaan, niin sain näinkin mehevän kuvan.
Jos olisi blogikuva: Pesu rätillä ja keittiösuihkeella, ja kuivaus mikrokuituliinalla, ja  mikä tärkeintä, ei näin lähikuvaa! :-D




Pienten huone: Tämä on nyt vähän kaunisteltu versio, yleensä lipastojen päällä on niin paljon tavaraa kuin siihen mahtuu. Nyt sentään vain muutama esine. Vessapaperin ja talouspaperin hylsyt on muuten kuumaa kamaa askartelijoille, niitä ei saa meillä koskaan heittää pois! 
Jos olisi blogikuva: Olen aiemminkin kertonut, että lastenhuoneesta ei enää oteta blogikuvia, mutta ehkä lipaston päältä olisi voinut ottaakin pienellä tavaroiden siirtelyllä syrjään. Alasänkyyn laittaisin lakanat, nyt oli nekin vahingon takia pesussa. Siistisin lattialta lelulaatikot kaappiin. Tai no, en vaan ehkä ottaisi edelleenkään tuolta kuvia :-D


Olohuone. Olohuone on yleensä arkenakin se ainoa siisti alue kodista. Siellä on korkeintaan sohvan tyynyt myllätty, mutta muutoin tuo pysyy aikalailla samanlaisena. Nyt on lapsen läksykirja pöydällä, ja se imuri, mutta muuten melkein ok, eikö?
Jos olisi blogikuva: Ensin imuroisin lattian, sitten potkisin imurin sivummalle, ja piilottaisin kaukosäätimet sohvatyynyn alle. Koulukirjakin menisi takaisin reppuun minne se tietysti kuuluukin. 

Säästän teidät nyt pahimmilta kasoilta, jotka löytyvät työhuoneestani, kodinhoitohuoneesta ja aika usein myös keittiöstä. Olihan tässäkin kuitenkin jo aimo annos arkea! Nyt, kun viimeisetkin rippeet aina siistin kodin mielikuvasta on rapisseet, on kai sopiva hetki todeta, että jatkossa pyrin pysyttelemään taas siellä normaalien blogikuvien äärellä. Ymmärrän, että kukaan ei halua blogeista katsoa toisten pyykkikasoja, kun omiakin varmasti löytyy. Haluan välittää inspiraatiota, ja vaikka välillä tuntuu ettei yhtäkään kuvauskelpoista nurkkaa löydy, niin aina sitä on jonkulaisen postauksen saanut kuvattua. Silti, vaikka kuviin rajaan kasat pois, kuuluvat ne normaaliin elämään, ja ainakaan meidän ruuhkavuosielämästä ei vaan riitä aikaa enempään siivoamiseen (ja minikokoisilla sotkijoilla on tällä hetkellä ylivoima). Näillä mennään, ja tämä on ihan hyvä näin ♥ Nauttikaahan tekin arjestanne :-)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!




20 kommenttia

  1. Tuo imuri keskellä huushollia on NIIN totta. Meillä kans valkoiset lattiat ja imuria saa ulkoiluttaa ihan niin paljon kuin jaksaa (eli ei jaksa), joten se ei ole siivouskomerossa ikinä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Kuten sanoin, imuri on meilläkin lattialla käytännössä aina. Se vain vaihtaa vähän paikkaa, mutta tosi harvoin se on kaapissa. Se on sitäpaitsi ärsyttävä laittaa kaappiin, koska letkua riittää ja riittää :-D

      Poista
  2. Kyllä oli mukava lukea ja katsella kuvia. Tuo onkin ihan normielämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos. Vähän jännitti kyllä julkaista tätä!

      Poista
  3. Joo siis niin sama juttu imurin kanssa! Ja siis allekirjoittanut on muuten se, joka sen jättää. Mun mies on paljon siistimpi sen suhteen :-D Huh, ehkä mä tästä kehtaan myös itse sen postauksen tehdä, vaikka jo meinasin, että en. Lapsiperheen arki on kuitenkin aika samaa kaikilla. Onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että löytyy kohtalotovereita imurin suhteen! Koskahan ne keksii sellaisen keskuspölynimurin, että letku kelautuu seinän sisään kun sitä ei tarvitse? :-D Tää on jännä juttu, että sotkujen näyttäminen on paljon vaikeampaa kuin sen vähän epätodellisenkin siisteyde :-D

      Poista
  4. Ihana arki ❤️ Mie täällä mietin, että kuvaanko sellaista normisotkua vai shokeeraavaa sotkua, joka vallitsee kodinhoitohuoneessa... Hmm 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jätin ne shokeeraavat tästä nyt pois. Ihan niin rohkee en ollut :-D

      Poista
  5. Ihana arkipostaus, niin tutun näköistä, legoja kaikkialla.
    Mukavaa arkea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Legoja on tosiaan kaikkialla. Lattioilla, pöydillä, pyykkikoneessa, sohvan välissä, you name it :-D

      Poista
  6. Kiva postaus. En silti usko, että kukaan kuvitteleekaan niiden blogipostauksien perusteella, että kodit kokoajan kiiltää. Blogikotien takana on yleensä kuitenkin keskivertoa ylellisemmät ja hienot kodit, joten ei se nyt niin pahalta tuollainen näytä;) Ne on ihan muut jutut ku järkyttää. Ei imuri, eikä legot lattialla. Ei silti, postauksesi oli hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan tässä nyt mentiinkin vähän itseironialla, en tietenkään usko että kukaan oikeasti niin järkyttyy :-D Vaan oikeasti usein törmään siihen käsitykseen, että "meillä on aina niin siistiä", ja käsitys perustuu blogin seuraamiseen. Halusin tällä postauksella tuoda sitä seikkaa esiin, että blogikuvat ns stailataan/ siivotaan, ja oikeasti meilläkin elellään tosi tavallista lapsiperheen kaaosta. Kiitos kun jätit kivan kommentin!

      Poista
  7. Keskuspölynimurin letkuille on saatavilla sellainen puutarhaletkukelan tyyppinen ratkaisu, joka toivottavasti helpottaa kaappiin laittoa. Olen yrittänyt saada miestäni vakuuttuneeksi, että sellainen kannattaa hankkia tulevan talomme siivouskomeroon, joten kiitos tästä postauksesta ja kommenteista! Saan näistä paljon perustelumateriaalia! :-) Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä kuulla että tätäkin ongelmaa on joku yrittänyt jo tuotekehityksellä ratkaista! Meillä on ihan typerä siivouskomero, kun rakentajat olivat iskeneet sen paikalle jonkun putkivedon ja valtavat koteloinnit päälle. Kaappiin ei mahdu oikein mitään, varsinkaan sitä imurin letkua ilman änkemistä :-D Ei tuo lattialla säilytyskään ole paras ratkaisu, mutta meillä on oikeasti imuroitava ihan joka päivä, niin tuossa se nyt käytännössä on ollut :-D

      Poista
  8. Mikahan mahtaa olla tuo matto olohuoneesa? Ihana talo teilla ja ipeat portaat (portaiden kautta loysin blogiin :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiva kun löysit! Matto on merkiltään Natuzzi, ja mallin nimi on Ottavio. Näitä myy ainakin Vepsäläiset.
      Portaat mieluisat meillekin, nythän nuo pinnakaiteet on alkaneet yleistymään muutenkin, mutta olen tyytyväinen että silloin rakennusaikana valittiin nuo vastoin vallalla ollutta lasikaide-muotia :-)

      Poista
  9. Toi imuri keskellä lattiaa on niin tuttua täälläkin! Ja muistan edellisessä kodissa, että portaisiin kertyi kanssa kasoja odottamaan kulkua yläkertaan 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kohtalotovereita tosiaan löytyy! Välillä sitä miettii että olenko vaan ainoa näin saamaton, etten vie sitä kaappiin, mutta imuria on pakko käyttää ihan joka päivä, niin näin se on kätevimmin ulottuvilla :-D

      Poista
  10. Kiitos elämänmakuisesta postauksesta!:) Imurin kanssa on meillä samaa ongelmaa. Valitettavasti tulee imuroitua vähän harvemmin, ettei tarvitse ottaa imuria esiin ja laittaa taas takaisin kaappiin..
    Mistä ja millainen eteismatto on tuossa kenkäkuvassa? Nimim. uusi eteismatto pitäisi löytää.
    T.Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiitos sinulle kivasta kommentista! Meillä tuo imurointi on tosiaan ratkaistu toisinpäin, koska on pakko imuroida, niin ei sitten laiteta imuria komeroon juuri koskaan :-D
      Eteisen matto on ostettu metritavarana muistaakseni Tokmannilta. Se on siis sellaisella isolla rullalla myytävää kuramttoa. Tosi näppärä ja edullinen tapa hidastaa hiekan leviämistä! Kivaa viikonloppua :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!