logo

Tammikuu sisustajien kodeissa

Tammikuun alkupuolella meillä siivottiin joulukuusi pois, ja siitä loppiaisen tienoosta alkaa aina itselläni kova sisustusinnostus. Liekkö syynä pakollinen siivous neulasten varistua lattialle, vaiko pieni kalusteiden siirtely kun kuuselle raivattu tila taas vapautuu muuhun käyttöön, mutta joka vuosi tuntuu toistuvan sama kaava. Loppiaisen jälkeen alkaa rymsteeraus ja kodin sisustuksen muuttaminen keväisemmäksi. Kirjoitin tästä tammikuun alkupuolella, kun vaihdoimme olohuoneen järjestystä.

Koska meillä on ollut nyt jo jonkin aikaa pienellä blogiporukalla kuukausittain vaihtuva teema, heitin tästä loppiaisen jälkeisestä kalustevalssista heillekin kysymyksen josta tuli tammikuun teema. Kysymykseni kuului näin:

"Joulun jälkeen kodin sisustus muuttuu usein ainakin sen verran, että joulukoristeet ja kuusi saavat lähteä. Usein samalla tekee mieli uudistaa sisustusta muutenkin, ja tuoda kevättä kotiin. Miten kevätkauteen ja uuteen vuoteen siirtyminen näkyy kodissasi? Vaihtuuko loppiaisen jälkeen kalusteiden paikat, vai riittääkö vasta pääsiäisen tienoilla kevätsävyisten tyynyjen nakkaaminen sohvan nurkkaan tuomaan keväisen tunnelman? Ilmestyykö pöydälle kevätesikko tai tulppaaneja? Onko jokin perinne, jonka toistat joka vuosi joulun pyhien jälkeen vai riittääkö pelkkä kuusen pois vieminen karistamaan joulun kodista? Teetkö sisustamisen saralla uudenvuodenlupauksia?"

Haasteeseen vastasivat upeat naiset upeiden blogien takaa, ja kerään näistä postauksista nyt pienen koosteen. Kuvat ovat luvalla lainattu haasteeseen vastanneiden blogeista, ja alkuperäiseen postaukseen on jokaisen kohdalla linkki. 

Valkoinen Harmaja


Valkoinen Harmaja

Haasteeseen lähti ensimmäisenä mukaan Suvi Valkoinen Harmaja-blogista. Heillä tehtiin vasta loppiaisena perinteinen joulun karsiminen ja siivousoperaatio. Pöydällä ei vielä ole tuoreita kukkia, mutta kauniit värilliset lasiesineet ilahduttavat! Peikonlehti oli venähtänyt isoksi, samaa oli todettu muissakin kodeissa (kuin myös meillä).

"Tuuletin myös kaikki koristetyynyt ja ne jäivät sen jälkeen kokonaan laittamatta esille olohuoneeseen. Eipä tuo olohuone näytä hullummalta ilman koristetyynyjäkään (sanoo koristetyynyfriikki). Ilmettä pehmentää sohville rennosti heitetyt torkkupeitot – minusta niiden pitää olla juuri noin, eikä viikattuna. Ja sohvamodulit irroitin taas toisistaan. Vaikka kulmasohvan nurkkaan on ihana käpertyä, pidän moduleista kuitenkin enemmän näin toisista irrallaan." -Suvi


Modernisti Kodikas

Modernisti Kodikas

Modernisti kodikas-blogin Kerttu kertoi että on olohuoneeseensa todella tyytyväinen juuri nyt, eikä kaipaa sinne isoja muutoksia. Työ alla oli kuitenkin sohvapöydän teettäminen, ja etsinnässä senkki taulun alle seinustalle. 

"Joulukuusen jälkeen viherkasvit näyttävät raikkailta, meidän peikonlehti alkaa kaivata jo isompaa ruukkua. Tekstiileissä luotan tällä hetkellä varsin musta-valko-harmaaseen yhdistelmään, vaikka kevään edetessä meillä tullaan näkemään värejä niin tyynynpäällisissä kuin kukkakimpuissa." -Kerttu


the Ex-minimalist

the Ex-minimalist

Riikka the Ex-minimalist-blogista kertoo, että sisustus ei vielä muuten ole kovin keväinen, paitsi seinälle palanneen maalauksen väripaletissa. Kaluteiden paikat eivät vaihdu, mutta piensisustusta vaihdellaan välillä kyllä. Kevättä tuovat kuitenkin erilaiset kukat sekä lisääntynyt valo. Riikka odottaa sitä ensimmäistä kertaa, kun ulkona tuntuu kevään tuoksu, ja tähän yhdyn minäkin. Se on todellakin ihana hetki ja tuoksu!

"Ensimmäiset valkoiset tulppaanit ostin heti loppiaisen jälkeen ja ne ehtivät jo lakastuakin. En myöskään voinut vastustaa ruukussa kasvavia helmililjoja, kun näin niiden niiden tulleen kauppoihin. Keväiset kukat ja kynttilät ovat tammikuulle ominainen yhdistelmä, kun mielessä on jo kevään odotus, mutta iltapäivällä saapuva pimeys kaipaa yhä kynttilöiden loistetta."-Riikka


Esmeralda's

Esmeralda's

Esmeraldas's-blogin Essi kertoo, ettei heillä pohjakuva anna oikein mahdollisuutta vaihtaa kalusteiden järjestystä, mutta se ei ole haitannut. Muutoksia tehdään fiiliksen mukaan väreillä ja tekstiileillä. Muutenkin vaihtelua ja piristystä sekä kodikasta tunnelmaa haetaan pienemillä muutoksilla jotka on helppo ja nopea toteuttaa. Myös tulppaanit kauniissa maljakossa kuuluvat Essillä alkuvuoden perinteisiin.

"Ne pienet muutokset tuovat kivasti vaihtelua ja piristävät mieltä, ja onhan niistä kiva kirjoittaa tänne blogiinkin! Muutosten ei tarvitse olla suuria, vaan yksittäisillä pienillä asioilla kodin ilme piristyy kummasti. Esineiden paikkojen vaihtaminen, uusi viherkasvi, leikkokukat maljakossa, kaunis tuoksukynttilä… onhan niitä monia yksittäisiä asioita, joista voi omassa kodissa iloita!"-Essi

Pihkala

Pihkala

Pihkala-blogissa eletään juuri talven parasta aikaa, eikä sisustuksessakaan haluta hypätä joulusta suoraan kevääseen. Tulppaanikauden aloitustakin halutaan odottaa hieman myömemmäksi, mutta ensimmäiset magnolian oksat on jo tuotu sisään. Suurin keväinen muutos onkin lisääntyvä valo, joka tuo mukanaan omanlaisensa tunnelman.

"Tasapainoisessa kodissa tavarat kulkevat kahteen suuntaan. Loputtomasti ei voi hankkia uutta luopumatta jostakin vanhasta. Tavaroihin ei kannata rakastua, niitä on turha pitää tyhjän panttina varaston sopukoissa. Itse pyrin siihen, että kodissani on vain mieluisia asioita. Pääkalusteet pitää ehdottomasti olla aikaa kestäviä ja laadukkaita, tämän ympärille voi sitten vaihtelunhaluisena kerätä pienempiä sesonkien mukaan muuttuvia asioita. Kaikki lähtee kuitenkin ajattomasta ja laadukkaasta pohjasta."-Maija


Pieni talo Helsingissä


Pieni talo Helsingissä

Piia kertoo Pieni Talo Helsingissä-blogissaan että heillä on tammikuussa sisustuksessa raikkaampi ja pelkistetympi ilme. Sisustuksesta puuttuu joulukuusen poistuttua vihreän sävyt, ja jotakin oksia tai kukkia voisi ehkä tuoda esille. Muutoin väriskaala saa pysyä melko vaaleana ja rauhallisena. Esille on nostettu jälleen Piian oman 1kertaa2-malliston tyynyjä. Piia haaveilee koko perheen yhteisestä siisteyden ja järjestyksen ylläpidosta, ja tämän haaveen jaan hänen kanssaan :-D

"Nyt kevättalvella nämä graafiset ja raikkaat musta-valko-harmaat kuitenkin tuntuvat taas herkullisille ja saavat meillä olla esillä vähän runsaammin toistaiseksi. Tuotteethan ovat merinovillaa, joka on ihanan tuntuista ihoa vasten ja ohkaisena neuloksena myös todella lämmintä."-Piia


Oblik

Oblik

Oblik-blogin Jutta kertoo että heillä on vauhdikkaasti tartuttu jo aiemmin valmisteltuihin kodin muutoksiin. Vaatehuoneen muutos on saatu käyntiin ja lähes valmiiksikin. Kylpyhuoneessa on uusia hyllyjä, ja muutenkin kotiin on tehty pieniä ja isompia hankintoja hyvien löytöjen osuessa kohdalle. 

"Olen hyvin pitkälti tunnepohjainen sisustaja. Etukäteen en koskaan voi sanoa, milloin sohvatyynyt vaihtavat paikkaa tai milloin iskee se superhyvä idea päähän, jolloin kaikki menee mullinmallin. Jotakin kutkuttavaa näissä uusissa aluissa aina on - myös sisustuksen saralla. Usein meillä tapahtuukin kotona kaikista eniten juurikin tammi-toukokuun aikana. Mitään lupauksia en kylläkään ole (vielä) koskaan tehnyt. Se tuntuisi jo liian suunnitelmalliselta itseni kaltaiselle hetkessäeläjälle." -Jutta

Anniina V blog


Anniina V blog

Anniina V blog osallistui haasteeseen vasta kun tammikuu oli ehtinyt hujahtaa ohi.  Heillä elelläänkin kutkuttavia aikoja pohjapiirustusten pyörittelyn ja talofirmojen kilpailuttamisen kanssa. Saan heti tunnelmasta kiinni, tsemppiä kovasti raksapuuhiin! Loppiaisena heillä siivottiin urakalla, ja sohvakin vaihtoi paikkaa samoilla vauhdeilla. Samalla vaihtui tietysti koko olohuoneen järjestys. Taisi käydä siis aika samalla tavalla kuin meilläkin :-)

"Vaikka meillä oli tänä vuonna omassa mittakaavassani aika maltilliset joulukoristeet, tuntui koti todella raikkaalta niiden poistamisen jälkeen. Ihanaa selkeyttä! Viherkasvit tuntuvat saavan ihan uutta virtaa lisääntyvän valon myötä, niin kuin kyllä minäkin. :) Isot ikkunat ovat ehdottomasti tämän vuokra-asuntokotimme paras ominaisuus, tavallista korkeamman huonekorkeuden lisäksi."-Anniina


Ihanan raikkaita koteja oli kaikilla haasteeseen vastanneille! Osa innostui järjestelemään kalusteita uusiksi kuten meillä, toiset karsivat tavaraa vähemmäksi, toiset toivat raikkautta kotiin viherkasveilla ja leikkokukilla. Myös sisustuksen väriskaala oli jollain lailla kaikilla tammikuisen kodin osana, oli se sitten hempeän pastellinen tai harmaa eri sävyissä. Yhdistävää oli, että väripaletti muuttui joulusta tammikuulle mentäessä, kun joulu karsittiin kodeista pois. Tammikuu on uusien alkujen aikaa, eletään vielä talvessa mutta katse on jo käännetty kohti tulossa olevaa kevättä :-)

Kivaa sunnuntaita kaikille!

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. upeita ovat tosiaan! Harmi että näistä kuvista en itse voi ottaa kunniaa, mutta hyvähän se on että joskus täälläkin blogissa näkyy ammattimaisia kuvia :-D

      Poista
  2. Olipa ihana kooste! Jotenkin niin mahtavaa kun valoisaa aikaa tulee koko ajan lisää päiviin. Se nostaa mielen (ja sisustusvimman) jatkuvasti korkeammalle :) Kiitos vielä kivasta haasteesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva kun lähdit haasteeseen mukaan :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!