kotiliesi

Perintövehkan pelastusoperaatio


Olohuoneen ja keittiön kulmauksesta meillä löytyy iso ja vanha kirjovehka. Vehka on ollut siinä pitkään, ja viihtynytkin oikein hyvin. Viikonloppuna meidän piti kuitenkin järjestää pikainen pelastusoperaatio, kun koko komeus oli mennyt nurin! Liekkö kesän kuumuus vai mikä saanut pisimmän varren vähän kallistumaan, ja lopulta koko kasvi oli niin vinossa, että näin parhaaksi hankkia sille uuden, astetta leveämmän ruukun. Olin sillä ruukunhakureissullani kaupassa, kun sillävälin vehka kuitenkin ehti humahtaa nurin. Kotona olleet lapset olivat sen neuvokkaasti saaneet kammettua seinää vasten takaisin, ja onni onnettomuudessa oli myös se, että altakasteluruukun vesisäiliö oli tyhjä. Ehkä juuri siksi ruukku oli sitten liian kevyt, ja näin kävi? 


Instagramin tarinoissa näkyikin videota ruukun vaihdosta, joka ei ollutkaan ihan helppo juttu. Lopulta päädyimme sahaamaan vanhan ruukun kahtia, että saimme valtavan juuripaakun sieltä ulos. Kasvi on ollut tuossa samassa ruukussa ties kuinka kauan, ja juuret olivat kasvaneet myös altakasteluruukun välipohjan läpi täyttäen koko vesitilan. Kirjovehka on aika korkea, meillä on alakerran huonekorkeus 2,6m ja ylimmät lehdet osuvat siellä kattoon. Kasvi onkin siirretty tuohon korkeamman tilan puolelle, että se mahtuu oikomaan itsensä suoraksi. Nyt, kun tuo pisin huipake on edelleen tuennasta huolimatta aika kallellaan, olen pohtinut myös sen poikkaisemista. Saahan latvasta kuitenkin juurrutettua uuden kasvin! Nyt sillä on suurin altakasteluruukku jonka kaupasta löysin, seuraavaa varten pitääkin kai jo lähteä kyselemään jostain niitä todella suuria, mitä esimerkiksi julkisissa tiloissa näkee?



Kerron vielä vähän tämän kasvin taustaa. Se on tullut minulle isovanhemmiltani, josta muistan sen jo lapsuudestani. Sielläkin varret kasvoivat aina kattoon, ja se katkaistiin välillä poikki. Varsi pistettiin pienemmiksi pätkiksi, ja juurrutettuja pätkiä riitti koko suvulle. Isovanhemmillekin kasvi oli tullut pistokkaana jostain vanhemmilta sukulaisilta, eli sillä on pitkät juuret myös ajassa mitattuna. Tämä meidän olohuoneessa kurotteleva yksilö on minua vanhempi, eli siis ainakin yli 40-vuotias. Isoisäni on ollut aina viherpeukalo, ja heidän koko kotinsa oli minusta lapsena hengästyttävän upea. Talo oli 70-luvun atriumtalo isoine ikkunoineen ja sisäpihoineen, ja isoisän itse suunnittelema ja rakentama (meillä on tämä talonrakennus vähän sukuvikana). Ei sitä lapsena niin osannut välttämättä ajatella arkkitehtuurin kannalta, mutta talo oli kaunis ja tunnelmallinen. Ehkä jotain samaa olen alitajuisesti hakenut tänne meidänkin nykyiseen taloon vaikka väritys onkin vaaleampi? Harmillisesti he ovat sittemmin muuttaneet toisaalle, mutta kaunis on nykyinenkin koti, ja isot viherkasvit kukoistavat edelleen. Terveisiä sinne Kouvolaan! 


Nyt toivon, että perintövehka toipuu juurien katkomisesta ja uudesta ruukusta nopeasti. Ehkäpä tuo korkein osakin tuosta vielä oikenee? Jos ei, niin ilmeisesti perinne saa jatkua, ja kohta on suvun kodit vehkavauvoja täynnä :-D


2 kommenttia

  1. Kyllä sun vehkas on valtava. En ihmettele että oli vaikea vaihtaa multaa/ruukkua.
    Mun alkava vehkani kuoli viime talvena.
    Sulla on hyvässä paikassa, saa monesta suunnasta valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oikeastikin tosi suuri, yli 2,5 metriä korkea! Ruukunvaihdossa piti käyttää tosiaan vähän järeämpiä työkaluja, kun kasvi oli tosiaan juurtunut ruukkuun kiinni oikein kunnolla. Saatiin onneksi kuitenkin irti ilman että kasvi meni poikki.
      Valoa tuossa kyllä riittää, ja se olikin syy siihen että isovanhemmat antoivat kasvin minulle. Kasvi selvästi viihtyy tuossa kyllä, kunhan saadaan nämä ruukkuhommat kuntoon ja varret takaisin suoriksi :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!