logo

Kaunis sininen hetki

maisema, ikkunat, keittiö

Koululaisilla alkoi hiihtoloma, ja aamiainen nautittiin pitkällä kaavalla ja hävyttömän myöhään. Ihanaa! Päivällä piipahdettiin läheisellä ulkoilumajalla paistamassa nuotiolla makkaraa, ja kotoisa savun tuoksu leijuu vieläkin hiuksissa ja eteisen ulkovaatteissa. Keli oli kyllä todella liukas, ja pariinkin otteeseen saimme metsätiellä jännittää ehtiikö auton kulkusuunta muuttua oikeaksi ennen tolppaa tai ojanpohjaa. Alla peilijäätä, ja päällä kerros uutta lunta. Kaunista mutta niin vaarallista.

Kotosalla ihailin uuden lumen tuomaa valoisuutta. Kun ilta alkoi hämärtyä, maisema muuttui ihan taianomaisen sävyiseksi, lähes turkoosiksi! Joka päivä jaksan vieläkin ihastella tätä päivittäin muuttuvaa sisustuselementtiämme, eli Suomen luontoa. Ikkunoista tulviva maisema ja sen erilaiset värit ja valot tuovat kotiimme juuri sen tunnelman jota taloa suunnitellessa halusimmekin ♥. 

keittiö, sininen hetki


Ihanaa viikkoa kaikille!

P.S. Huhuilen vielä kirjojen arvonnan toista voittajaa, Sallaa! Toivoisin saavani sinuun yhteyden viimeistään tämän viikon aikana :-)



14 kommenttia

  1. Oi, miten kauniit maisemat. Ihanan kaunis suomen luonto ja neljä vuodenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo luonto oli kyllä meillä suurena innoittajana talon suunnittelussa, ja siinä ollaan onnistuttu että sisä- ja ulkotilojen raja ei ole kovin voimakas :-)

      Poista
  2. Aewan ihanat kuvat! Teillä on vaihtuva taideteos aina näkösällä. Seuraavaan taloon tehdään isommat ikkunat...täällä raksakuume nostaa päätään.

    Hyvää lomaa teille <3 Meillä vasta vko 10 eli aurinkoiset kelit tilattu sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo taulu on kyllä ihana, eikä siihen koskaan kyllästy :-)
      Seuraavaan taloon minäkin aikanaan suunnittelin isoja ikkunoita, ja siinä ne nyt on! :-D

      Poista
  3. Tosi kaunis kuva, tosiaan sininen hetki. Meillä alkaa ensi viikolla loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaa lomaa sinnekin, mukavaa kun se on vielä edessä päin :-)

      Poista
  4. Hienosti olet saanut ikuistettua sinisen hetken kuviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli yllättävän vaikeaa kun valoa oli jo aika vähän, ja siinä kun kameran säätöjä koetin saada kohdalleen, tuli koko ajan hämärämpää :-D Sain ehkä tunnelman kuitenkin vangittua :-)

      Poista
  5. Ihanat kuvat <3 Oon niin kade noista isoista ikkunoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ikkunat on kyllä yksi parhaista jutuista täällä uudessa kodissa :-)

      Poista
  6. Kaunis näkymä!:) Kysyisin olohuoneessa olevasta akustiikkateoksesta: millä olette kiinnittäneet teoksen seinään? Minkä kokoinen teos on ja onko se yksi yhtenäinen vai koostuuko useammasta "palasta"? Kiitos jo etukäteen! T.Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näkymä on meillekin mieluinen :-) Akustiikkateos on yksi iso levy, muistaakseni 120cm x 240cm mitoiltaan. Se on laitettu seinään rakennusliimalla. Liimauspuuhia näkyy ainakin tässä (kliks) raksablogin postauksessa.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!