Keittiömakeover

Minua on alusta asti harmittanut meidän keittiössä monikin asia. Tuli tehtyä liian hätäisiä päätöksiä aikanaan. Yksi suurimmista harmituksista on ollut nuo työtasot, kun niiden sävy olikin luonnossa tosi paljon punertavampi kuin olimme mallipalan perusteella luulleet. Meillä ei ole oikein mitään punertavaa puuta kotona, joten ne on olleet ihan eriparia kaiken muun sisustuksen kanssa.

No, tarpeeksi kauan kun ärsyttelee, käy usein niin että toimeen on vaan pakko ryhtyä. Tasojen vaihtaminen ei tullut kyseeseen jo ihan hinnan ja vaivan takia, eikä siksikään koska eihän noissa puutasoissa ollut mitään varsinaista vikaa. Ne oli vaan rumat. Vaikka kyseessä onkin lämpökäsitelty puu, päätin silti koettaa pintakäsitellä niitä mustiksi. Tässä minulla oli kyllä epäilykseni, imeekö puu tarpeeksi vai jääkö pinta laikulliseksi... Lämpökäsitelty kun ei käyttäydy aina ihan tavallisen puun tavoin.

Ekan kerroksen jälkeen, ihan kamala!

Ihan ensimmäiseksi piti tasot käydä läpi hienolla teräsvillalla ja puhdistusaineella, jotta kaikki vanhat öljykäsittelyt saadaan pinnasta pois. En tullut ajatelleeksi ihan loppuun saakka, että tässäkohdassa aineet käryää melkoisesti. Ehkä näitä hommia voisi tehdä muulloinkin kuin lapsen päiväunien aikana, mutta toisaalta tiesin että viikonloppu on kiireinen, niin en malttanut eilen odottaa :-D Sitten siirryttiin itse värjäämiseen, ja ensimmäisen kerroksen jälkeen meinasi usko loppua. Pinta näytti ihan hirveältä, kaikki siveltimenjäljet jäivät esiin kuin huutomerkit! Ja puu ei tosiaankaan imenyt vahaa yhtään, niinkuin olin pelännytkin. Meinasi yöunet mennä, ja joka kerta kun kävin keittiössä, otti kaaliin ihan tosissaan. Pilasin sitten meidän tasot!!

Välihionnan jälkeen pääsin tänään laittamaan toista kerrosta, ja onneksi, onneksi, se pelasti tilanteen! Nyt noita kestää jo katsellakin, ei heti ala itkettämään :-)

Miehen kanssa oltiin yhtä mieltä, että lopputulos oli ehdottomasti parempi kuin vanha, paljon tyylikkäämpi. Sitähän ei nyt tiedä miten tuo vahattu pinta käytössä kuluu, mutta se jää nähtäväksi. Korjaillaan sitten jos tarvii :-) Tämä nyt jatkoi tätä minun "värjäänkaikenmustaksi"-teemaani, mutta tälläkin kertaa kyllä kannatti. Aiemmatkin projektit (keinu, pihakalusteet ja sauna) ovat minusta muuttuneet edukseen, niin miksei sitten tämäkin. Kyllä musta on aina musta!

Mukavaa viikonlopun jatkoa! Minä täällä nautin hetken vielä hiljaisuudesta, kun miesväki on luistelemassa, ja pikkupimu nukkuu (tyttöteini on hiljainen muutenvaan). Keitin urakan päätteeksi kahvitkin, ja nyt voi tässä sitten rauhassa tuijotella. Tuijottelu on tärkeä osa näitä uudistuksia, se kiinnittää jutut paikoilleen :-D

Sitruunaperhonen

Meidän lasikuistille lehahti kevään ensimmäinen sitruunaperhonen kuivattelemaan siipiään. Valkoiset hanget vielä hohtaa ulkona, mutta sisällä tarkenee pieni perhonenkin lepatella.

Lähtökohtana oli taas kirpparilta löytynyt vanha pussilakana, jonka värit sykähdyttivät. Kangas oli jo ihanan pehmeäksi kulunutta, ja mietinkin että sitä pitää hieman ryhdistää jollakin napakammalla kankaalla. Eurokankaasta löytyikin yksiväristä puuvillaa jossa sävy oli tismalleen sama kuin lakanan harmaa.

Kaavana oli sama Ob 1/2013 Kerstin josta olen tehnyt yhden mekon aiemminkin. Tähän mekkoon lisäsin vain tuon harmaan suikaleen tuonne miehustaan sekä helmaan. Molempia mekkoja tehdessäni taistelin noiden hihansuiden ja kauluksen viimeistelyyn tarkoitettujen vinokaitaleiden kanssa ja nyt tulin siihen tulokseen että joko kaavassa on virhe, tai sitten en vaan kertakaikkiaan osaa. Kaitaleet on merkitty niin lyhyiksi että vaikka kuinka kiskoin ja venytin niitä, en silti saanut niitä kauniisti vaan päällikangas jäi väkisinkin rypylle. Jos (ehkä) vielä teen tällä kaavalla, muutan kyllä nuo kanttaukset jotenkin toisenlaisiksi! Muuten kaava on oikein kiva :-)

Perhoskuvien myötä toivotan iloista alkanutta viikkoa!

Pitäähän sitä hienolla neidillä olla uusi mekko melkein joka päivälle? Usein tulee tehtyä muutama samanlainen, ikäänkuin kertauksen vuoksi. Jää oppi paremmin päähän. Ompelutahdin tiuhenemisesta saattaisi joku nokkela päätellä jotakin myös emännän päänsisäsestä elämästä, ja saattaisi olla jopa oikeassa. Haluan silti uskoa, että kun vanhana muistelen tätä aikaa, on muisti jo sen verran hatara että selitän suu vaahdossa jälkeläisille kuinka minullakin oli aina niin ihanaa ja mukavaa kun olin kotona lasten kanssa, ja aurinkokin paistoi aina :-D No, ei siitä sen enempää, mutta aikansa kutakin? Josko se aurinkokin taas pian paistaisi oikeastikin... Onneksi on narsissit!

Tuon mekon kanssa ei mennyt kaikki ihan putkeen, mutta kyllä se käyttöön pääsee silti. Tein samoilla asetuksilla kuin edellisenkin, mutta tuo oli ohuempaa ja venyvämpää kangasta ja siksi jotenkin haastavampi ommeltava. Lisäksi nuo kanttaukset samalla kankaalla eikä resorilla menivät aikalailla sinnepäin. Eipä haittaa, tälläkin kertaa itse tekeminen oli tärkeämpää kuin lopputulos ;-) Ainkin sen opin että kaksoisneulalla ommellessa alalankaa olisi pitänyt ohuessa kankaassa löysätä enemmän kun sauma meni "palloksi". Ei mennyt ihan hukkaan siis nuokaan mokat!

Hauskoja nostalgisia rakennuspalikoita löytyi säkillinen kirpulta muutamalla eurolla. Ne on olleet miniväen joukossa tosi hitti! Minulla on noista joku muistikuva lapsuudesta, vaikka meillä kotona noita ei tainut ollakaan. Olisikohan jollakin kaverilla ollut?

Kaipa tämä tästä vielä kesäksi muuttuu, jaksoi aina hymyillä tai ei. Ja kun muuttuu, on neidillä ainakin mekkosia :-)

Kissoja ja palloja

Eilinen oli taas "niitä päiviä" jolloin on pakko turvautua ompeluterapiaan. Välillä vaan elo sujuu ja välillä ei. Ompelu on sopiva tapa paeta hetkeksi kun alkaa liikaa savu nousemaan korvista. Ainahan ei tätäkään terapiamuotoa ole mahdollista käyttää, mutta nyt kun oli, niin käytin. Onneksi mekosta ei näy ne alkupään fiilikset, vaan enemminkin se lopputulos; hyvä mieli taas :-)

 Edellisistä paidoista rohkaistuneena jatkoin vielä tuolla trikoolinjalla. Tätä pallokangasta oli yhä jäljellä, joten siitä tuli pimulle yllättäen mekko :-D Käytin samaa kaavaa kuin paidoissa, mutta levensin ja pidensin vaan helmaa ja lisäsin taskun. Vähän jäi arvoitukseksi että miten malli istuu päällä, mutta ihan hyvältähän tuo näyttää.

 Myös toinen tunnettu mielenrauhoituskeinoni, eli kukkien poiminta oli käytössä, ja saaliiksi tuli kesää odotellessa pajunkissoja. Ihanan keväistä! Kyllä nyt on taas mieli tyyni. Välillä pitää vissiin vaan olla känkkäränkkää, ettei pimulla pääse mekot loppumaan  ;-) 

Herra N muuten totesi pajunkissoja ihaillessaan, että Puttea (mummolan kissa) ei voi laittaa maljakkoon. Niinpä, loistavaa kolmevuotiaan päättelyä!

Aurinkoista sunnuntaita, nyt pihalle puuhailemaan ja hankkimaan pari pisamaa :-)

Kuinka vanha emalikansi saadaan hymyilemään

Muutamassakin blogissa on näkynyt erilaisia kellontekovinkkejä. Tässäpä minun versioni.

Jos omasta tai mummin kaapista löytyy onneton soppakulhon kansi joka on ihan tekemistä vailla, sille voi saada uutta puuhaa eläkepäivilleen ruuvaamalla nupin paikalle kellonkoneiston. Ja kas, sitä katsellaakin taas ihan päivittäin sen kaapissamakuuttamisen sijaan. Kansi tulee iloiseksi, kellon katselija tulee iloiseksi ja maailma on taas vähän kauniimpi paikka.

Tuo tyttöteinin punasävyistä huonetta somistamaan päätynyt kansi löytyi tosin mummin kaapin sijaan kirpparilta hintaan 0,2e. Mutta yhtä iloiseksi se tuli silti :-) Nyt se suorastaan hymyilee samalla kun auliisti kertoo meille aikaa. Ja hei, sehän onkin viikonlopun aika se!