Porin Asuntomessuilla ennakkovierailulla

Keväinen sää on saanut minut imaistua lähes kokonaan puutarhan puolelle ja pihan viimeistelyyn. Maltoin kuitenkin irtautua yhden päivän verran, ja kävin Porin ensi kesän Asuntomessualueella mediapäivän ennakkoretkellä. Tosi kiva päästä kurkkaamaan aluetta jo nyt! Osa kohteista oli jo sisustettuja ja sisältä valmiita, osassa rakentaminen meneillään kovaa vauhtia. Muutaman kohteen kohdalla mietin, että miten ihmeessä talo ehtii valmiiksi ennen messuja... No, onneksi rakentajat itse varmasti tietävät mitä tekevät!

Pinnalla tuntuu olevan nyt luonnonmateriaalit, nahka, villa, juuttimatot jne. Tyyli oli rouheampaa ja runsaampaa kuin pitkään aikaan. Vaaleus ja minimalismi olivat ainakin näiden messujen perusteella selkeästi väistymässä!

Kuvia tuli iso määrä, vaikkemme ehtineet käydä läheskään kaikissa avoimena olleissa kohteissa. Nostan tähän nyt kuitenkin makupaloja teillekin. Saatte siis tälläisen kuvallisen kurkistukset tulevaan, olkaa hyvät! 

Kohde 16, Bunkkeri:

Tämä oli yksi ennakkosuosikeistani sosiaalisen median perusteella, ja kohde oli tosiaan ihana. Tämä on alueen ainoa vanhaan rakennukseen saneerattava kohde, sisustuksesta vastasi Hakolan Annaleena Hämäläinen ja näytteilleasettaja on BMW Suomi. Ihania värejä!





Asuntomessut, Bunkkeri, Pori


Kohde 4, Fiskarhedenvillan Pohjanvalo

Talon julkisivu oli kiinnostava, ja sisustuskin edusti sitä linjaa jonne tämän messukäynnin perusteella voisi ounastella aika monen muunkin kohteen menevän eli rouheaa ja hieman aiempaa runsaampaa. Mustat keittiöt olivat edelleen suosiossa, samoin nahka, juuttimatot ja muutenkin luonnonmateriaalit. Niitä löytyi myös tästä kohteesta.


Sisustus, olohuone, Asuntomessut







Kohde 15, Kastelli Viva

Tässä kohteessa pääsimme piipahtamaan nopealla yksityiskäynnillä, se ei ollut vielä avoimena olevien joukossa. Täällä ilahdutti muista poikkeavat kiintokalusteiden värit, ja erityisesti vetimet!  Tosi tyylikäs kokonaisuus.



Kohde 12, Sievitalo Kultakoivu 187

Kohde oli kaunis ja hyvällä maulla sisustettu. Yläkerran aula oli jätetty todella avoimeksi hyödyntäen jokimaisemaa, mutta itselläni heräsi kysymys tilan akustiikasta. Omasta kokemuksesta tiedän, kuinka paljon kaikuva tila vaikuttaa asumismukavuuteen. Yläkerran lasikaiteet vielä lisäävät kovia pintoja, ja luulen että talossa joudutaan asiaan vielä aikanaan paneutumaan uudelleen. Onneksi akustiikkaa saa aina parannettua jälkeenpäinkin.
Ilahduin erityisesti Tapio Anttilan Limi-tuoleista ruokailutilassa! Ne on mukavat istua ja nätit. Toinen kiva idea oli ison neliölaatan käyttö kulmittain ladottuna kylppärin ja wc:n seinässä. Esittelijä mainitsi meille erikseen, että ajatella, kohteen laatoittaja on nainen. Jaah, tosi hyvä juttu, mutta minusta sen ei pitäisi olla uutinen että nainen osaa tehdä siistiä työtä, eikö se nyt ole ihan upea juttu oli tekijä kumpi tahansa? Näin vanhana raksamuijana jotenkin tartuin tuohon hieman negatiivisesti (siis siihen että asia tuotiin esille ikäänkuin suurenakin ihmeenä). Siistiä jälkeä silti, ja valmista, iso plussa siitä!







Kohde 26 Talo Haltiatar

Tässä kohteessa oli alueen kiinnostavin ulkomuoto. Rakennusmateriaalina talossa on CLT-puuelementit, ja sisätiloissa sitä tulee olemaan esillä todella runsaasti. Tätä kohdetta odotan mielenkiinnolla, minkälainen siitä tulee valmiina.


Kohde 30, Casa Terde

Kohteessa oli nimensä mukaisesti iso ja toimiva terassi. Näytteilleasettaja K-Rauta oli tuonut mukavia diy-ideoita ja rakennusmateriaaleja kekseliäästi mukaan. Kyllä meidän kelpasi hetken lepuuttaa koipia ja nauttia grilliruokaa terassilla!





Kohde 21, Jokilammi


Lammi-Kivitalojen kohde oli aikaisemmista vuosista poiketen sisustukseltaan tummempi ja rouheampi, samaa tyyliä kuin muutenkin messuilla oli nyt pinnalla. Tässä talossa viehätti erityisesti avara pohjaratkaisu, värien käyttö sekä upeat jokimaisemat ja isot terassit. 




Hienot Asuntomessut on tulossa Poriin, paljon onnea rakentajille jo nyt! Kesä häämöttää, ja eipä aikaakaan kun iso yleisö pääsee tutustumaan paikan päälle. Oletteko te menossa tänä vuonna Asuntomessuille? Jos menette, niin pakko vielä loppuun laittaa yksi tärppi. Käykää ihmeessä myös Yyterissä. Itse olin siellä ensimmäistä kertaa piipahtamassa, ja rakastuin aivan täysin. Yyterin Virkistyshotelli on myös Asuntomessujen oheiskohde, ja sinne rakennettiin laajennusta ja hienoja uusia kattoterasseja sekä muutakin muutosta. Maisemat on silti häkellyttävät jo nyt!





Ihanaa viikonloppua kaikille, ja mukavaa äitienpäivää kaikille sitä viettäville ♥




6 kommenttia

  1. Ihanalta näyttää! Ja Yyterihän nyt on vaan täydellinen! <3 Olisi ollut kiva tulla tutustumaan messuihin näin etukäteen, mutta harmillisesti päivä meni PINGin kanssa päällekkäin ja oli tullut lupauduttua jo sinne hommiin... :( Kyllä asuntomessuille olisi tarkoitus mennä tänä vuonna, mutta sen näkee sitten taas, miten tuo kesä tuossa suttaantuu ja mihin ehtii :D Yyterin takia tuonne kyllä voisi mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo Yyteri oli jo yksinään sen arvoinen että tuli istuttua tunti jos toinenkin autossa :-D Harmi tosiaan ettet ollut mukana, tuolla ei bloggareita näkynyt muutenkaan. Vaan ehtiihän messuille sitten vielä kesällä, ja valmiimpaakin pääse sitten katsomaan :-)

      Poista
  2. Yyteri on niin kaunis paikka, täytyy toivoa että ensi kesänä on lämmintä ja ehtii nauttimaan Yyterin hiekasta. Oi, odotan jo niin messujen alkua, monta mielenkiintoista kohdetta. Ja, useammassa kohteessa kun on tuttu sisustaja, tuo lisä mielenkiintoa messuja kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut vaikutti taas ihan mielenkiintoisilta, vaikkei yhtään sellaista tosi erikoista kohdetta mukana nyt olekaan. Hyviä ideoita ihan tavallisiin koteihin sitäkin enemmän :-)
      Tuo Yyteri oli kyllä ihan mieletön, harmi että sinne on meiltä niin hurjan pitkä matka, muuten voisin tehdä retken ihan vaan sinne uimareissulle :-)

      Poista
  3. Oi, huippujuttuja olet bongaillut. Ja itseäni miellyttää juuri tuo kun sanoit, että "tyyli oli rouheampaa ja runsaampaa". Sopii minulle :)

    Ja kiva, että olit käynyt myös Casa Terdellä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut vaikutti kyllä tosi lupaavilta, ja taidanpa piipahtaa pitkästä matkasta huolimatta myös uudelleen sitten valmiilla messuilla! :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!