Blogin 4v muisteloa, 2014


Vuosi 2014 alkoi tunnelmissa joita vaikea kuvailla. Se oli tunne, että tietää, että ihan kohta tapahtuu jotakin suurta. Asiat on muuttumassa. Muutoksen tuulet puhaltaa ja muita kliseitä. Mutta niin se oli. Samalla kun arki rullasi eteenpäin, pinnan alla kuohui.


Ja eipä aikakaan, kun tapahtumat alkoivat vyöryä. Heti alkuvuodesta saimme uudelle talolle tontin! Samalla muuttui tulevan vuoden suunnitelmat aika selkeästi rakentamisen suuntaan. Samoihin aikoihin mietin vakavasti, että lopetanko tämän blogin. Koska mieli oli suuntaamassa ajatuksia kohti uutta, teki mieli laittaa täälläkin pillit pussiin. Mielenkiinto alkoi olla enemmän uuden kodin suunnittelussa, kuin tämän vanhan laittelussa. Päätin kuitenkin, että en päätä mitään. Jatkan blogia jos on jotakin sanottavaa. Ja kyllähän sitä sitten kuitenkin aina jotakin löytyikin :-) Perustin kuitenkin uuden talon rakentamiseen keskittyvän toisen blogin, Seuraavatalo, ja ajattelin että annan ajan näyttää, jääkö Talostakoti syrjään, ja siirrynkö kokonaan uuteen osoitteeseen. Nyt vuoden mentyä huomaan, että blogit ovat eläneet rinnakkaiseloa, ja työnjako on muodostunut niin, että täällä meno jatkuu lähes entisellään, ja raksablogissa on lähestulkoon kaikki raksajutut. Toki jatkossa kun olemme muuttaneet, muuttuu tämäkin blogi väkisinkin. Sitten pitää ehkä uudestaan miettiä, että jatkanko täällä vai siellä vai miten. Aika näyttäkööt.


Keväällä juhlittiin syntymäpäiviä ja tanssittiin esikoisen vanhojentansseja. Meille tuli myös uusi sohva, joka olikin tosi kiva muutos. Olohuone muuttui valoisammaksi ja tilavammaksi valkoisen sohvan myötä.


Kevät toi myös uusia perheenjäseniä, kun pingviiniperhe muutti meille :-)


Lisää lasten syntymäpäiviä, ja pitkästä aikaa taas vähän ompeluakin. 


Meillä kävi myös ihastuttava naiskaksikko tekemässä juttua lehteen. Jutun teko oli kiva kokemus, ja lehtijuttu upeine kuvineen jää mukavaksi muistoksi tästä kodista!


Keramiikasta putkahteli uusia töitä aika usein, nuo mustavalkoiset pikkutaulut olivat ensimmäiset jotka tein jo tietoisesti uuteen kotiin laitettaviksi. Vaikkei koko taloa oltu vielä edes aloitettu rakentamaan! :-D


Kesällä kuvattiin taloa ja pihaa muistoksi itselle ja laitettiin pihalle pieni hiekkalaatikko. Osallistuin myös elämäni ensimmäiseen blogikilpailuun Pihaniksien merkeissä.



Loppukesällä käytiin paljon retkillä mm. Porvoossa, ja asuntomessuillakin piti käydä oikein kahteen kertaan. Mutta kannatti mennä uudestaan, kun löysin sieltä toisella reissulla ihanan talon ja talon emännästä ystävän! Sain myös paljon ideoita ja inspiraatiota omaan uuteen taloon. Kerrankin oli asuntomessuilla oikeasti aihetta katsella kaikkea vähän "sillä silmällä" :-)



Syksy toi lisää lasten syntymäpäiviä mukanaan. Esikoinen tuli täysi-ikäiseksi ja äidille meinasi iskeä ikäkriisi :-D



Syksyllä kuvattiin kotia värihaasteen merkeissä, ja kyllähän niitä värejä meiltä tosiaan löytyikin! 


Loppuvuodesta elämä painottui aikalailla raksahommien ympärille. Joulukin tuli kaikesta hössäkästä huolimatta. Suru-uutinen pysäytti, mutta vuoden päättyessä oli kuitenkin vahvana tunne, että elämä jatkuu. Aina. Se muuttaa vaan muotoaan, ja paikkaa ja aikaa ja osoitettaan, mutta aina se jotenkin jatkuu. Niin myös meillä. Vuosi vaihtui toiseen, ja meillä oli tunnelmat aivat toiset kuin edellisen vuoden päättyessä. Kohti uusien alkujen vuotta 2015!


Mukavaa viikonloppua kaikille, täällä onkin nyt muistelot muisteltu, jatketaan taas pian uusilla aiheilla!

4 kommenttia

  1. Ihana postaus ja voi miten iloinen kollaasi kuvia! <3

    Tykkään hurjasti teidän nykyisestä kodista ja sen tyylistä - huomaan, että jaamme melko samankaltaisen sisustusmaun. Innolla jään seuraamaan sen seuraavan valmistumista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on vyörytetty näitä kollaaseja niin paljon, että pitänee alkaa ottamaan taas uusiakin kuvia välillä :-) Ja kiva tosiaan että löytyy hengenheimolaisia, siitä tulee aina sellainen mukava tunne että en olekaan ihan "yksin" <3

      Poista
  2. Voi miten kivoja nämä muistelot on! Googletin sinut ja löysi <3 Liityinkin samantien lukijaksi. Mukava löytää uusia ihania blogeja instan kautta.

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!