Inspiraatiota, naurua ja hyvää seuraa

Ruusu, Bloggers inspiration day

Bloggers inspiration day

instrumentarium, bloggers inspiration day

Bloggers inspiration day, konepajan Bruno

Gaala, bloggers inspiration day

Bloggers inspiration day

Viime päivinä olen ollut todella etuoikeutettu ja saanut viettää aikaa ihanien ihmisten seurassa ja kiinnostavissa tapahtumissa. Lauantaina oli tarjolla inspiraatiota ja gaalan kimallusta kun vietettiin Indiedaysin tarjoilemia Bloggers Inspiration Day sekä Indiedays Blog Awards-kemuja. Niiden välille jääneen muutaman tunnin aikana kipaistiin vielä blogisiskoni Sannan kauniin uuden kodin tupareihin. Kertakaikkiaan ihana lauantai siis! Hyvää seuraa, naurua, ruokaa ja juomaa. Juuri sitä mitä nyt kaipasinkin <3 

Inspiraatiopäivässä innostuin menemään muutamankin kerran ulos mukavuusalueeltani, yksi näistä kokeiluista oli silmälasien sovittelu, ja niiden kanssa itseni kuvauttaminen. Ei siis ollenkaan hullumpi saavutus! En ole vielä nähnyt otoksia, mutta pelkästään jo se että uskalsin, oli aikamoista. Olen ehkä ankein ihminen ikinä olemaan kameran etupuolella (ja vieläpä ne lasit päässä!). Appivanhemmillani oli aikoinaan vuonna miekka ja kivi optikkoliike, ja muistan jo siellä sovittaneeni lähes kaikki mahdolliset pokat, ja totesin, että minulle ei vaan käy mitkään lasit maailmassa. Onneksi ei toistaiseksi ole ollut tarvettakaan, mutta mistäs sitä koskaan tietää? Yllätyin itsekin nyt valitsemistani Mikko Alatalo-henkisistä pokista, jään mielenkiinnolla odottamaan kuvia.

Inspiroivaa maanantaita teillekin, suosittelen tuota oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista silloin tällöin, se oli yllättävän vapauttava kokemus :-)



4 kommenttia

  1. Kivoja kuvia olet ottanut! Oli ihan huippua tavata <3

    VastaaPoista
  2. Mukava viikonloppu sinulla ollut! Itse olin viime viikolla uusia pokia sovittelemassa, miten onkaan vaikea valinta ja miten onkaan vaikea valita jotain uutta (ehkä aikaisemmista poikkeavia pokia)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kieltämättä ihana viikonloppu :-)
      Voin kuvitella vaan miten vaikeaa pokien valinta on, minulle oli vaikeaa jo tuollainen leikkimielinen valinta kuvaa varten, saatikka jos valittavana olisikin joka päivä käytettävät lasit! Huh, onneksi minun ei tosiaan ainakaan vielä tarvitse laseja käyttää, eli säästyn toistaiseksi epätoivon hetkiltä optikolla :-D Tsemppiä sinulle pokien valintaan!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!