Sokkelit, mattokuume, terassit, blogikilpailu



Otsikon sekalainen rimpsu kertoo tämän hetken olennaisimmat kuulumiset. Kaikki liikenevät hetket kuluu pihalla kyykkien, koska meneillään on terassien öljyäminen ja sokkeleiden maalaus. Polvia kivistää iltaisin, mutta tuntuu hyvältä että etenemistä on jo havaittavissa! Olen vähän sitä sorttia että en osaa levätä ennenkuin aloitettu projekti on viety loppuun. Isommassa mittakaavassa samaa voi soveltaa tähän talon rakentamiseen, ja nyt tekisi todella mieli saada viimeiset hommat pois, että energiaa vapautuisi niiden stressaamisesta muuhun. 

Keittiö, maisema, valkoinen lattia

Sisustuksessa ollaan aikalailla odottavissa tunnelmissa. Odotan optimistina aikaa, että koira aiheuttaa vähemmän sotkua, ja esimerkiksi matot voisi palauttaa lattioille. Samoin eri puolilla kotia rämisevät pentuaitaukset tekisi mieli jo heivata huut hittoon, mutta toistaiseksi niitä on kai vaan pakko sietää. Toinen aita estää pentua menemästä rappuihin ja yläkertaan omatoimisesti, ja toinen varjelee olohuoneessa viherkasvejani. Kertokaahan kokeneemmat, onko toivoa että kasvit ja koira voisivat olla vielä joskus samassa tilassa ilman aitoja?


Puutarhassa minulla on mielessä pieniä projekteja, jahka näiltä maalailuiltani kerkiän. Muutama alppiruusu odottaa istuttamistaan, ja aloitin eilen illalla jo vierittämään isoja kiviä tulevaksi reunukseksi. Kerroinko jo, että rakastan kevättä, ja mahdollisuuttaa puuhata ulkona?? ♥ Rakastan!


Otsikossa mainittu mattokuume on vaivannut jo useamman viikon. Itseasiassa se iski jo ennen kuin koira tuli taloon, ja järki kyllä kertoo että ajoitus ei olisi voinut olla huonompi :-D Nyt matottomia lattioita katsellessa kuume ei ole ainakaan helpottanut. Lopulta sain aikaan ratkaisun, joka toivottavasti lykkää mattokuumeen taas hetkeksi loitommaksi. Ostin nimittäin Torista edullisesti maton, joka on jo matkalla :-) Jos pikku piraija sen syö ja kakkii, niin ainakaan rahallinen menetys ei ole kovin suuri. En malttaisi odottaa että matto tulee, se oli nimittäin jotain tosi erilaista mitä meillä yleensä on nähty. Yllätin itsenikin! Sisustus ei meillä enää nykyään muutu juurikaan muilta osin kuin matoista, joten tämä olkoot se vaihtelu jota joskus kaipaa.


Lopuksi vielä iloinen uutinen. Blogini on päässyt finaaliin Deko:n järjestämässä blogikilpailussa! Deko hakee uutta blogia liitettäväksi osaksi sisustamisen erikoissivustoa jossa jaetaan vinkkejä, ideoita ja muuta hyödyllistä tietoa sisustajille, ja nyt yleisö pääsee äänestämään voittajaa. Jos siis tykkäätte että blogini voisi sopia siihen, niin käykää ihmeessä äänestämässä. Äänestäjien kesken arvotaan Dekon vuosikertoja ja aurinkosuoja-tuotteita. Äänestys löytyy täältä: 



Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!


4 kommenttia

  1. Onnittelut finaali paikasta.
    Ei ihme että polvet sattuvat, kun olet polvillasi. Tosin toi asento auttaa taas selkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mun maalausasento on ollut vaihtelevasti kyykistelyä ja kumartelua, nyt pääasiassa kumartelua. Maa on meillä niin karkeaa soraa ettei siinä oikein pysty polvillaankaan olemaan. Eli hankala maalattava tuo sokkeli, kaikin puolin :-D Onneksi se on kohta valmis!

      Poista
  2. Heippa! Tulin ensimmäistä kertaa blogiisi ja jäin kyllä heti koukkuun. Ensiksikin onnea finaalipaikasta! Blogisi on visuaalinen jo yhden postauksen perusteella ja teksti mukavan maanläheistä johon on helppo samaistua. Meilläkin on pieni piraija, villakoira vauva ja mattoja ei löydy tästäkään huushollista, eikä kangasnojatuoliakaan väliaikaisesti. Meidän puudelipöksy päätti alkuun pari kertaa virtsata sekä sontia niin sohvalle kuin meidän vuoteeseen, ongelma ratkaistiin antamalla useamman kerran ruokaa ja välipaloja näiden päällä. Koira ei kuulema tee tarpeitaan ruokapaikalle, mutta kyllä meidän Vilma villakoiranpennulla silti joskus lipsahtaa vielä sänkyyn jos on leikit kesken. Ongelma on nykyään ratkaistu estämällä sohvalle ja sänkyyn pääsy kun ei olla valvomassa, eli meiltäkin löytyy näitä aitoja myös ;) Voisikohan toimia tuo nappuleiden syönti teidän väliaikaisella matolla? Löytyy asia mihin en voi nyt samaistua, se on työ tekemisen energia ulkona. Omani on hyvin puuskittaista ja luontaista taitoa hommaan ei löydy sitten millään, mutta ehkä minä jonainn päivänä olisin kilhakampi puutarhassa.

    Mukavaa viikonloppua! - Meiju -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva että poikkesit, ja kiitos kauniista sanoistasi! Finaalipaikka oli kyllä mieluinen juttu, vaikkakin kovassa seurassa siellä saan kilpailla :-)
      Kiitos tuosta vinkistäsi antaa ruokaa pissapaikalla. Meillä onneksi pissavahingot keskittyy aika hyvin sanomalehdille ja vain pariin paikkaan, mutta jos pulmaa alkaa muodostua kun matot palaa niin ehdottomasti kokeilen tätä niksiä! Sohvalle ja sänkyyn koira ei saa tullakaan, otettiin tälläinen linjaveto heti alkuun, kun koira kasvaa kuitenkin sellaiseksi keskikokoiseksi aikuisena. Muuten ei enää ihmiset mahdu sekaan :-D Lohdullista kuulla, että aitoja on muidenkin kodeissa, olen pitänyt niitä jotenkin aika kolkkoina sisustuselementteinä :-D

      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin, meillä täällä kovasti maalaillaan nyt kun sää vihdoin suosii :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!