Arkisia paloja


Elokuu vetelee viimeisiään, ja kesän jälkeen on todellakin palattu arkeen. Päiväkodissa on kuulema täitä (sormet ristiin ettei tule meille) ja flunssakin ollaan saatu mistälie melkein koko porukalle. Senhän tietää jo vanhastaan, että koko syksy menee näissä merkeissä, kun isossa perheessä kaikki kiertää aina pitkällä kaavalla. Oma pää humisee, ja kieltämättä luova työ on vaikeaa jos ei päässä liiku oikein mitään. Toivottavasti menisi itseltä nopsaan ohi, että jaksaa sitten hoidella muita sairastupalaisia!



Olen saanut elokuussa näyttää taas kontaktimuovi-kuningattaren kykyjäni, ja joskus totesinkin että jos yksi asia pitää nimetä että missä on hyvä, niin minulla se on tuo koulukirjojen päällystys. Olen vuosien, ja vuosikymmenten aikana hionut pettämättömän tekniikan! Saisinkohan myytyä idean paikalliselle kansalaisopistolle, jos menisin sinne pitämään kursseja uusien koululaisten vanhemmille? :-D Vaan eipä siinäkään hommassa varmaan auta muu kuin harjoitus, joka taitaa tehdä mestarin lajissa kuin lajissa. 



Yksi syksyn merkki on myös viherkasvit, ja niiden vaihteleva kunto kesän jäljiltä. Toki moni on kasvanut, mutta nyt kun niitä ehtii taas sisällä ollessa tarkkailemaan paremmin, on valitettavasti joistakin löytynyt vääränlaista elämää. Tänään vihannespunkkien (*muoks, voi kuulema olla ripsiäisiäkin?) karkoituksessa oli peikonlehti. Liekkö niitä aina jossain jemmassa, sen verran usein joku kasvi alkaa oireilla. Myrkytän oireilevat kasvit aina kukka-Raidilla, ja käytän mullassa Provado-tikkuja. Lisäksi suihkuttelen lehtiä joko suihkussa tai ulkona letkulla. Onko teillä antaa vielä jotain muita niksejä, joita voisin koettaa että pääsisin niistä kokonaan eroon? Harmillinen vaiva, joka nuuduttaa kasveista uudet tuoreet lehdet, ja kesän kasvu tippuu käpristyneenä lattialle.




Porukan hyytyessä flunssaisina sohvan pohjalle, tuntuu koirassa olevan virtaa enemmän kuin ikinä. Olisipa aita pihassa, niin voisi päästää elikon sinne sekoilemaan välillä. Vaan eipä auta, kuin kammeta kumpparit jalkaan ja lähteä metsään. Hyväähän se onneksi tekee ihmisellekin ♥


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

6 kommenttia

  1. Täällä on myöskin arki käynnistynyt ja kontaktimuovia on kulunut rullallinen. Mutta, hyvä idea, itse voisin pitää kurssin täällä meidän kansalaisopistolla. ;)
    Aurinkoista keskiviikkoa ja mukavaa alkanutta syksyä teidän koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä kuluu kyllä! Pakko sanoa, että nykyään noi muovit on parempia kuin silloin kun aloittelin tätä koulukirjanpäällystys-uraani, kauan kauan sitten :-D Tai sitten on tosiaan taidot vaan kehittyneet!
      Oikein mukavaa syksyä sinnekin, toivottavasti säästytte näiltä ikävämmiltä syksyn ilmiöiltä kuten flunssalta :-)

      Poista
  2. Sulla on hyvännäköiset viherkasvit, sulla on viherpeukalo selvästi.
    Mä ostin kokeeksi ton peikonlehden....katsotaan mitenkä käy ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viherkasvit on olleet kyllä mun harrastus jo ihan teinivuosista asti. Tää talokin on suunniteltu myös kasveja silmälläpitäen, eli niille löytyy hyviä paikkoja. ja reilusti valoa eri suunnista. Vaan nämä ötökät on nyt riesana, toivottavasti saisin ne hävitettyä kunnolla!
      Tsemppiä peikon kanssa, se tykkään sumuttelusta :-)

      Poista
  3. Meidän lapsi aloitti koulun tänä syksynä ja olin NIIN tyytyväinen, kun kehottivat koulussa jättämään kirjat päällystämättä siitä syystä, että se vaikeuttaa niiden kierrättämistä (siis paperinkeräykseen) huomattavasti. Vain sellaiset kirjat, joiden on tarkoitus kiertää oppilaalta toiselle useamman vuoden, päällystetään ja niistä tulee sitten erikseen ilmoitus, mitä ne kirjat ovat. Ekaluokkalaisilla ei sellaisia kirjoja kuulemma vielä ole. Mahtavaa, että koulussakin jo opettavat lapset ajattelemaan ekologisemmin! t: Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi hyvä pointti! Jos ajatusta vie pidemmälle, saisivat koulukirjojen valmistajat kehittää tuotettaan sen verran, että erillistä päällystämistä ei tarvittaisi, vaan kirjat pysyisivät ehjinä ilmankin. Meillä on varsinkin pojilla ollut ilmeisen lennokas opiskelutyyli, koska jos joku kirja on päällystämättä, siitä pahimmillaan irtoaa kannet, tai ainakin rullautuu kaikki kulman niin pahoiksi että sivujen kääntely muuttuu lähes mahdottomaksi. Toistaiseksi siis päällystän, mutta pitääpä tsekata jatkossa, olisko päällisiin jotain ekologisia versioita!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!