Kotimme kierrätyssysteemit

Kaupallinen yhteistyö: Porvoon kaupunki

Tämän vuoden alussa aloitin vuoden mittaisen yhteistyön Porvoon kaupungin kanssa, ja tämän yhteistyön tavoitteena on tuoda esiin perheen arkea ja elämää kaupungissa. Tällä kertaa postaukseni aiheena on "kierrätys". 


Kerron miten meillä on ratkaistu kierrätysasiat, miten otimme lajittelun huomioon jo taloa suunnitellessa, ja mikä ei ihan onnistunut.  

Aloitan siitä, että meillä pyritään lajittelemaan jätteet mahdollisimman hyvin. Osa kierrätystä on myös se, että pyrimme pitämään jätteen määrän mahdollisimman pienenä. Muutoinkin suosin kierrätystä esimerkiksi vaatteissa, monilapsisessa perheessä on jo sisäinen kierrätys iso osa vaatehuoltoa, mutta toki molemmissa päissä kasvua pitää turvautua myös kirpputoreihin. Monissa huonekaluhankinnoissa olen löytänyt tarvitsemani esimerkiksi kierrätyskeskuksesta, josta olen sitten tuunannut omaan silmään sopivampia. Käsittelen tässä postauksessa nyt kuitenkin lähinnä jätteiden lajittelua omassa kodissamme.


Keittiön kierrätysratkaisut:


Keittiössämme on useampia kodinkoneita integroituna, ja varsinaista säilytystilaa on noinkin isoon keittiöön melko vähän. Tuosta vähästä tilasta lohkaisimme jätteiden lajittelulle jo suunnitteluvaiheessa kaksi isoa laatikostoa. Tämä pohjautui pitkälti edellisen kodin keittiössä hankittuun kokemukseen, jossa eri jätelajeille ei vain löytynyt riittävästi tilaa. 
Altaan alla on ylemmässä laatikossa ne perinteiset tiskitabletit ja muut, ja alemmassa laatikossa on kolmeosainen roskivaunu. Tuosta vaunusta osassa on muovipussit, ja yksi iso jäteastia muoveille. Oikealla altaasta seuraavassa laatikostossa on ylemmässä laatikossa myös jäteastiat, puolet kartonkipakkauksille, ja puolet sekajätteelle. Roskiksen sijoittaminen ylemmäs on muuten hyvä ratkaisu, huomattavasti vähemmän tulee sotkua kun osumatarkkuus on parempi :-D Alemmassa laatikossa on tila palautuspulloille ja paristoille ym pienemmälle sälälle.




Vaikka lajittelulle on jo useampi iso laatikko, ei kaikki lajit vieläkään aivan mahtuneet, ja hankimmekin viime vuonna vielä puisen lajittelulaatikon jossa oli lokerot kolmelle eri lajikkeelle.
Laatikosta voit lukea enemmän vanhasta postauksestani täältä: https://talostakoti.blogspot.com/2018/07/kaunista-kierratysta-ecosmol.html
Puulaatikkoon laitetaan harvemmin tulevia jätelajeja, eli metallit ja lasit. Viime vuonna kuljetimme vielä kierrätettävät melko kauas kodistamme, jolloin nuo laatikon sisällä olevat kassit oli näppärä ottaa aina sellaisenaan mukaan. Tässä kohdassa voisin muuten hieman huokaista... Olemme asuneet täällä uudella alueella jo neljä vuotta, eikä tänne ole siinä ajassakaan saatu kierrätyspistettä. Alueen kaavassa oli sille nimettynä paikkakin, mutta kyselyni kaupungin ja jäteyhtiön suuntaan eivät ole tuottaneet tulosta, joten edelleen vaihtoehtoina oli kuljettaa jätteet autolla muiden reissujen yhteydessä melko kauas kodista, tai keksiä muu ratkaisu. Pitkälle kuljettaessa tuntui eteisen oven pielessä olevan aina joku lähtevä pussukka, tai sitten ne lojui autossa pitkäänkin. Ei hyvä. Lopulta tänä vuonna hankimme jätekatokseemme monilokeroastian, jolloin lajiteltujen jätteiden säilyttelyn tarve väheni kummasti kun maitopurkin voi käydä heittämässä vaikka suoraan pihalle astiaan!


Lajittelupiste kotipihalla:


Monilokeroon menee kartonki, lasi, metalli sekä muovi. Monilokeron lisäksi meillä on vielä samassa katoksessa perinteinen sekajäteastia. Tämä on todella näppärä systeemi! Olispa noita monilokeroita ollut tarjolla jo silloin kun rakensimme taloa, niin olisimme tajunneet mitoittaa katoksen isolle ja pienelle astialle vierekkäin. Tässä kohdassa tulee nimittäin se osuus joka ei ole ihan nappisuoritus; astiat eivät mahdu vierekkäin, vaan toinen on toisen takana. Onneksi ne saa vähän limitettyä ettei etummaista tarvitse aina siirtää, mutta toki esteetikkona toivoisin että ne olisi kauniimmin rivissä ja tilaakin jäisi enemmän käyttöön. Katos on alunperin mitoitettu kahdelle pienemmälle jäteastialle, koska alusta asti on ollut jalo ajatus hankkia myös lämpökompostori. Edellisessä kodissa meillä oli kompostori biojätteelle, ja se olisi kyllä nytkin ihan tarpeellinen. Edes koiran tulo taloon ei poistanut biojätettä kokonaan :-D Biojätteen kohdalla tunnen myös piston sydämessä, sen kierrätys on asia jossa meillä olisi vielä parantamisen varaa. Jos omaa kompostoria ei tule edelleenkään hankittua niiden melko korkean hinnan vuoksi, on jäteyhtiöllä onneksi tarjolla myös sekajäteastia jossa on osa lokerona biojätteelle. En oikeastaan keksi yhtään hyvää syytä miksei meillä ole sitä jo käytössä, eli lupaan ottaa asian käsittelyyn! Seka+bio maksaa astiavuokrina ja hieman korkeampina tyhjennysmaksuina noin 7,5e enemmän kuukaudessa, joten hyvin kohtuullinen maksu siitä että saamme viimeisenkin jätelajin oikein kierrätykseen.


Onko teillä niksejä kodin kierrätysasioihin? Onko joku systeemi toiminut paremmin kuin toinen? Kuulisin mielelläni miten muilla on nämä asiat ratkaistu.

 Oikein mukavaa syksyistä viikonloppua! ♥

Edelliset postaukseni samaan yhteistyösarjaan löytyvät linkeistä: 


Porvoon kaupungin nettisivut www.porvoo.fi

2 kommenttia

  1. Hoitaisivat ja hellisivät vanhuksia ja lapsia eivätkä juoksisi kaikenmaailman mainosten perässä. Äiti hoiti 10 lasta ja kaikki kierrätettiin, järjen ja käyttö sallittu nytkin. 😀👵

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketkä? Minkä mainosten? Olen pahoillani mutta en ihan ymmärrä kommenttiasi. Äidillesi hatun nosto :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!