Parveke kuin puumaja

Parveke, koivikko, maisema

Pikainen huikkaus tänne blogiin, että täällä ollaan! Päivät kuluu niin intensiivisesti puutarhan kimpussa, että kuvia ei tule otettua ollenkaan, eikä blogiin asti meinaa millään ehtiä kertomaan kuulumisia. Olen koettanut Instagramin tarinoihin laitella välillä pieniä palasia siitä, mitä pihalla oikein touhuan, ja ehkä vielä jossain vaiheessa maltan hetkeksi palata myös sisustuksen pariin? Puutarha kukkii nyt kuin viimeistä päivää, ja vehreys on aivan ihanaa. Jo aamulla kun herään, saan annoksen vihreää voimaa kurkkaamalla makuuhuoneen ikkunasta ulos. Meillä on makuuhuoneessamme ovi isolle parvekkeelle, ja kuvan näkymä on ensimmäisenä aamulla vastassa ♥ Tuntuu kuin olisi puussa majassa, tykkään tuosta parvekkeesta hirmu paljon! Valitettavasti se on ollut tähän asti lähinnä epämääräisen tavaran varastona, mutta nyt meillä on työn alla sinne diy-sohva, josta laitan kyllä teillekin sitten kuvia kun valmistuu. 

Huomenna ajattelin sen verran viihtyä sisällä, että leivon raparperipiirakkaa. Tekee sitä niin kovasti mieli, ja raparperin varretkin on venähtäneet huiman pitkiksi. Minulla on yksi superhyvä resepti, ja aineksetkin on jo valmiina :-)

Ihanaa lauatai-iltaa teille kaikille!

3 kommenttia

  1. Hei. Onko tuo teidän parvekkeen kaide tehty sinkitystä teräksestä vai ilman sinkitystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Nyt en valitettavasti yhtään muista. Voin koettaa katsoa papereista löytyisikö tieto jostain, mutta epäilen että ei ole enää tallessa niitä tilauspapereita.

      Poista
  2. Ok. Kiitos. Meille tulossa samantyyliset kaiteet, mutta myyjä tarjosi ilman sinkitystä ja hieman epäilyttää alkaako ruostumaan, jos ei ole sinkitty

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!